Puolustusministeriön päätös kemiallisten taisteluaineiden raaka-aineista ja kemiallisten taisteluaineiden valmistamiseen soveltuvista laitteista ja niihin liittyvästä teknologiasta
- Säädöksen tyyppi
- Päätös
- Antopäivä
- Ajantasaistettu säädös
- 1059/1992
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Puolustusministeriö on puolustustarvikkeiden maastaviennistä ja kauttakuljetuksesta 16 päivänä maaliskuuta 1990 annetun asetuksen (267/90) 1 §:n 4 kohdan ja 4 §:n nojalla, näistä 1 §:n 4 kohta sellaisena kuin se on 10 päivänä huhtikuuta 1992 annetussa asetuksessa (324/92), päättänyt:
1 §
Puolustustarvikkeiden maastaviennistä ja kauttakuljetuksesta annetun asetuksen 1 §:n 4 kohdassa tarkoitettuja kemiallisten taisteluaineiden raaka-aineita, joiden maastavientiin ja kauttakuljetukseen on saatava puolustustarvikkeiden maastaviennistä ja kauttakuljetuksesta annetussa laissa (242/90) tarkoitettu maastavientilupa, ovat liitteessä 1 mainitut kemikaalit.
2 §
Puolustustarvikkeiden maastaviennistä ja kauttakuljetuksesta annetun asetuksen 1 §:n 4 kohdassa tarkoitettuja kemiallisten taisteluaineiden valmistamiseen soveltuvia laitteita ja niihin liittyvää teknologiaa, joiden maastavientiin ja kauttakuljetukseen on saatava puolustustarvikkeiden maastaviennistä ja kauttakuljetuksesta annetussa laissa (242/90) tarkoitettu maastavientilupa, ovat liitteessä 2 mainitut laitteet ja teknologia.
3 §
Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä joulukuuta 1992.
Tällä päätöksellä kumotaan kemiallisten taisteluaineiden raaka-aineista ja kemiallisten taisteluaineiden valmistamiseen soveltuvista laitteista ja niihin liittyvästä teknologiasta 15 päivänä huhtikuuta 1992 annettu puolustusministeriön päätös (341/92).
Helsingissä 25 päivänä marraskuuta 1992
Puolustusministeri Elisabeth RehnVanhempi hallitussihteeri Seppo Paasonen
Liite 1
LUETTELO KEMIALLISTEN TAISTELUAINEIDEN RAAKA-AINEISTA
CAS- | Kemikaali | CW-sopimuksen |
numero 1) | listanumero 2) | |
1341-49-7 | ammoniumvetyfluoridi | - |
7784-34-1 | arseenitrikloridi | 2 |
76-93-7 | bentsiilihappo | 2 |
100-37-8 | dietyyliaminoetanoli | - |
2404-03-7 | dietyyli- N,N -dimetyyli- | |
fosforoamidaatti | 2 | |
78-38-6 | dietyylietyylifosfonaatti | 2 |
15715-41-0 | dietyylimetyylifosfoniitti | 2 |
762-04-9 | dietyylifosfiitti | 3 |
108-18-9 | di-isopropyyliamiini | - |
5842-07-9 | 2- N,N -di-isopropyyli- | |
aminoetaanitioli | 2 | |
96-80-0 | 2- N,N -di-isopropyyliaminoetanoli | 2 |
96-79-7 | 2- N,N -di-isopropyyli- | |
aminoetyylikloridi | 2 | |
4261-68-1 | N,N -di-isopropyyli2-aminoetyyli- | |
kloridihydrokloridi | 2 | |
124-40-3 | dimetyyliamiini | - |
506-59-2 | dimetyyliamiinihydrokloridi | - |
6163-75-3 | dimetyylietyylifosfonaatti | 2 |
756-79-6 | dimetyylimetyylifosfonaatti | 2 |
868-85-9 | dimetyylifosfiitti | 3 |
10025-67-9 | dirikkidikloridi | 3 |
57856-11-8 | O -etyyli-2- N,N -di-iso- | |
propyyliaminoetyyli-metyylifosfoniitti | 1 | |
430-78-4 | etyylifosfonidifluoridi | 2 |
1498-40-4 | etyylifosfonidikloridi | 2 |
753-98-0 | etyylifosfonodifluoridi | 1 |
1066-50-8 | etyylifosfonodikloridi | 2 |
10025-87-3 | fosforioksikloridi | 3 |
10026-13-8 | fosforipentakloridi | 3 |
1314-80-3 | fosforipentasulfidi | - |
7719-12-2 | fosforitrikloridi | 3 |
7789-23-3 | kaliumfluoridi | - |
151-50-8 | kaliumsyanidi | - |
7789-29-9 | kaliumvetyfluoridi | - |
1619-34-7 | 3-kinuklidinoli | 2 |
3731-38-2 | 3-kinuklidinoni | - |
107-07-3 | 2-kloorietanoli | - |
76-89-1 | metyylibentsilaatti | 2 |
753-59-3 | metyylifosfonidifluoridi | 2 |
676-83-5 | metyylifosfonidikloridi | 2 |
676-99-3 | metyylifosfonodifluoridi | 1 |
676-97-1 | metyylifosfonodikloridi | 2 |
3554-74-3 | N -metyyli-3-piperidinoli | 2 |
1333-83-1 | natriumfluoridi | - |
1313-82-2 | natriumsulfidi | - |
143-33-9 | natriumsyanidi | - |
7681-49-4 | natriumvetyfluoridi | - |
75-97-8 | pinakoloni (3,3-dimetyyli-2-butanoni) | - |
464-07-3 | pinakolyylialkoholi | 1 |
10545-99-0 | rikkidikloridi | 3 |
111-48-8 | tiodiglykoli | 2 |
7719-09-7 | tionyylikloridi | 3 |
102-71-6 | trietanoliamiini | - |
637-39-8 | trietanoliamiinihydrokloridi | - |
122-52-1 | trietyylifosfiitti | 3 |
121-45-9 | trimetyylifosfiitti | 3 |
7664-39-3 | vetyfluoridi | - |
1) Chemical Abstract's Service number
2) Conference on Disarmament document CD/1108, 27.8.1991
Liite 2
KEMIALLISTEN TAISTELUAINEIDEN VALMISTAMISEEN SOVELTUVAT LAITTEET JA NIIHIN LIITTYVÄ TEKNOLOGIA
I. VALMISTUSVÄLINEET JA LAITTEET
1. REAKTIOASTIAT
2. VARASTOSIILOT JA KERÄYSASTIAT
3. LÄMMÖNVAIHTIMET
4. TISLAUSKOLONNIT*
5. LAUHDUTTIMET
6. KAASUNPOISTOLAITTEET
Edellä 1-6 kohdassa tarkoitettuja laitteita ovat:
Sekoituksella tai ilman sekoitinta varustetut reaktioastiat, joiden tilavuus on suurempi kuin 0,1 m 3 (100 l) ja vähemmän kuin 15 m 3 (15 000 l); varastoastiat ja keräysastiat, joiden kokonaistilavuus on suurempi kuin 0,1 m 3 (100 l); lämmönvaihtimet; tislauskolonnit, joiden halkaisija on suurempi kuin 0,1 m; lauhduttimet; kaasunpoistolaitteet; missä kaikki pinnat, jotka joutuvat suoraan kosketukseen valmistettavan tai säilytettävän kemikaalin (kemikaalien) kanssa, on valmistettu seuraavista materiaaleista:
(a) nikkelistä tai nikkeliseoksista, joissa on enemmän kuin 40 painoprosenttia nikkeliä;
(b) metalliseoksista, joissa on enemmän kuin 25 painoprosenttia nikkeliä ja enemmän kuin 20 painoprosenttia kromia;
(c) lasista; tai
(d) grafiitista (koskien vain lämmönvaihtimia)
* mukaanlukien pakatut kolonnit
7. TÄYTTÖLAITTEET
Kauko-ohjatut täyttölaitteet, joissa kaikki pinnat, jotka joutuvat suoraan kosketukseen nesteen kanssa ovat valmistetut mistä tahansa seuraavista materiaaleista:
(a) nikkelistä tai nikkeliseoksista, joissa on enemmän kuin 40 painoprosenttia nikkeliä;
(b) metalliseoksista, joissa on enemmän kuin 25 painoprosenttia nikkeliä ja enemmän kuin 20 painoprosenttia kromia.
8. VENTTIILIT JA MONISEINÄMÄISET PUTKISTOT
Paljeventtiilit, kalvoventtiilit tai kaksoistiivisteiset venttiilit, joihin sisältyy vuodonilmaisuventtiili ja moniseinämäputkisto, johon sisältyy vuodonilmaisuventtiili, ja joissa kaikki pinnat, jotka joutuvat suoraan kosketukseen nesteiden kanssa, on valmistettu seuraavista materiaaleista:
(a) nikkelistä tai nikkeliseoksista, joissa on enemmän kuin 40 painoprosenttia nikkeliä;
(b) metalliseoksista, joissa on enemmän kuin 25 painoprosenttia nikkeliä ja enemmän kuin 20 painoprosenttia kromia; tai
(c) fluoripolymeereistä, mukaanlukien PTFE, PVDF, PFA.
9. PUMPUT
Kaksoistiivisteiset pumput, koteloidut (hermeettisesti suljetut) pumput, magneettivetoiset pumput, palje- ja kalvopumput, joissa kaikki pinnat, jotka joutuvat suoraan kosketukseen nesteen kanssa, on valmistettu seuraavista materiaaleista:
(a) nikkelistä tai nikkeliseoksista, joissa on enemmän kuin 40 painoprosenttia nikkeliä;
(b) metalliseoksista, joissa on enemmän kuin 25 painoprosenttia nikkeliä ja enemmän kuin 20 painoprosenttia kromia;
(c) fluoripolymeereistä, mukaanlukien PTFE, PVDF, PFA; tai
(d) tantaalista.
10. POLTTOLAITOKSET
Kemiallisten taisteluaineiden, niiden prekursorien ja ammusten hävittämiseen suunnitellut erityisillä käsittelylaitteilla varustetut polttolaitokset, joiden keskimääräinen polttokammion lämpötila on suurempi kuin 1 000 celsiusastetta ja joissa kaikki jätteensyöttöjärjestelmän pinnat, jotka tulevat suoraan kosketukseen jätetuotteiden kanssa on valmistettu tai vuorattu (pinnoitettu) seuraavilla materiaaleilla:
(a) nikkeli tai nikkeliseokset, joissa on enemmän kuin 40 painoprosenttia nikkeliä
(b) metalliseokset, joissa on enemmän kuin 25 painoprosenttia nikkeliä ja enemmän kuin 20 painoprosenttia kromia; tai
(c) keraamit.
Vientivalvontaa ei sovelleta laitteisiin, jotka on erityisesti suunniteltu käytettäväksi siviilisovellutuksissa (esimerkiksi elintarviketuotannossa, puunjalostusteollisuudessa tai vedenpuhdistuksessa, jne) ja jotka suunnitteluperiaatteiltaan ovat sopimattomia käytettäväksi kemiallisten aseiden tai minkä tahansa vientivalvontaluettelon (Core List) sisältämän kemiallisen taisteluaineen prekursorin varastoinnissa, käsittelyssä, valmistuksessa tai johtamisessa ja tilavuusvirtauksen (virtauksen) valvonnassa.
* mukaanlukien pakatut kolonnit
II. MYRKYLLISTEN KAASUJENVALVONTAJÄRJESTELMÄT
1. Ilmaisimet
Myrkyllisten kaasujen valvontajärjestelmät:
(a) tarkoitettu jatkuvaan toimintaan ja ilmaisemaan kemiallisia taisteluaineita, niiden prekursoreita ja fosforin, rikin, fluorin ja kloorin yhdisteitä pitoisuuksissa, jotka ovat vähemmän kuin 0,3 mg/m 3 ilmaa; tai
(b) tarkoitettu ilmaisemaan yhdisteitä, joilla on koliiniesteraasia estävä (inhiboiva) aktiivisuus.
III. LÄHITEKNOLOGIA
1. Lähiteknologia
Kemiallisten taisteluaineiden tai niiden prekursorien tehdasmaiseen valmistukseen ja/tai niiden hävitykseen tai kokonaisten tehdaslaitosten tuotannon suunnitteluun tarkoitettu prosessitekniikan (teknologian) siirto siihen liittyvine lisensseineen.
Kohdissa I ja II mainittujen laitteiden tuotannon suunnitteluun liittyvä teknologian siirto, lisenssit mukaanlukien.