Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

106/1989

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Laki eräistä valtion varoista suoritettavista eläkkeistä annetun lain 2§:n muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Laki
Antopäivä

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan eräistä valtion varoista suoritettavista eläkkeistä 13 päivänä kesäkuuta 1969 annetun lain 2§, sellaisena kuin se on 10 päivänä joulukuuta 1971 annetussa laissa ( 865/71 ), näin kuuluvaksi:

2 §

Valtionapulaitoksen palveluksessa olevalla henkilöllä, jonka eläketurvan järjestämisestä aiheutuviin kustannuksiin valtionapulaitoksella oli tai olisi ollut oikeus saada valtionapua 1§:ssä tarkoitetulla tavalla, on oikeus valtion varoista suoritettavaan vanhuus-, työkyvyttömyys-, työttömyys- ja osa-aikaeläkkeeseen soveltuvin osin samojen säännösten mukaan kuin virka- tai työsuhteessa valtioon olevalla henkilöllä.

Valtionapulaitoksen palveluksessa olevan 1 momentissa tarkoitetun henkilön tai tämän lain nojalla valtion varoista vanhuus-, työkyvyttömyys-, työttömyys- tai osa-aikaeläkettä saaneen henkilön kuoltua suoritetaan hänen jälkeensä valtion varoista perhe-eläkettä soveltuvin osin samojen säännösten mukaan kuin virka- tai työsuhteessa valtioon olleen henkilön osalta niistä on säädetty.


Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta 1989.

Tämän lain voimaantulosta on soveltuvin osin voimassa, mitä valtion eläkelain muuttamisesta annetun lain (103/89) voimaantulosta on säädetty.

Hallituksen esitys 160/88

Sosiaalivaliok. miet. 31/88

Suuren valiok. miet. 193/88

Helsingissä 3 päivänä helmikuuta 1989

Tasavallan Presidentti Mauno KoivistoMinisteri Ulla Puolanne

Sivun alkuun