Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

189/1992

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Asetus korkeakoulujen eräiden virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta

Säädöksen tyyppi
Asetus
Antopäivä
Ajantasaistettu säädös
189/1992

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Opetusministerin esittelystä säädetään 24 päivänä lokakuuta 1986 annetun valtion virkamieslain (755/86) 6 §:n 1 ja 4 momentin nojalla,

näistä 6 §:n 4 momentti sellaisena kuin se on 3 päivänä elokuuta 1990 annetussa laissa (673/90):

1 §

Eduskunnan myönnettyä tarkoitukseen tarvittavat varat perustetaan 1 päivästä elokuuta 1992 jäljempänä mainitut peruspalkkaiset ja sopimuspalkkaiset virat sekä lakkautetaan samasta ajankohdasta jäljempänä mainitut peruspalkkaiset virat.

2 §Jyväskylän yliopisto

Perustetaan:

kaksi A 28 palkkausluokkaan kuuluvaa professorin virkaa, joista toinen on kotimaisen kirjallisuuden ja toinen tietotekniikan professorin virka.

Lakkautetaan:

yksi A 26 palkkausluokkaan kuuluva kotimaisen kirjallisuuden apulaisprofessorin virka.

3 §Oulun yliopisto

Perustetaan:

yksi A 28 palkkausluokkaan kuuluva lastenpsykiatrian professorin virka; ja

yksi A 26 palkkausluokkaan kuuluva terveydenhuollon hallinnon apulaisprofessorin virka.

Lakkautetaan:

yksi A 26 palkkausluokkaan kuuluva lastenpsykiatrian apulaisprofessorin virka.

4 §Joensuun yliopisto

Perustetaan:

kaksi A 26 palkkausluokkaan kuuluvaa apulaisprofessorin virkaa, joista toinen on yhteiskuntamaantieteen ja toinen kemian, erityisesti materiaalitieteen apulaisprofessorin virka.

5 §Kuopion yliopisto

Perustetaan:

yksi A 28 palkkausluokkaan kuuluva neurokirurgian professorin virka; ja

yksi A 26 palkkausluokkaan kuuluva lääkemolekyylien suunnittelun ja synteesin apulaisprofessorin virka.

6 §Turun yliopisto

Perustetaan:

yksi A 28 palkkausluokkaan kuuluva lääketieteellisen fysiikan ja tekniikan professorin virka; ja

yksi A 26 palkkausluokkaan kuuluva kasvatustieteen apulaisprofessorin virka (Rauman opettajankoulutuslaitos).

Lakkautetaan:

yksi A 26 palkkausluokkaan kuuluva fysiikan apulaisprofessorin virka.

7 §Tampereen yliopisto

Perustetaan:

yksi A 28 palkkausluokkaan kuuluva ympäristöpolitiikan professorin virka; ja

yksi A 26 palkkausluokkaan kuuluva yleislääketieteen apulaisprofessorin virka.

8 §Vaasan yliopisto

Perustetetaan:

yksi A 28 palkkausluokkaan kuuluva sosiaali- ja terveyshallinnon professorin virka; ja

yksi A 26 palkkausluokkaan kuuluva saksalaisen kirjallisuuden apulaisprofessorin virka.

9 §Lapin yliopisto

Perustetaan:

kaksi A 28 palkkausluokkaan kuuluvaa professorin virkaa, joista toinen on velvoiteoikeuden ja toinen kuvallisen viestinnän professorin virka.

Lakkautetaan:

yksi A 26 palkkausluokkaan kuuluva yksityisoikeuden apulaisprofessorin virka.

10 §Teknillinen korkeakoulu

Perustetaan:

yksi A 28 palkkausluokkaan kuuluva graafisen tekniikan professorin virka.

Lakkautetaan:

yksi A 26 palkkausluokkaan kuuluva graafisen tekniikan apulaisprofessorin virka.

11 §Tampereen teknillinen korkeakoulu

Perustetaan:

yksi A 28 palkkausluokkaan kuuluva kunnossapitotekniikan professorin virka; ja

yksi A 26 palkkausluokkaan kuuluva teollisuustalouden apulaisprofessorin virka.

12 §Lappeenrannan teknillinen korkeakoulu

Perustetaan:

yksi A 28 palkkausluokkaan kuuluva kansantaloustieteen professorin virka.

13 §Helsingin kauppakorkeakoulu

Perustetaan:

yksi S 28 sopimuspalkkaluokkaan kuuluva alaltaan vaihtuva professorin virka.

Lakkautetaan:

yksi A 28 palkkausluokkaan kuuluva liiketaloustieteen, erityisesti systeemien professorin virka.

14 §Turun kauppakorkeakoulu

Perustetaan:

yksi A 28 palkkausluokkaan kuuluva logistiikan professorin virka.

15 §Sibelius-Akatemia

Perustetaan:

yksi A 28 palkkausluokkaan kuuluva viulumusiikin professorin virka; ja

yksi A 26 palkkausluokkaan kuuluva musiikkikasvatuksen apulaisprofessorin virka.

16 §Teatterikorkeakoulu

Perustetaan:

yksi S 28 sopimuspalkkaluokkaan kuuluva näyttelijäntyön professorin virka.

17 §Taideteollinen korkeakoulu

Perustetaan:

yksi S 28 sopimuspalkkaluokkaan kuuluva alaltaan vaihtuva professorin virka.

18 §

Tämä asetus tulee voimaan 15 päivänä maaliskuuta 1992.

Toimenpiteisiin tällä asetuksella perustetun viran täyttämiseksi saadaan ryhtyä jo ennen sitä ajankohtaa, josta lukien virka on perustettu.

Helsingissä 28 päivänä helmikuuta 1992

Tasavallan Presidentti Mauno KoivistoOpetusministeri Riitta Uosukainen

Sivun alkuun