Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

1036/1991

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Asetus metallurgian professorin viran perustamisesta määräajaksi Oulun yliopistoon

Säädöksen tyyppi
Asetus
Antopäivä
Ajantasaistettu säädös
1036/1991

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Opetusministerin esittelystä säädetään 24 päivänä lokakuuta 1986 annetun valtion virkamieslain (755/86) 6 §:n 1 momentin nojalla:

1 §

Outokumpu Oy:n, Rautaruukki Oy:n ja Ovako Oy:n lahjoitettua valtiolle professorin virkaa varten viideksi vuodeksi tarvittavat varat Oulun yliopistoon perustetaan 1 päivästä elokuuta 1991 lukien viideksi vuodeksi A 28 palkkausluokkaan kuuluva metallurgian professorin virka.

2 §

Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä elokuuta 1991.

Toimenpiteisiin tällä asetuksella perustetun professorin viran täyttämiseksi voidaan ryhtyä jo ennen sitä ajankohtaa, josta lukien virka on perustettu.

Naantalissa 28 päivänä kesäkuuta 1991

Tasavallan Presidentti MAUNO KOIVISTOOpetusministeri Riitta Uosukainen

Sivun alkuun