Laki merimieslain 6 luvun ja 84 §:n muuttamisesta
- Säädöksen tyyppi
- Laki
- Antopäivä
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 7 päivänä kesäkuuta 1978 annetun merimieslain ( 423/78 ) 6 luku ja 84 § näin kuuluviksi:
6 lukuLaivatoimikunta
68 §Laivatoimikunnan kokoonpano
Aluksessa, jossa on vähintään kahdeksan työntekijää, tutkitaan ja käsitellään jäljempänä tässä luvussa tarkoitettuja asioita laivatoimikunnassa, jossa on puheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä. Puheenjohtajana on aluksen päällikkö tai päällikön ollessa estynyt hänen määräämänsä päällystöön kuuluva henkilö taikka asian koskiessa päällikköä ylin saapuvilla oleva perämies.
Puheenjohtaja kutsuu kutakin käsiteltävänä olevaa asiaa varten yhden päällystöön kuuluvan jäsenen, jonka tulee olla, mikäli mahdollista, yliperämies, konepäällikkö tai talousosaston esimies sen mukaan, mihin työntekijäryhmään kuuluvaa henkilöä koskevaa asiaa kulloinkin käsitellään.
Laivatoimikunnan muina jäseninä ovat päällystöön kuuluvaa henkilöä koskevaa asiaa käsiteltäessä yksi päällystön keskuudestaan valitsema henkilö ja yksi miehistön keskuudestaan valitsema henkilö sekä miehistöön kuuluvaa henkilöä koskevaa asiaa käsiteltäessä kaksi miehistön keskuudestaan valitsemaa henkilöä. Jollei päällystö tai miehistö ole valinnut edustajiaan toimikuntaan, on puheenjohtajalla oikeus kutsua myös nämä jäsenet.
Laivatoimikunnan jäsenyydestä ei saa kieltäytyä ilman pätevää syytä.
69 §Laivatoimikunnan tehtävät
Kun työnantaja aikoo 39 tai 49 §:n säännösten perusteella irtisanoa tai purkaa työsopimuksen jonkin aluksella todetun syyn perusteella, on laivatoimikunnan tutkittava asia. Ennen tutkimuksen suorittamista työnantaja ei tällaisessa tapauksessa saa irtisanoa tai purkaa työsopimusta.
Laivatoimikunnan on viivytyksettä suoritettava tutkimus, jos työntekijä ei ole saapunut alukseen määrättyyn aikaan ja sen on lähdettävä ilman häntä tai jos hänen tilalleen on otettava toinen henkilö.
Laivatoimikunnan on suoritettava tutkimus, kun sille ilmoitetaan työntekijän laiminlyöneen työsuhteesta johtuvia velvollisuuksiaan tai käyttäytymisellään aiheuttaneen aluksessa vakavahkoa häiriötä.
Laivatoimikunnan on suoritettava tutkimus myös, kun työntekijä on tehnyt tai hänen epäillään tehneen virallisen syytteen alaisen rikoksen. Tutkimuksen suorittaminen ei kuitenkaan ole tarpeen, jos suomalainen viranomainen voi viivytyksettä tutkia asian. Jos suoritetun tutkimuksen perusteella on aihetta epäillä työntekijän tehneen edellä tarkoitetun rikoksen, on puheenjohtajan ilmoitettava siitä viipymättä suomalaiselle poliisiviranomaiselle tai, jollei se ole mahdollista, lähimmälle Suomen konsulille.
Jos työntekijä on purkanut työsopimuksen tai irtisanonut sen 46 tai 61 §:n säännösten nojalla, on laivatoimikunnan käsiteltävä asia ennen kuin työntekijä jättää aluksen, jos jompikumpi sopimuspuolista sitä pyytää. Purkamisen tai irtisanomisen käsittelyä koskeva pyyntö on esitettävä niin ajoissa, että laivatoimikunnalla on mahdollisuus käsitellä asia ennen edellä tarkoitettua ajankohtaa.
70 §Huomautuksen antaminen ja ilmoituksen tekeminen
Laivatoimikunta voi asian tutkittuaan antaa muulle työntekijälle kuin päällikölle huomautuksen, jos siihen on aihetta. Milloin laivatoimikunta katsoo, ettei huomautus ole riittävä seuraamus, on laivatoimikunnan antamansa huomautuksen lisäksi tehtävä asiasta ilmoitus merimiesten kurinvalvontalautakunnalle, jos työnantaja on purkanut tai irtisanonut työsopimuksen.
Kun laivatoimikunta on käsitellyt aluksen päällikköä koskevan asian, on siitä tehtävä ilmoitus työnantajalle sekä tarpeen vaatiessa myös merenkulkuhallitukselle.
Laivatoimikunnan puheenjohtajan on huolehdittava siitä, että edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitetut ilmoitukset tehdään. Ilmoitukseen on liitettävä jäljennös laivatoimikunnan pöytäkirjasta sekä selvitys asianomaiselle aikaisemmin aluksella annetuista huomautuksista.
71 §Kokoonkutsuminen ja asioiden käsittely
Laivatoimikunnan kutsuu kokoon puheenjohtaja. Laivatoimikunta on päätösvaltainen ainoastaan täysilukuisena.
Laivatoimikunnan puheenjohtajan ja jäsenten on huolellisesti ja puolueettomasti tutkittava ja käsiteltävä laivatoimikuntaan saatetut asiat.
Laivatoimikunnan on, mikäli mahdollista, kuultava sitä työntekijää, jota käsiteltävänä oleva asia koskee. Työntekijällä saa olla laivatoimikunnan kokouksessa laivaväkeen kuuluva avustaja, ja työntekijä saa kutsua kokoukseen kuultavaksi henkilöitä, joiden hän olettaa voivan antaa selvitystä käsiteltävästä asiasta. Laivatoimikunnan on lisäksi kuultava niitä henkilöitä, joiden laivatoimikunta olettaa voivan antaa selvitystä asiasta.
Erimielisyyden sattuessa ratkaistaan 70 §:n 1 momentissa tarkoitettu asia laivatoimikunnassa äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan tulee ratkaisuksi se mielipide, jota puheenjohtaja on kannattanut, jos äänestys koskee edellä mainitussa lainkohdassa tarkoitettua ilmoitusta, mutta muutoin se mielipide, joka on työntekijälle lievempi.
72 §Laivatoimikunnan pöytäkirja
Laivatoimikunnassa on pidettävä pöytäkirjaa, johon on tarkoin merkittävä tutkimuksissa ja kuulusteluissa esiin tulleet seikat sekä laivatoimikunnan päätös. Myös mahdolliset eriävät mielipiteet on merkittävä pöytäkirjaan. Laivatoimikunnan puheenjohtaja ja jäsenet vahvistavat nimikirjoituksillaan pöytäkirjan oikeellisuuden.
Laivatoimikunnan puheenjohtajan on huolehdittava, että työnantaja ja työntekijä saavat viivytyksettä jäljennöksen laivatoimikunnan pöytäkirjasta.
Laivatoimikunnan kokouksista ja niissä käsitellyistä asioista on tehtävä merkintä laivapäiväkirjaan. Alkuperäinen pöytäkirja on säilytettävä laivapäiväkirjan erillisenä liitteenä noudattaen mitä merilain 56 §:n 3 ja 4 momentissa on säädetty laivapäiväkirjan ja siihen liittyvien muistiinpanojen säilyttämisestä.
73 §Vaitiolovelvollisuus
Laivatoimikunnan puheenjohtaja tai muu jäsen tai 71 §:n 3 momentissa tarkoitettu avustaja ei saa ilmaista tässä ominaisuudessa saamiaan yksityistä työntekijää tai työnantajaa koskevia tietoja, ellei se, jonka hyväksi vaitiolovelvollisuus on säädetty, suostu tietojen ilmaisemiseen. Edellä tarkoitettuja tietoja saa kuitenkin antaa syyttäjä- ja poliisiviranomaiselle rikoksen selvittämiseksi sekä muulle sellaiselle viranomaiselle, jolla lain mukaan on oikeus saada mainittuja tietoja.
84 §Laivatoimikunnan jäsentä ja avustajaa koskevat rangaistussäännökset
Jos laivatoimikunnan puheenjohtaja
jättää toimittamatta 70 §:n 3 momentissa tarkoitetun ilmoituksen;
ei kutsu laivatoimikuntaa kokoon 69 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa; taikka
ei toimita jäljennöksiä laivatoimikunnan pöytäkirjasta 72 §:n 2 momentissa säädetyllä tavalla,
on hänet tuomittava laivatoimikuntaa koskevien säännösten rikkomisesta sakkoon.
Jos laivatoimikunnan puheenjohtaja tai muu jäsen tai 71 §:n 3 momentissa tarkoitettu avustaja ilmaisee 73 §:n säännösten vastaisesti yksityistä työntekijää tai työnantajaa koskevia tietoja, on hänet tuomittava laivatoimikunnan jäsenen vaitiolovelvollisuuden rikkomisesta sakkoon.
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä kesäkuuta 1987.
Hallituksen esitys 222/85
Sosiaalivaliok. miet. 15/86
Suuren valiok. miet. 98/86
Helsingissä 19 päivänä joulukuuta 1986
Tasavallan Presidentti Mauno KoivistoKauppa- ja teollisuusministeri Seppo Lindblom