Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

837/1990

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Asetus vuoden 1990 väestölaskennasta

Säädöksen tyyppi
Asetus
Antopäivä
Ajantasaistettu säädös
837/1990

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Valtiovarainministeriön toimialaan kuuluvia asioita käsittelemään määrätyn ministerin esittelystä säädetään 8 päivänä huhtikuuta 1938 annetun väestölaskentalain (154/38) 8§:n nojalla, sellaisena kuin se on 26 päivänä maaliskuuta 1971 annetussa laissa (234/71):

1 §

Tilastokeskus panee toimeen koko maan kattavan väestölaskennan ja siihen liittyvän asunto- ja kiinteistölaskennan 31 päivänä joulukuuta 1990.

Laskennassa tuotetaan tilastotietoja väestön pääasiallisesta toiminnasta vuoden 1990 aikana ja toiminnasta 25 ja 31 päivän joulukuuta 1990 välisenä aikana, työpaikan sijainnista ja toimialasta, ammatista ja ammattiasemasta, tuloista, tutkinnoista, perheistä ja asuntokunnista, rakennuksista ja asunnoista, toimitiloista ja kesämökeistä.

Laskennassa tuotettavien rekisteripohjaisten tietojen laadun ja vertailukelpoisuuden selvittämiseksi laskennan yhteydessä tehdään otantaan perustuva luotettavuustutkimus.

2 §

Tiedot laskentaa varten hankitaan valtion viranomaisilta, kunnilta ja kuntainliitoilta, yrityksiltä, yhteisöiltä, säätiöiltä ja laitoksilta siten kuin tilastokeskuksesta annetussa laissa (796/70), eräiden tietojen antamisesta virallisia tilastoja varten annetussa laissa (96/54) ja henkilörekisterilaissa (471/87) erikseen säädetään sekä tarvittaessa erikseen sovitaan.

Tiedot luotettavuustutkimusta varten kerätään väestölaskentalaissa (154/38) säädetyn ilmoitusvelvollisuuden perusteella siten kuin tässä asetuksessa säädetään.

3 §

Edellä 1§:n 3 momentissa mainittua luotettavuustutkimusta varten ovat satunnaisotannalla valitut kiinteistöjen ja rakennusten omistajat, asuntojen ja toimitilojen haltijat sekä asuntokuntiin kuuluvat 15-74-vuotiaat henkilöt velvollisia antamaan jäljempänä tässä pykälässä mainitut tiedot.

Rakennuksen omistajat ovat velvollisia antamaan seuraavat rakennuksia koskevat tiedot:

1.omistajalaji

2.käyttötarkoitus

3.valmistumisvuosi

4.peruskorjausvuosi

5.kerrosluku

6.kerrosala

7.tilavuus

8.lämmitystapa

9.lämmitysaine

10.kantavien rakenteiden rakennusaine

11.verkostoliittymät

12.varusteet

13.asuntojen lukumäärä

14.rahoitusmuoto.

Asunnon haltijat ovat velvollisia antamaan seuraavat huoneistoja koskevat tiedot:

15.hallintaperuste

16.huoneluku

17.keittiötyyppi

18.pinta-ala

19.varusteet

20.huoneiston käyttö

21.huoneiston vakinaiset asukkaat

22.huoneiston tilapäiset asukkaat

23.tilapäisen asumisen syy

24.alivuokralaiset

25.huoneistossa asuvien perhesuhteet.

Asuntokuntaan kuuluvat ovat velvollisia antamaan seuraavat huoneistossa asuvia koskevat tiedot:

26.äidinkieli

27.pääasiallinen toiminta vuoden 1990 aikana

28.toiminta viikolla 25.12.-31.12.1990

29.työpaikan nimi, osoite ja toimiala

30.ammatti

31.ammattiasema

32.tutkinnot

33.työssäolokuukaudet

34.työttömyyskuukaudet

35.työtuntien määrä viikossa

36.työmatkan kulkutapa.

Toimitilan haltijat ovat velvollisia antamaan seuraavat toimitiloja koskevat tiedot:

37.hallintaperuste

38.pinta-ala

39.pinta-alan käyttö

40.käyttötarkoitus.

Kesämökin tai muun vapaa-ajanasunnon omistajat ovat velvollisia antamaan seuraavat sitä koskevat tiedot:

41.tontin hallintasuhde

42.omistajalaji

43.valmistumisvuosi

44.pinta-ala

45.talviasuttavuus

46.lämmitysaine

47.sauna

48.alkuperäinen käyttötarkoitus

49.sähköliittymä.

4 §

Edellä 3§:ssä tarkoitetut tiedot kerätään postitiedustelulla tai haastattelemalla. Tilastokeskus vahvistaa tietojen keruussa käytettävät lomakkeet ja antaa tarkemmat määräykset tietojen antamismenettelystä.

Kunnat ovat sen mukaan kuin väestökirjalain 7 a§:n 3 momentissa säädetään tarvittaessa velvollisia avustamaan tilastokeskusta rakennus- ja huoneistotietojen hankkimisessa.

5 §

Laskentaa varten annettujen tietojen käytöstä ja salassapidosta on voimassa, mitä väestölaskentalaissa tai erikseen säädetään.

6 §

Valtiovarainministeriö antaa tarvittaessa tarkemmat määräykset tämän asetuksen soveltamisesta.

7 §

Tämä asetus tulee voimaan 15 päivänä syyskuuta 1990.

Helsingissä 7 päivänä syyskuuta 1990

Tasavallan Presidentti Mauno KoivistoMinisteri Ilkka Kanerva

Sivun alkuun