Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi polttoaineverosta annetun lain verotaulukon muuttamisesta
- Hallinnonala
- Valtiovarainministeriö
- Antopäivä
- Esityksen teksti
- Suomi
- Käsittelyn tila
- Käsitelty
- Käsittelytiedot
- Eduskunta.fi 71/1992
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Moottoribensiinin polttoaineveroa ehdotetaan korotettavaksi 20 pennillä litralta. Korotuksen arvioidaan nostavan moottoribensiinin hintaa noin 5 prosentilla ja lisäävän valtion valmisteverotuloja noin 270 miljoonalla markalla kuluvana vuonna.
Esitys liittyy vuoden 1992 toiseen lisätalousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Laki tulisi voimaan välittömästi sen jälkeen kun eduskunta on hyväksynyt esityksen. Veron korotus saatettaisiin voimaan valtioneuvoston päätöksellä kesäkuun alusta lukien.
PERUSTELUT
1.Nykyinen tilanne
Suomessa yleisimmin myydyn bensiinilaadun hinta on laskenut lähes 30 pennillä litralta viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Sen hinta on Suomessa tällä hetkellä 25 penniä litralta alempi kuin Keski-Euroopan maissa ja muissa Pohjoismaissa keskimäärin. Vuotta aikaisemmin sen hinta oli Suomessa 51 penniä korkeampi kuin vertailumaissa.
Tärkein selitys hintasuhteiden muutokseen on tuonnin vapautumisesta johtunut kilpailun lisääntyminen ja verottoman myyntihinnan alentuminen Suomessa. Lisäksi moottoribensiinistä kannettavia veroja on korotettu muissa maissa enemmän kuin Suomessa.
Seuraavalla sivulla olevasta taulukosta käy ilmi, että moottoribensiinistä kannettavat verot ovat Suomessa nykyisin 0,18―0,36 mk/l alhaisemmat kuin vertailumaissa. Lyijyllisen ja lyijyttömän moottoribensiinin kulutusosuuksien mukaan painotettuna moottoribensiinin verot ovat Suomessa keskimäärin 0,30 mk/l alhaisemmat kuin vertailumaissa. Vuotta aikaisemmin verot olivat Suomessa 0,06 mk/l korkeammat kuin vertailumaissa.
Moottoribensiinin hintojen ja verojen muutokset 31.3.1991
Suomi | Vertailumaat | Ero | |
99 okt.bensiini | |||
- veroton hinta | 1,75 mk/l | 1,25 mk/l | 0,50 mk/l |
- verollinen hinta | 4,45 mk/l | 3,86 mk/l | 0,59 mk/l |
- verot | 2,70 mk/l | 2,61 mk/l | 0,09 mk/l |
95 okt. bensiini | |||
- veroton hinta | 1,77 mk/l | 1,27 mk/l | 0,50 mk/l |
- verollinen hinta | 4,11 mk/l | 3,60 mk/l | 0,51 mk/l |
- verot | 2,34 mk/l | 2,33 mk/l | 0,01 mk/l |
31.3.1992 | |||
Suomi | Vertailumaat | Ero | |
99 okt. bensiini | |||
- veroton hinta | 1,43 mk/l | 1,29 mk/l | 0,14 mk/l |
- verollinen hinta | 4,39 mk/l | 4,43 mk/l | -0,04 mk/l |
- verot | 2,96 mk/l | 3,14 mk/l | -0,18 mk/l |
95 okt. bensiini | |||
- veroton hinta | 1,42 mk/l | 1,31 mk/l | 0,11 mk/l |
- verollinen hinta | 3,83 mk/l | 4,08 mk/l | -0,25 mk/l |
- verot | 2,41 mk/l | 2,77 mk/l | -0,36 mk/l |
Polttoaineverotusta kehitettäessä on otettava huomioon myös Euroopan talousyhteisön suositukset polttoaineverojen vähimmäis- ja tavoitetasoiksi. Vuoden 1993 alussa voimaan tulevat moottoribensiinin valmisteveron vähimmäis- ja tavoitetasot sekä Suomen nykyiset ja tämän ehdotuksen mukaiset 20 pennillä litralta korotetut veromäärät ovat seuraavat:
Euroopan talousyhteiso | Suomi | |||
Vähimmäistaso | Tavoitetaso | Nykyinen | Ehdotus | |
1.1.1993 | 1.1.1992 | 1.6.1992 | ||
moottoribensiini | ||||
- lyijyllinen | 1,89 mk/l | 2,77 mk/l | 2,13 mk/l | 2,33 mk/l |
- lyijytön | 1,61 mk/l | 2,49 mk/l | 1,68 mk/l | 1,88 mk/l |
Ehdotetun korotuksen jälkeen moottoribensiinistä kannettavat verot olisivat kulutusosuuksien mukaan painotettuna käytännöllisesti katsoen samalla tasolla kuin keskimäärin Keski-Euroopassa ja muissa Pohjoismaissa. Sekä lyijyttömän että lyijyllisen moottoribensiinin veromäärät olisivat Euroopan talousyhteisön komission asettamien vähimmäistasojen yläpuolella mutta edelleen tavoitetasojen alapuolella.
2.Ehdotettu muutos
Valtiontaloudelliset näkökohdat edellyttävät moottoribensiinin polttoaineveron korottamista 20 pennillä litralta kuluvan vuoden kesäkuun alusta. Korotus ehdotetaan toteutettavaksi korottamalla nykyinen perusvero 1,68 markasta litralta 1,88 markkaan litralta. Korotus kohdistuisi sekä lyijylliseen että lyijyttömään moottoribensiinin. Lyijyllisen moottoribensiinin vero olisi korotuksen jälkeen 2,33 mk/l ja lyijyttömän 1,88 mk/l.
Valtiontaloudellisten näkökohtien ohella korotusta puoltavat hintojen ja verojen kehitys muissa maissa sekä ympäristöpoliittiset ja liikennepoliittiset tavoitteet.
3.Asian valmistelu
Esitys on valmisteltu valtiovarainministeriössä ja liittyy vuoden 1992 toiseen lisätalousarvioesitykseen.
4.Taloudelliset vaikutukset
Ehdotetun korotuksen arvioidaan lisäävän polttoaineveron tuottoa kuluvana vuonna noin 270 miljoonalla markalla ja vuodessa noin 530 miljoonalla markalla. Moottoribensiinin hintojen arvioidaan nousevan noin 5 prosentilla eli keskimääräiselle eurooppalaiselle tasolle.
Polttoaineveroa arvioidaan kertyvän vuonna 1992 kaikkiaan 7 090 miljoonaa markkaa.
5.Voimaantulo
Esitys liittyy vuoden 1992 toiseen lisätalousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan heti sen jälkeen, kun eduskunta on hyväksynyt esityksen. Polttoaineveron korotus on tarkoitus saattaa voimaan valtioneuvoston päätöksellä kesäkuun alusta 1992.
6.Säätämisjärjestys
Lakiehdotus on käsiteltävä valtiopäiväjärjestyksen 68 §:n mukaisessa uutta tai lisättyä veroa koskevassa säätämisjärjestyksessä.
Edellä sanotun perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:
Lakiehdotus
1Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan polttoaineverosta 17 päivänä joulukuuta 1982 annetun lain (948/82) liitteenä oleva verotaulukko,
sellaisena kuin se on 20 päivänä joulukuuta 1991 annetussa laissa (1534/91) näin kuuluvaksi:
VEROTAULUKKO
Tullitariffin nimike | Tuote | Tuoteryhmä | Perusvero | Lisävero |
27.01 ja 27.02 | Kivihiili; kivihiilibriketit ja | |||
niiden kaltaiset kivihiilestä | ||||
valmistetut kiinteät polttoaineet; | ||||
ruskohiili | 1. | - | 16,80 mk/t | |
27.03:sta | Jyrsinpolttoturve | 2. | - | 2,10 mk/MWh |
27.10:stä | Lyijytön moottoribensiini | 3. | 188 p/l | - |
27.10:stä | Moottoribensiinin sekoitus | 4. | 188 p/l | 22,5 p/l |
27.10:stä | Muu moottoribensiini | 5. | 188 p/l | 45,0 p/l |
27.10:stä | Dieselöljy | 6. | 77 p/l | 27,0 p/l |
27.10:stä | Kevyt polttoöljy | 7. | - | 2,10 p/l |
27.10:stä | Raskas polttoöljy | 8. | - | 2,10 p/kg |
27.11:stä | Maakaasu, kaasumainen | 9. | - | 1,05 p/nm 3 |
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 1992.
Helsingissä 27 päivänä toukokuuta 1992
Tasavallan Presidentti MAUNO KOIVISTOValtiovarainministeri Iiro Viinanen