Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

96/1989

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Asetus vuonna 1989 kertyvien sosiaaliturvamaksujen jakautumasta

Säädöksen tyyppi
Asetus
Antopäivä
Ajantasaistettu säädös
96/1989

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Sosiaali- ja terveysministerin esittelystä säädetään työnantajan sosiaaliturvamaksusta 4 päivänä heinäkuuta 1963 annetun lain 16 §:n 2 momentin, sellaisena kuin se on 29 päivänä joulukuuta 1972 annetussa laissa (957/72), nojalla:

1 §

Vuodelta 1989 ilman erillistä maksuunpanoa maksetuista työnantajan sosiaaliturvamaksuista on katsottava olevan:

1)

kun palkan maksajana on valtio ja sen muu laitos kuin sellainen liikelaitos, johon sovelletaan valtion liikelaitoksista annettua lakia (627/87), Ahvenanmaan maakunta ja kunnallinen liikelaitos

työnantajan

kansan-

sairaus-

sosiaali-

eläke-

vakuutus-

turvamaksu-

maksua

maksua

prosentti

%

%

6,90

64,493

35,507

2)

kun palkan maksajana on kunta ja kuntainliitto

työnantajan

kansan-

sairaus-

sosiaali-

eläke-

vakuutus-

turvamaksu-

maksua

maksua

prosentti

%

%

8,15

54,601

45,399

3)

kun palkan maksajana on evankelis-luterilainen kirkko ja sen seurakunta sekä seurakuntainliitto, ortodoksinen kirkkokunta ja sen seurakunta

työnantajan

kansan-

sairaus-

sosiaali-

eläke-

vakuutus-

turvamaksu-

maksua

maksua

prosentti

%

%

8,40

52,976

47,024

4)

kun palkan maksajana on muu kuin 1, 2 tai 3 kohdassa tarkoitettu työnantaja

työnantajan

kansan-

sairaus-

sosiaali-

eläke-

vakuutus-

turvamaksu-

maksua

maksua

prosentti

%

%

5,10

76,471

23,529

6,15

80,488

19,512

6,75

82,222

17,778

Vuodelta 1989 maksuunpanon perusteella suoritetuista työnantajan sosiaaliturvamaksuista on katsottava olevan:

Kansaneläke-

Sairausvakuutus-

maksua

maksua

%

%

78,0

22,0

2 §

Vuonna 1989 kertyvistä, vuoteen 1988 ja sitä aikaisempiin vuosiin kohdistuvista työnantajan sosiaaliturvamaksuista on katsottava olevan:

1)

työnantajan lapsilisämaksua 0,4 %

2)

työnantajan kansaneläkemaksua 77,9 %

3)

työnantajan sairausvakuutusmaksua 21,7 %

3 §

Tämä asetus tulee voimaan 8 päivänä helmikuuta 1989, kuitenkin siten, että sitä sovelletaan myös aikaisemmin maksuunpantuihin, 1 päivänä tammikuuta 1989 tai sen jälkeen kertyneisiin, työnantajan sosiaaliturvamaksuihin.

Helsingissä 3 päivänä helmikuuta 1989

Tasavallan Presidentti Mauno KoivistoSosiaali- ja terveysministeri Helena Pesola

Sivun alkuun