Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

76/1990

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Asetus oikeusministeriön hallinnonalan eräiden virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta

Säädöksen tyyppi
Asetus
Antopäivä
Ajantasaistettu säädös
76/1990

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Oikeusministerin esittelystä säädetään 24 päivänä lokakuuta 1986 annetun valtion virkamieslain (755/86) 6§:n ja 10§:n 1 momentin nojalla:

1 §

Eduskunnan myönnettyä tarkoitukseen tarvittavat varat perustetaan ja lakkautetaan jäljempänä mainitut peruspalkkaiset virat.

2 §Oikeusministeriö

Perustetaan:

Lainvalmisteluosasto

yksi A 27 palkkausluokkaan kuuluva lainsäädäntöneuvoksen virka.

Perustetaan 1 päivästä syyskuuta 1990:

Oikeushallinto-osasto

yksi A 15 palkkausluokkaan kuuluva toimistosihteerin virka.

3 §Hovioikeudet

Perustetaan 1 päivästä maaliskuuta 1990:

Hovioikeuksien yhteiset

kuusi A 26 palkkausluokkaan kuuluvaa ylimääräisen hovioikeudenneuvoksen ap. virkaa.

Ylimääräisen hovioikeudenneuvoksen viran täyttämisestä määräajaksi on säädetty hovioikeuden viroista annetun lain 2§:ssä.

4 §Alioikeudet

Perustetaan 1 päivästä maaliskuuta 1990:

Tampereen raastuvanoikeus

yksi A 25 palkkausluokkaan kuuluva oikeusneuvosmiehen virka; ja

yksi A 24 palkkausluokkaan kuuluva oikeusneuvosmiehen virka; sekä

Raastuvanoikeuksien ja maistraattien yhteiset

yksi A 17 palkkausluokkaan kuuluva osastosihteerin virka;

yksi A 15 palkkausluokkaan kuuluva osastosihteerin virka;

yksi A 12 palkkausluokkaan kuuluva toimistosihteerin virka; ja

kolme A 5 palkkausluokkaan kuuluvaa konekirjoittajan virkaa.

Lakkautetaan 1 päivästä maaliskuuta 1990:

Tampereen maistraatti

yksi A 28 palkkausluokkaan kuuluva kunnallispormestarin virka;

yksi A 24 palkkausluokkaan kuuluva oikeusneuvosmiehen virka; ja

yksi A 24 palkkausluokkaan kuuluva maistraatinsihteerin virka; sekä

Raastuvanoikeuksien ja maistraattien yhteiset

yksi A 17 palkkausluokkaan kuuluva tarkastajan virka;

yksi A 15 palkkausluokkaan kuuluva osastosihteerin virka; ja

yksi A 12 palkkausluokkaan kuuluva toimistosihteerin virka; ja

kolme A 5 palkkausluokkaan kuuluvaa konekirjoittajan virkaa.

Perustetaan 1 päivästä marraskuuta 1990:

Iisalmen tuomiokunta

yksi A 26 palkkausluokkaan kuuluva käräjätuomarin virka; ja

yksi A 25 palkkausluokkaan kuuluva käräjätuomarin virka; sekä

Tuomiokuntien yhteiset

yksi A 16 palkkausluokkaan kuuluva osastosihteerin virka; ja

kolme A 11 palkkausluokkaan kuuluvaa toimistosihteerin virkaa.

Lakkautetaan 1 päivästä marraskuuta 1990:

Iisalmen raastuvanoikeus

yksi A 27 palkkausluokkaan kuuluva pormestarin virka; ja

yksi A 24 palkkausluokkaan kuuluva oikeusneuvosmiehen virka; sekä

Raastuvanoikeuksien ja maistraattien yhteiset

yksi A 15 palkkausluokkaan kuuluva osastosihteerin virka;

yksi A 11 palkkausluokkaan kuuluva haastemiehen virka;

yksi A 11 palkkausluokkaan kuuluva konekirjoittajan virka; ja

kaksi A 10 palkkausluokkaan kuuluvaa toimistosihteerin virkaa.

5 §Syyttäjänvirastot

Lakkautetaan 1 päivästä marraskuuta 1990:

Syyttäjänvirastojen yhteiset

yksi A 12 palkkausluokkaan kuuluva toimistosihteerin virka.

6 §Ulosottovirastot

Lakkautetaan 1 päivästä marraskuuta 1990:

Iisalmen kaupunginvoudinvirasto

yksi A 26 palkkausluokkaan kuuluva kaupunginvoudin virka; sekä

Ulosottovirastojen yhteiset

yksi A 14 palkkausluokkaan kuuluva osastosihteerin virka;

yksi A 12 palkkausluokkaan kuuluva toimistosihteerin virka;

neljä A 11 palkkausluokkaan kuuluvaa ulosottoapulaisen virkaa; ja

kaksi A 8 palkkausluokkaan kuuluvaa toimistovirkailijan virkaa.

7 §Vankeinhoitolaitos

Perustetaan 1 päivästä maaliskuuta 1990:

Vankeinhoitolaitoksen yhteiset

yksi A 21 palkkausluokkaan kuuluva pastorin virka;

yksi A 18 palkkausluokkaan kuuluva opinto-ohjaajan virka;

yksi A 16 palkkausluokkaan kuuluva sähköteknikon virka;

yksi A 15 palkkausluokkaan kuuluva ohjaajan virka;

yksi A 14 palkkausluokkaan kuuluva työnjohtajan virka;

yksi A 14 palkkausluokkaan kuuluva ylivartijan virka;

seitsemän A 10 palkkausluokkaan kuuluvaa vanhemman vartijan virkaa;

kaksi A 10 palkkausluokkaan kuuluvaa toimistosihteerin virkaa; ja

kolme A 4 palkkausluokkaan kuuluvaa sairaala-apulaisen virkaa.

Perustetaan 1 päivästä syyskuuta 1990:

Vankeinhoitolaitoksen yhteiset

yksi A 26 palkkausluokkaan kuuluva ylilääkärin virka; ja

yksi A 18 palkkausluokkaan kuuluva opinto-ohjaajan virka.

8 §

Edellä 4-6§:ssä lakkautetun viran haltija voidaan nimittää tai siirtää hänelle soveltuvaan virkaan sitä haettavaksi julistamatta.

Virkamies, jolla 4-6§:ssä lakkautetussa virassaan on raastuvanoikeuksien ja kaupungin syyttäjälaitoksen sekä maistraattien ja kaupungin ulosottolaitoksen siirtämisestä valtion haltuun annetussa asetuksessa (178/78) tarkoitetut etuudet, säilyttää ne myös siinä virassa, johon hänet 1 momentin mukaisesti on nimitetty tai siirretty.

9 §

Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä helmikuuta 1990.

Toimenpiteisiin tällä asetuksella perustetun viran täyttämiseksi saadaan ryhtyä jo ennen sitä ajankohtaa, josta lukien virka on perustettu.

Helsingissä 26 päivänä tammikuuta 1990

Tasavallan Presidentti Mauno KoivistoOikeusministeri Matti Louekoski

Sivun alkuun