Laki kalastuslain muuttamisesta
- Säädöksen tyyppi
- Laki
- Antopäivä
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 16 päivänä huhtikuuta 1982 annetun kalastuslain ( 286/82 ) 96 § ja 101 §:n 2 momentti näin kuuluviksi:
96 §
Poliisin ja kalastusviranomaisten tulee valvoa, että kalastusta koskevia säännöksiä ja määräyksiä noudatetaan, ja sen mukaan kuin jäljempänä säädetään, ottaa myös talteen luvattomalla kalastuksella saatu saalis ja siinä käytetyt välineet samoin kuin tämän lain nojalla luvattomana pidettävä kuljetus- tai kauppatavara.
101 §
Edellä 1 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa tulee myös valan tehneen kalastuksenvalvojan ja poliisin sekä siellä, missä vesialue tai kalastusoikeus kuuluu valtiolle, poliisin ja muun viranomaisen, jonka velvollisuutena on sellaisella alueella valvoa kalastuksesta annettujen säännösten ja määräysten noudattamista, ottaa talteen luvattoman kalastuksen harjoittajan pyydykset, saalis ja kulkuväline, josta pyyntiä on harjoitettu.
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä maaliskuuta 1985.
Hallituksen esitys 220/84
Laki- ja talousvaliok. miet. 14/84
Suuren valiok. miet. 179/84
Helsingissä 31 päivänä tammikuuta 1985
Tasavallan Presidentin estyneenä ollessa Pääministeri Kalevi SorsaSisäasiainministeri Kaisa Raatikainen