Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

605/1982

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Laki vesilain 12 luvun 19 §:n muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Laki
Antopäivä

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 19 päivänä toukokuuta 1961 annetun vesilain 12 luvun 19 §:n 1 ja 2 momentti, sellaisina kuin ne ovat 11 päivänä lokakuuta 1963 annetussa laissa ( 453/63 ), näin kuuluviksi:

12 lukuErinäisiä säännöksiä

19§

Milloin poikkeuksellisista luonnonoloista tai muusta ylivoimaisesta tapahtumasta johtuu veden tulva taikka muu sellainen vesistön tai sen vesiolojen muutos, joka voi aiheuttaa yleistä vaaraa ihmisen hengelle tai terveydelle taikka suurta vahinkoa yksityiselle tai yleiselle edulle vesioikeus voi vesihallituksen hakemuksesta tämän lain 1 luvun säännösten sekä mahdollisten lupapäätösten estämättä määrätä suoritettaviksi vaaran poistamiseksi tai vahinkojen vähentämiseksi välttämättömiä väliaikaisia toimenpiteitä (vaarantorjuntatoimet). Vesihallitus saa tehdä edellä tarkoitetun hakemuksen saatuaan siihen valtioneuvoston suostumuksen.

Vaarantorjuntatoimista aiheutuneista omaisuutta välittömästi kohdanneista vahingoista on suoritettava korvaus valtion varoista. Korvattavana vahinkona ei pidetä vesivoiman menetyksestä aiheutuvia edunmenetyksiä. Jos korvaukseen oikeutettu on saanut 1 momentissa tarkoitetusta tapahtumasta taikka vaarantorjuntatoimista hyötyä, voidaan korvausta kohtuuden mukaan sovitella.



Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä syys1982.

Tämän lain voimaan tullessa vireillä olevaan sovelletaan silloin voimassa ollutta lakia.

Hallituksen esitys 66/82

Laki- ja talousvaliok. miet. 10/82

Suuren valiok. miet. 101/82

Naantalissa 6. päivänä elokuuta 1982

Tasavallan Presidentti Mauno Koivisto Oikeusministeri Christoffer Taxell

Sivun alkuun