Verohallituksen päätös ilmoittamisvelvollisuuden rajoittamisesta
- Säädöksen tyyppi
- Päätös
- Antopäivä
- Ajantasaistettu säädös
- 972/1990
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Verohallitus on 12 päivänä joulukuuta 1958 annetun verotuslain (482/58) 33§:n 5 momentin ja 35§:n 5 momentin nojalla, sellaisena kuin ne ovat 30 päivänä huhtikuuta 1982 annetussa laissa (313/82), päättänyt:
1 §
Veroilmoituksessa ei ilmoiteta seuraavia Suomesta saatuja tuloja:
rahana maksettua eläkettä tai elinkorkoa, paitsi jos eläke tai elinkorko on tulo- ja varallisuusverolain 119§:n 2 kohdan ja 120§:n 3 kohdan mukaan veronalaisia varoja tai jos kyseessä on tulo- ja varallisuusverolain 63 ja 164§:n mukaan veronalainen syytinki,
sairausvakuutuslain nojalla saatua päivä-, äitiys-, isyys- tai vanhempainrahaa taikka muuta mainitun lain, kansaneläkelain tai potilasvahinkolain nojalla saatua korvausta tulojen tai elatuksen vähentymisestä,
pakollisen tapaturma- eikä liikennevahinkoturvan nojalla tulojen tai elatuksen vähentymisestä saatua korvausta,
tulo- ja varallisuusverolain 58§:ssä tarkoitetun henkilövakuutuksen nojalla maksettavaa vakuutussuoritusta, vakuutusmaksujen palautuksena ja takaisin ostolla saatua määrää,
muun kuin 2, 3 ja 4 kohdassa tarkoitetun vakuutuksen nojalla maksettua päivärahaa tai muuta vastaavaa tulojen ja elatuksen vähentymisestä maksettua korvausta,
tartuntatautilain (583/86) nojalla saatua päivärahaa tai ansionmenetyksestä saatua korvausta,
rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista annetun lain (935/73) nojalla tulojen tai elatuksen vähentymisestä maksettua korvausta,
työttömyysturvalain (602/84) nojalla maksettua etuutta eikä työllisyyskoulutuksesta annetussa laissa (31/76) tarkoitettua koulutustukea,
työllisyysasetuksen (737/87) nojalla yrittäjäksi ryhtyvälle työttömälle, työelämään harjaantumassa olevalle työttömälle tai vajaakuntoiselle tahi työttömän muuhun kuin elinkeinotoimintaan tai maatilatalouteen palkanneelle luonnolliselle henkilölle maksettua työllistämistukea eikä ammatinvalinnan ohjauksesta annetun lain nojalla (43/60) maksettua vastaavaa tukea,
opintotukilain 10 a§:ssä (95/87) tarkoitettua aikuisopintorahana maksettua ansionmenetyskorvausta,
lapsen kotihoidon tukea,
valtion virkamieslain (755/86) nojalla maksettua toistuvaa korvausta,
ulkomaan edustuksen virkamiesten puolisoille maksettavasta erityiskorvauksesta annetun lain (657/89) nojalla maksettua erityiskorvausta,
reserviläispalkkaa,
tulo- ja varallisuusverolain (1240/88) 93§:ssä ja 94§:n 1 momentissa tarkoitettua merityötuloa,
sellaisia rakennustoiminnan aloilla maksettuja lomapalkkoja, lomakorvauksia ja lomaltapaluurahoja (lomarahoja), jotka työnantaja on valtakunnallisen työehtosopimuksen mukaan tilittänyt Postipankkiin työnantajajärjestön erityiselle postisiirtotilille eikä
yhtiöveron hyvityksestä annetussa laissa (1232/88) tarkoitettuun osinkoon ja korkoon liittyvää yhtiöveron hyvitystä, jos osingon ja koron saajana on luonnollinen henkilö tai kotimainen kuolinpesä eikä hyvitys liity elinkeinotoiminnan tuloksi luettavaan osinkoon tai korkoon.
2 §
Verovelvollisen, jolla ei ole ollut veronalaisia varoja eikä muita kuin 1§:ssä mainittuja ilmoittamisvelvollisuudesta vapautettuja tuloja, ei tarvitse kehotuksetta antaa veroilmoitusta.
3 §
Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä joulukuuta 1990. Päätöstä sovelletaan ensimmäisen kerran vuodelta 1990 toimitettavaan verotukseen.
Päätöksellä kumotaan verohallituksen ilmoittamisvelvollisuuden rajoittamisesta 19 päivänä lokakuuta 1989 antama päätös (953/89).
Helsingissä päivänä marraskuuta 1990
Pääjohtaja Jukka TammiYlitarkastaja Eila Närhi