Asetus tullilaitoksen suoritteista perittävistä maksuista
- Säädöksen tyyppi
- Asetus
- Antopäivä
- Ajantasaistettu säädös
- 549/1991
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Valtiovarainministeriön toimialaan kuuluvia asioita käsittelemään määrätyn ministerin esittelystä säädetään 29 päivänä joulukuuta 1973 annetun valtion maksuperustelain (980/73) 5§:n nojalla:
1 §
Tullitoimenpiteestä sekä muusta tullilaitoksen tekemästä palveluksesta ja suoritteesta peritään valtiolle maksu noudattaen sen lisäksi, mitä muutoin on erikseen säädetty, tämän asetuksen säännöksiä.
2 §
Maksu kannetaan:
tullitoimenpiteestä, joka suoritetaan muuna kuin virka-aikana tai yleisen liikennepaikan ulkopuolella;
erityisestä sopimuksesta suoritettavasta tehtävästä, kuten laskutuksesta, perinnästä ja kuljetuksesta;
laboratorio-, tilasto- tai arkistotutkimuksesta; sekä
tulliterminaalin, tullivaraston ja verottomien tavaroiden myymälän toiminnasta johtuvista erityisistä valvontatoimenpiteistä, joihin 1 kohdan säännöstä ei voida soveltaa.
3 §
Laboratoriotutkimuksesta kannetaan maksu kultakin tavaraerältä seuraavasti:
1) elintarvikeasetuksen (408/52) | |
1§:ssä tarkoitetut elintarvikkeet | 1 200 mk |
2) muut tavarat | 900 mk |
Pyynnöstä suoritetusta laboratoriotutkimuksesta maksu määrätään 7§:ssä säädettyjen perusteiden mukaan, kuitenkin vähintään 1 momentissa säädetyn suuruiseksi.
Tavaraerällä tarkoitetaan laboratoriotutkimusmaksua määrättäessä samalla tullausilmoituksella tulliselvitettäviä tavaroita tai, jollei ole kysymys tulliselvityksestä, sitä tavaraa, jota tutkimus koskee. Jos tavaraerässä on sekä tutkittavia elintarvikkeita että muita tavaroita, määrätään maksu elintarvikkeille säädetyn suuruisena.
4 §
Tullivarastoon tai verottomien tavaroiden myymälään kohdistuvista erityisistä valvontatoimenpiteistä, kuten tullaamattoman tavaran varastoinnin tarkkailusta, kannetaan maksuja kultakin tavaraerältä seuraavasti:
1)otto yleisestä tullivarastosta | 38 mk |
2)otto yksityisestä tullivarastosta | 67 mk |
3)toimitus muonitusvarastosta | 25 mk |
4)siirto verottomien tavaroiden | |
myymälään | 118 mk |
Tavaraerällä tarkoitetaan samalla kertaa otettua, toimitettua tai siirrettyä tavaramäärää.
Virka-ajan ulkopuolella annetusta tuontitavaran luovutusmääräyksestä peritään 36 markkaa.
5 §
Jos tulliterminaalin valvonta edellyttää sellaisia erityisiä tarkastustoimenpiteitä, joita ei voida suorittaa tavanomaisessa tulliterminaalien valvonnassa, kannetaan toimenpiteistä maksu sen mukaan kuin 7§:ssä säädetään.
6 §
Tavaranhaltijan omassa varastossa suoritetusta valvontatoimenpiteestä peritään 200 markkaa jokaiselta tarkastuskäynniltä, kun tarkastus aiheutuu siitä, että
tullausasiakirjat ovat puutteelliset tai niitä ei ole annettu tulliviranomaisille;
kulkuneuvoa ei ole sinetöity sen tullessa maahan;
kulkuneuvo on sinetöitävä varastossa; tai
tarkastuskäynti on tavaranhaltijasta johtuvasta syystä muutoin tarpeen.
Maksua ei peritä, jos tarkastus suoritetaan
varastotoiminnan valvomiseksi;
varastokirjanpidon tai tullausasiakirjoissa ilmoitettujen tietojen tarkistamiseksi; tai
muusta tavaranhaltijasta riippumattomasta syystä.
7 §
Muusta kuin 3, 4 ja 6§:ssä tarkoitetusta suoritteesta määrätään maksu kunkin suoritteen osalta erikseen sen tuottamisesta valtiolle aiheutuneita kokonaiskustannuksia eli suoritteen omakustannusarvoa vastaavaksi.
Omakustannusarvoon kuuluvat työ-, väline- ja muut kustannukset lasketaan seuraavasti:
Työkustannukset lasketaan ottamalla huomioon suoritteen tuottamiseen käytetty työaika ja työn laatu. Työkustannukset tuntia kohden saadaan jakamalla henkilön kuukausipalkkaus säännönmukaisine lisineen virastotyöaikaa noudattavien osalta luvulla 150 ja työaikalain alaisten osalta luvulla 164 ja korottamalla näin saatava määrä 68 prosentilla.
Välinekustannukset. Tietokonetta, spektrometriä, analysaattoria, kulkuneuvoa tai hankintahinnaltaan muuta vastaavaa laitetta käytettäessä lasketaan välinekustannukset kertomalla välineen tuntihinta kysymyksessä olevan suoritteen tuottamiseen kuluneella välineen käyttöajalla. Tuntihinta saadaan jakamalla vuokratun välineen kuukausivuokra tai ostetun välineen laskennallinen kuukausivuokra välineen keskimääräisellä kuukausittaisella käyttötuntimäärällä. Tuntihinnan lisäksi otetaan välinekustannuksina huomioon kaikki muut välineen käytöstä aiheutuvat välittömät kustannukset.
Muut kustannukset. Tullilaitoksen suorittamat maksut sen muilta ostamista, suoritteen tuottamiseen kuuluvista palveluksista ja suoritetta varten tekemistä hankinnoista sekä matkakustannuksista otetaan erikseen huomioon täysimääräisinä. Valtion maksuperustelain 2§:n 1 momentissa tarkoitettuina välillisinä kustannuksina veloitetaan määrä, joka on 80 prosenttia 1 kohdan mukaisista työkustannuksista. Tullilaboratorion suoritteista edellä tarkoitettuina välillisinä kustannuksina veloitetaan kuitenkin määrä, joka on 125 prosenttia 1 kohdan mukaisista työkustannuksista.
8 §
Maksuvelvollinen tässä asetuksessa tarkoitetuista maksuista on tullausilmoituksen antanut tavaranhaltija tai se, jonka pyynnöstä tai aiheuttamana tullitoimenpide, tehtävä tai tutkimus suoritetaan.
9 §
Maksuttomia ovat:
matkustajan ja ulkomaanliikenteessä olevan kulkuneuvon henkilökuntaan kuuluvan henkilön matkatavaroiden ja tuomisten tulliselvitys;
yleisiin tilastoihin sisältyvien tai niihin verrattavien tietojen ilmoittaminen tai selostaminen, milloin tietojen määrä on vähäinen;
tullilaboratorio- ja tilastotutkimukset sekä muut selvitykset, lausunnot ja julkaisut, jotka annetaan kansainvälisille järjestöille tai toimielimille, mikäli tämä on kansainväliseen vastavuoroisuuteen perustuvan käytännön mukaista;
rikostutkimukseen ja veroperusteiden selvittämiseen sekä muutoksenhakuun liittyvät tutkimukset ja muut selvitykset.
10 §
Jos suoritteen tilaaja harjoittaa asianomaisen tulliviranoimaisen luvalla suoritteen jälleenmyyntiä tai käyttää sitä olennaisesti hyväkseen jälleenmyynnissä, maksu voidaan periä tilaajalta enintään viisi kertaa omakustannusarvon suuruisena.
11 §
Maksujen suorittamisesta, perinnästä sekä oikaisemisesta ja muutoinkin on soveltuvin osin voimassa, mitä tullista on säädetty ja määrätty.
Suoritteista voidaan periä myös ennakko- tai osamaksuja.
12 §
Helsingissä 22 päivänä maaliskuuta 1991
Tasavallan Presidentti MAUNO KOIVISTOMinisteri Ulla Puolanne