Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi pienten ja keskisuurten yritysten investointien korkotukilainoista annetun lain muuttamisesta
- Hallinnonala
- Työ- ja elinkeinoministeriö
- Antopäivä
- Esityksen teksti
- Suomi
- Käsittelyn tila
- Käsitelty
- Käsittelytiedot
- Eduskunta.fi 255/1992
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Esityksessä ehdotetaan pienten ja keskisuurten yritysten investointien korkotukilainoista annettua lakia muutettavaksi siten, että korkotukikelpoisen rahoituksen alaa laajennetaan koskemaan myös osamaksukaupan rahoitusta.
Lisäksi ehdotetaan korkotukijärjestelmän voimassaoloaikaa pidennettäväksi vuoden 1993 loppuun. Voimassa olevan lain mukaan lainoja voidaan hyväksyä korkotukilainoiksi 1 päivästä elokuuta 1992 31 päivään heinäkuuta 1993. Korkotukijärjestelmän soveltamisajan pidentämiseen liittyen ehdotetaan myös korkotukilainojen hyväksymisvaltuutta korotettavaksi nykyisestä enintään 2 000 miljoonan markan määrästä 3 000 miljoonaan markkaan.
Esitys liittyy järjestelmän soveltamisajan ja valtuuden korottamisen osalta vuoden 1993 talousarvioesitykseen.
Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan niin pian kuin mahdollista sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.
PERUSTELUT
1Nykytila ja ehdotetut muutokset
1.1.Korkotuen ulottaminen osamaksukaupan rahoitukseen
Pienten ja keskisuurten yritysten investointien korkotukilainoista annetun lain (538/92) mukainen korkohyvitys on tarkoitettu kohdistettavaksi luottolaitosten yrityksille myöntämiin normaaleihin velkakirjalainoihin. Lain piiriin ei siten kuulu luotonantoon verrattava rahoitus. Näin ollen muun muassa osamaksukaupan rahoitus, joka sinänsä muodostaa merkittävän osuuden varsinkin pienten ja keskisuurten yritysten investointien rahoituksesta, jää lain soveltamisen ulkopuolelle.
Pienten ja keskisuurten teollisuusyritysten vuonna 1991 tekemät kone- ja laiteinvestoinnit olivat yhteensä noin 3 500 miljoonaa markkaa. Tästä määrästä osamaksurahoituksen osuus on arviolta noin 20 %:n luokkaa eli noin 700 miljoonaa markkaa. Osamaksukaupan rahoitus on yrityksen kannalta edullista erityisesti sen johdosta, että rahoitettava kohde toimii samalla rahoituksen vakuutena. Tämä lievittää merkittävästi rahoituksen esteenä yhä useammin esiintyvää yritysten vakuuspulaa. Kun osamaksukaupanehtoinen rahoitus on myös suhteellisen pienin teknisin muutoksin liitettävissä jo toimivaan korkotukijärjestelmään, ehdotetaan, että lain 1 §:n sanamuotoa muutetaan siten, että luottolaitosten myöntämien lainojen ohella myös osamaksukaupanehtoinen luottolaitosten myöntämä rahoitus voi saada valtion maksamaa korkohyvitystä.
1.2.Korkotukijärjestelmän voimassaoloajan pidentäminen ja korko tukilainojen hyväksymisvaltuuden korottaminen
Lain keskeisenä tavoitteena on rahoituskustannuksia alentamalla vauhdittaa teollisia investointeja pk-sektorilla maamme teollisuustuotannon ylläpitämiseksi ja kasvattamiseksi sekä sen myötä lisätä viennin määrällistä sekä bruttokansantuotteeseen nähden suhteellista osuutta. Koska vallitsevassa suhdannetilanteessa yritysten investointitarve ja -mahdollisuudet ovat rajoitetut, on tarkoituksenmukaista jatkaa korkotukijärjestelmän voimassaoloaikaa. Lain 2 §:n mukaan lainoja voidaan hyväksyä korkotukilainoiksi 1 päivästä elokuuta 1992 31 päivään heinäkuuta 1993. Nykyistä yhden vuoden voimassaoloaikaa ehdotetaan jatkettavaksi puolella vuodella eli vuoden 1993 loppuun.
Korkotukijärjestelmän voimassaoloajan pidentämisen johdosta on myös tarpeen korottaa korkotukilainojen hyväksymisvaltuudeksi lain 2 §:ssä säädettyä 2 000 miljoonaa markkaa. Valtuus ehdotetaan nostettavaksi 3 000 miljoonaan markkaan.
2Esityksen vaikutukset
Korkotukilainojen hyväksymisvaltuuden korottamisen 2 000 miljoonasta markasta 3 000 miljoonaan markkaan arvioidaan puolitoistakertaistavan korkotuen maksamisesta aiheutuvat menot. Korkotukimenot ovat 2 000 miljoonan markan korkotukilainavaltuudesta arviolta 365 miljoonaa markkaa koko laina-ajalta. Korkotukimenojen lisäys valtuuden lisäyksestä johtuen on siten noin 180 miljoonaa markkaa, mikäli yritysten investointien kehitys mahdollistaa koko valtuuden käytön. Lisämenot ajoittuisivat siten, että vuonna 1994 lisäys olisi 50 miljoonaa markkaa, vuonna 1995 40 miljoonaa markkaa, vuonna 1996 35 miljoonaa markkaa sekä vuonna 1997 ja sen jälkeen yhteensä 55 miljoonaa markkaa.
Osaan lainoista haettaneen myös Valtiontakuukeskuksen takaus. Siinä tapauksessa, että puolet korkotukilainojen hyväksymisvaltuuden korotuksesta myönnettäisiin Valtiontakuukeskuksen takauksella, aiheutuisi tästä valtiolle lisämenoja takaustappioiden peittämisen muodossa koko lainakaudelta arviolta 60 miljoonaa markkaa.
Korkotukijärjestelmää hoitavat kauppa- ja teollisuusministeriön yrityspalvelun piiritoimistot ja valtiokonttori. Korkotukijärjestelmään ehdotetuista muutoksista ei aiheudu organisaatio- eikä henkilöstövaikutuksia.
3Asian valmistelu
Esitys on valmisteltu kauppa- ja teollisuusministeriössä virkatyönä.
Esitys perustuu valtioneuvoston 1 päivänä lokakuuta 1992 tekemään kannanottoon lyhyen ja keskipitkän aikavälin työllisyys- ja teollisuuspoliittiseksi ohjelmaksi.
Esityksen 2 §:ää koskevat muutokset, eli korkotukijärjestelmän voimassaoloajan pidentäminen ja korkotukilainojen hyväksymisvaltuuden korottaminen, liittyvät eduskunnan käsiteltävänä olevaan hallituksen esitykseen vuoden 1993 talousarvioksi.
4Voimaantulo
Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.
Edellä esitetyn perusteella annetaan eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:
Lakiehdotus
1Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan pienten ja keskisuurten yritysten investointien korkotukilainoista 26 päivänä kesäkuuta 1992 annetun lain (538/92) 1 §:n 1 momentti ja 2 § seuraavasti:
1 §
Luottolaitosten varoista voidaan myöntää pienten ja keskisuurten yritysten teollisten investointien rahoittamiseen sellaista lainaa ja sellaista osamaksukaupan rahoittamiseen tarkoitettua rahoitusta, jonka osalta valtio maksaa luottolaitokselle korkohyvitystä. Tällaista lainaa ja rahoitusta kutsutaan tässä laissa korkotukilainaksi.
2 §
Tämän lain mukaista lainaa ja rahoitusta voidaan hyväksyä korkotukilainoiksi 1 päivästä elokuuta 1992 31 päivään joulukuuta 1993 yhteensä enintään 3 000 miljoonan markan määrästä.
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 199 .
Helsingissä 23 päivänä lokakuuta 1992
Tasavallan Presidentti MAUNO KOIVISTOKauppa- ja teollisuusministeri Pekka Tuomisto