Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

312/1990

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Asetus eräistä lohenkalastusta koskevista rajoituksista vuonna 1990

Säädöksen tyyppi
Asetus
Antopäivä
Ajantasaistettu säädös
312/1990

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Maa- ja metsätalousministeriön toimialaan kuuluvia asioita käsittelemään määrätyn ministerin esittelystä säädetään 16 päivänä huhtikuuta 1982 annetun kalastuslain (286/82) 31§:n ja 32§:n sekä 15 päivänä marraskuuta 1974 Suomen kalastusvyöhykkeestä annetun lain (839/74) 4§:n nojalla:

1 §

Kalastusasetuksen 8§:ssä tarkoitetut isotrysät ja muut lohenpyyntiin erityisesti soveltuvat langasta kudotut pyydykset, lukuun ottamatta ajoverkkoja Suomen aluevesien ulkopuolella, saadaan asettaa pyyntiin meressä Pohjanlahdella leveysasteiden 60°43,1'N ja 62°30'N välisellä alueella aikaisintaan 31 päivänä toukokuuta, leveysasteiden 62°30'N ja 64°10'N välisellä alueella aikaisintaan 5 päivänä kesäkuuta sekä leveysasteen 64°10'N pohjoispuolella aikaisintaan 13 päivänä kesäkuuta.

Johtolaitteet, vaajat sekä muut sellaiset pyydysten osat, jotka eivät kalasta, saadaan asettaa veteen seitsemän vuorokautta 1 momentissa mainittuja aikoja aikaisemmin.

Edellä 1 momentissa mainittu rajoitus ei kuitenkaan koske silakan ja muikun pyyntiin käytettäviä isojarysiä, joiden silmäkoko ei ole suurempi kuin 56 millimetriä johtolaitetta lukuun ottamatta. Rajoitus ei myöskään koske ahvenen, hauen, lahnan, siian ja muun vastaavan suomukalan pyyntiin käytettäviä isojarysiä, lukuun ottamatta Simojoen edustaa meressä viiden kilometrin säteellä Simojoen suusta mitattuna.

Sen estämättä, mitä edellä 1 momentissa on säädetty, sovelletaan mitä eräiden pyydysten käytön rajoittamisesta yleisellä vesialueella meressä sekä Suomen kalastusvyöhykkeellä annetussa asetuksessa (411/83) on säädetty.

2 §

Simojoessa on kalastus Portimojärven luusuaan saakka kielletty kosteverkolla eli laiskalla ja verkolla tai liikkuvalla rihmapyydyksellä, jonka silmäkoko on suurempi kuin 110 millimetriä tai solmuväli suurempi kuin 55 millimetriä. Muulla verkolla ja liikkuvalla rihmapyydyksellä lukuun ottamatta siian lippoamista kalastaminen on kielletty perjantain kello 18.00 ja maanantain kello 18.00 välisenä aikana.

Kaikenlainen kalastus Simojoessa, lukuun ottamatta hauen ja mateen koukku- ja mertakalastusta, nahkiaisen pyyntiä sekä siian lippoamista, on kielletty syyskuun 1 päivän alusta marraskuun 15 päivän loppuun.

3 §

Suomen aluevesillä, lukuun ottamatta Suomenlahtea, merilohen ja meritaimenen kalastus siimoilla on kielletty 1§:ssä mainituilla alueilla aikana, jolloin isorysäpyynti on kielletty.

4 §

Tämä asetus tulee voimaan 5 päivänä huhtikuuta 1990 ja on voimassa vuoden 1990 loppuun.

Helsingissä 2 päivänä huhtikuuta 1990

Tasavallan Presidentti Mauno KoivistoMinisteri Ole Norrback

Sivun alkuun