Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

440/1969

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Laki valtion perhe-eläkelain muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Laki
Antopäivä

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 31 päivänä joulukuuta 1968 annetun valtion perhe-eläkelain ( 774/68 ) 7 ja 8 § näin kuuluviksi:

Myönnettäessä perhe-eläke tämän lain 5 §:n 1 momentin 2 tai 3 kohtaa soveltaen, perheeläkkeen yhteensovittamiseksi muiden perheeläkkeiden ja korvausten kanssa, lasketaan yhteen saman edunjättäjän kuoleman johdosta edunsaajille tulevat:

1)

työntekijäin eläkelain 8 §:n 4 momentissa mainittua peruseläkettä vastaava perheeläke, ottaen huomioon vähennys, joka perheeläkkeestä on tehtävä muiden eläkkeiden ja korvausten vuoksi, tämän lain mukainen perheeläke kuitenkin, jos se on myönnetty 5 §:n 1 momentin 2 tai 3 kohtaa soveltaen, sellaisenaan;

2)

työntekijäin eläkelain 8 §:n 5 momentin ensimmäisessä virkkeessä tarkoitettu muu kuin 1 kohdassa mainittu perhe-eläke tai korvaus; sekä

3)

määrää, joka vastaa edunsaajina oleville 16 vuotta nuoremmille lapsille saman edunjättäjän jälkeen perhe-eläkelain nojalla maksettavaa, kansaneläkelain 27 §:ssä tarkoitetun kolmannen kuntaryhmän mukaisia yhteenlaskettua eläkettä lisättynä, jos tämän lain mukaisena edunsaajana on myös naispuolinen leski, perhe-eläkelain mukaisen leskeneläkkeen perusosalla.

Jos 1 momentissa tarkoitettujen suoritusten momentissa tarkoitetusta palkasta 30 prosenttia, milloin edunsaajia on yksi, 45 prosenttia, milloin edunsaajia on kaksi, 60 prosenttia, milloin edunsaajia on kolme, tai 66 prosenttia, milloin edunsaajia on neljä tai useampia, ylittävä osa vähennetään tämän lain mukaisesta perhe-eläkkeestä. Suorituksia yhteenlaskettaessa ei kuitenkaan oteta huomioon perhe-eläkkeeseen liittyvää määräaikaista korotusta eikä 3 kohdassa mainittuna määränä enempää kuin 15 prosenttia edellä mainitusta palkasta, milloin edunsaajia on yksi, 22 1/2 prosenttia palkasta, milloin edunsaajia on kaksi, 30 prosenttia palkasta, milloin edunsaajia on kolme, tai 33 prosenttia palkasta, milloin edunsaajia on neljä tai useampia.

Perhe-eläkkeen määrä lasketaan uudelleen, jos edunsaajalla sen jälkeen, kun perhe-eläke edellä säädetyin tavoin on laskettu, todetaan olevan oikeus eläkkeen määrää laskettaessa huomioon otettavaan perhe-eläkkeeseen tai muuhun korvaukseen. Niin ikään lasketaan perheeläkkeen määrä uudelleen, kun edunsaajana oleva lapsi täyttää 16 vuotta tai kun muu edunsaaja kuin 16 vuotta täyttänyt lapsi lakkaa olemasta edunsaajana, jos eläkkeen määrä siten suurenee.

Perhe-eläkkeen määrä lasketaan myös uudelleen hakemuksesta, jos siihen vaikuttaneen muun perhe-eläkkeen tai korvauksen määrä on olennaisesti muuttunut.


Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä lokakuuta l969.

Naantalissa 4. päivänä heinäkuuta 1969

Tasavallan Presidentti Urho Kekkonen Sosiaali- ja terveysministeri A-L. Tiekso

Sivun alkuun