Laki valtiopäiväjärjestyksen 16 §:n muuttamisesta
- Säädöksen tyyppi
- Laki
- Antopäivä
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti, joka on tehty valtiopäiväjärjestyksen 67 §:ssä säädetyllä tavalla,
muutetaan valtiopäiväjärjestyksen 16 §, sellaisena kuin se on 20 päivänä elokuuta 1948 annetussa laissa ( 619/48 ), näin kuuluvaksi:
16§
Edustaja saakoon valtion varoista palkkion ja sen lisäksi korvauksen matkastaan valtiopäiville ja valtiopäiviltä takaisin.
Edustajanpalkkion sekä matkakustannusten korvauksen perusteet määrätään lailla, jota koskeva ehdotus käsitellään siinä järjestyksessä, kuin 70 §:ssä säädetään.
Sanotussa laissa on myöskin määrättävä sen palkkion perusteet, joka valtiopäivien keskeydyttyä ja niiden päätyttyä on tuleva valtiovarainvaliokunnan ja ulkoasiainvaliokunnan jäsenille sekä niille edustajille, joiden tehtävänä on eduskunnasta menevien kirjelmien ja valtiopäiväpäätöksen tarkistaminen.
Edustajan oikeudesta eläkkeeseen säädetään lailla.
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä kesäkuuta 1955.
Helsingissä 6. päivänä toukokuuta 1955
Tasavallan Presidentti J. K. Paasikivi Oikeusministeri W. Henriksson