Laki lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työntekijäin eläkelain 9§:n muuttamisesta
- Säädöksen tyyppi
- Laki
- Antopäivä
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 9 päivänä helmikuuta 1962 annetun lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työntekijäin eläkelain 9§:n 1 momentin 2 ja 3 kohta, sellaisina kuin ne ovat, 1 momentin 2 kohta 20 päivänä syyskuuta 1974 annetussa laissa (750/74) ja 3 kohta 8 päivänä elokuuta 1986 annetussa laissa (604/86), näin kuuluviksi:
9 §
Tässä laissa säädetystä eläketurvasta vastaavat 2§:ssä tarkoitetut eläkelaitokset, sikäli kuin ne eivät ole toisin sopineet, seuraavasti:
työkyvyttömyyseläkkeestä, joka on myönnetty 7§:n 1 momenttia soveltaen, sellaisen työttömyyseläkkeen määrän 30:stä sadasosasta, joka on myönnetty 7§:n 1 momenttia soveltaen, sekä myöhemmin kuin vuonna 1970 kuolleen edunjättäjän jälkeen suoritettavasta perhe-eläkkeestä, jonka perusteena on edunjättäjän 7 §:n 1 momenttia soveltaen laskettu työkyvyttömyyseläke, siltä osin kuin sitä on maksettu ajalta ennen sen kuukauden päättymistä, jona edunjättäjä olisi saavuttanut eläkeiän, näihin eläkkeisiin luettuna myös työntekijäin eläkelain perusteella ehkä saatava eläkkeen osa, mutta ei 7 c§:n mukaista korotusta eikä 9§:n perusteella eläkkeen alkamisen, työttömyyseläkkeen osalta kuitenkin työntekijäin eläkelain 4 c§:ssä tarkoitetun työttömäksi joutumispäivän, jälkeen annettuja korotuksia, vastaa yksin se eläkelaitos, jonka toimintapiiriin työntekijä tai edunjättäjä kuului saadessaan 7§:n 1 momentissa tarkoitetun sairauden, vian tai vamman taikka joutuessaan työttömäksi tai, jos hän ei silloin enää ollut tämän lain piiriin kuuluvassa työsuhteessa, se eläkelaitos, jonka piiriin hän viimeksi on kuulunut;
muista vanhuus-, työkyvyttömyys-, työttömyys- ja perhe-eläkkeistä, lukuun ottamatta työntekijäin eläkelain 12§:n 1 momentin 2 kohdan mukaisesti maksettavaa määrää, samoin kuin eläkkeen osista, jotka ylittävät 1 ja 2 kohdassa mainitut määrät, osa-aikaeläkkeestä sekä työntekijäin eläkelain perusteella maksettavista vastaavista vähimmäiseläketurvan mukaisista eläkkeistä ja eläkkeen osista sekä eläketurvakeskuksen kustannuksista vastaavat eläkelaitokset yhdessä työntekijäin eläkelain mukaista toimintaa harjoittavien eläkelaitosten kanssa, niin kuin on säädetty työntekijäin eläkelain 12§:n 1 momentin 4 ja 5 kohdassa; sekä
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta 1989.
Tämän lain 9§:n 1 momentin 2 kohtaa sovellettaessa otetaan huomioon ne työttömyyseläkkeet, joiden perusteena olevaa palkkaa on ansaittu lain voimaantulon jälkeen vähintään 7§:n 1 tai 4 momentissa tarkoitettu rajamäärä.
Hallituksen esitys 230/89
Sosiaalivaliok. miet. 3/89
Suuren valiok. miet. 25/89
Helsingissä 26 päivänä toukokuuta 1989
Tasavallan Presidentti Mauno KoivistoSosiaali- ja terveysministeri Helena Pesola