16.6.1994

A:n kanne Lapuan kihlakunnanoikeudessa

A on B:tä ja C:tä sekä D:tä vastaan ajamassaan kanteessa kertonut, että hänen 8.3.1988 kuollut äitinsä E oli 18.3.1985 tehnyt testamentin, jonka mukaan kaikki hänen omistamansa omaisuus oli menevä C:lle ja D:lle puoliksi kummallekin. Testamentinsaajat olivat valvoneet testamentin 13.4.1988 ja antaneet A:lle siitä tiedon 20.4.1988. A oli vaatinut lakiosaansa E:n jälkeen D:lle 22.6.1988 ja C:lle 29.8.1988 tiedoksi annetuin ilmoituksin. Myös pesänjakajan E:n jälkeen toimittamassa perinnönjaossa hän oli vaatinut lakiosaansa vähentämättömänä.

Pesänjakaja oli katsonut A:n ennakkoperinnöksi 200 000 markan määräisen omaisuuden, joka muodostui A:n ja hänen vaimonsa kuudella eri lahjanluontoiseksi katsotulla kaupalla E:ltä ja B:ltä vuosina 1971, 1973 ja 1974 ostamasta pelto- ja metsämaasta. Kauppahinnat olivat olleet yhteensä 40 500 markkaa ja myytyjen tilojen ja määräalojen verotusarvot yhteensä 41 200 markkaa. Pesänjakaja oli todennut peltohehtaarin arvoksi luovutushetkellä 7 000 - 10 000 markkaa ja A:n saamien peltomaiden arvoksi kaupantekohetkellä 150 000 markkaa. Metsämaiden kaupanteonaikaiseksi arvoksi pesänjakaja oli todennut 90 000 markkaa.

Peltomaiden hehtaarihinta ei kuitenkaan ollut pesänjakajan hinta-arvion mukainen, vaan kauppojen kauppahinta oli vastannut suunnilleen käypää arvoa ottaen huomioon peltojen kunto ja paikkakunnan hintataso kaupanteon aikaan. Myös metsämaiden kunto oli kutakuinkin vastannut kauppakirjojen mukaista vastiketta. Kaupat olivat olleet tavanomaisia eikä niitä ollut tarkoitettu ennakkoperinnöksi. A:n tarkoituksena oli ollut jatkaa tilanpitoa vanhempien jälkeen.

C ei ollut suostunut aikanaan ottamaan vanhemmiltaan vastaan 52,71 hehtaarin suuruista metsämaata, vaan oli sen sijasta ottanut mieluummin 10 000 markkaa rahana. A oli sitten vuonna 1974 vaimonsa kanssa ostanut vanhemmiltaan tämän metsäpalstan 10 000 markalla. Ennakkoperintöä vastaan puhui myös se, että luovutukset oli tehty asianmukaisilla kiinteistönkauppakirjoilla.

Näillä perusteilla A on muun ohella vaatinut, että pesänjakajan 6.9.1990 päättämää jakoa E:n jälkeen muutetaan siten, että A:n väitettyä ennakkoperintöä koskeva vaatimus hylätään. Lisäksi hän on vaatinut, että C ja D velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa korkoineen.

Vastaukset

B on lausunut, etteivät A:lle myydyt maat ja metsät olleet olleet ennakkoperintöä. C ja D ovat kiistäneet A:n kanteen ja vaatineet hänen velvoittamistaan korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa korkoineen.

Kihlakunnanoikeuden päätös 29.11.1991

Kihlakunnanoikeus on ottanut kuuden vuosina 1971, 1973 ja 1974 tehdyn kiinteistönkaupan ennakkoperinnönluontoisuutta arvioidessaan huomioon E:n testamentin sisällön, B:n lausuman, esitetyn selvityksen kauppakirjoihin merkittyjen kauppahintojen suorituksista, kauppahintojen vertailun kiinteistöjen verotusarvoihin, vertailukauppakirjojen osoittamat kauppahinnat, todistajien kertomukset kauppahinnoista 1970-luvulla, todistajien kertomukset B:n myyntitarjouksista, todistajien kertomukset kiinteistönkauppojen kohteina olleiden peltomaiden laadusta, esitetyn selvityksen A:n ostamien maiden sijainnista ja asiakirjoista ilmenneen A:n toiminnan maanviljelijänä.

C ja D eivät olleet esittäneet sellaista selvitystä, joka olisi osoittanut, ettei A olisi yhdessä vaimonsa kanssa suorittanut kauppakirjoissa mainittuja kauppahintoja E:lle ja B:lle kauppakirjoissa olleiden merkintöjen, esitetyn kuitin sekä velkakirjassa olleen kuittauksen mukaisesti. Sen vuoksi kihlakunnanoikeus on katsonut A:n suorittaneen kauppakirjoissa mainitut vastikkeet.

Jakokirjan liitteenä olleen asiakirja-aineiston sisältämien tietojen ja oikeudessa suoritetun todistelun nojalla kihlakunnanoikeus on katsonut selvitetyksi, että A oli harjoittanut maanviljelystä.

C ja D eivät olleet esittäneet sellaista selvitystä, joka olisi osoittanut, ettei A olisi jatkanut maanviljelystä ostamillaan tiloilla vanhempiensa jälkeen tai että hän olisi ostanut kiinteistöt jotain muuta tarkoitusta kuin tilanpidon jatkamista varten.

Vertailukauppakirjojen ja todistajien kertomusten nojalla kihlakunnanoikeus on katsonut selvitetyksi, että A:n ja hänen vaimonsa suorittamat kauppahinnat olivat suurin piirtein vastanneet tuona aikana suoritettuja kauppahintoja, kun otettiin huomioon todistajien kertomukset peltojen kunnosta ja sijainnista.

Edellä olevien seikkojen nojalla kihlakunnanoikeus on katsonut, ettei A:n kuutta vuosina 1971, 1973 ja 1974 vanhempiensa kanssa tekemää kiinteistönkauppaa ollut pidettävä lahjanluontoisena eikä kiinteistön luovutuksia siten hänen vanhemmiltaan saamana ennakkoperintönä.

Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus on hylännyt C:n ja D:n kanteen kysymyksessä olevilta osin ja kumonnut pesänjakajan 6.9.1990 E:n jälkeen tekemän osituksen ja perinnönjaon muun muassa siltä osin kuin siinä oli katsottu A:n saaneen ennakkoperintöä vanhemmiltaan. Kihlakunnanoikeus on oikaissut pesänjakajan tekemää jakoa.

C ja D on yhteisvastuullisesti velvoitettu korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut korkoineen.

Vaasan hovioikeuden päätös 7.10.1992

C ja D ovat valittaneet hovioikeuteen vaatien kihlakunnanoikeuden päätöksen kumoamista ja oman A:ta vastaan ajamansa kanteen hyväksymistä. Siinä he olivat vaatineet osituksen ja perinnönjaon kumoamista ja palauttamista pesänjakajalle muun muassa sillä perusteella, että pesänjakaja ei ollut arvostanut A:n kiinteistönkaupoilla saamaa ennakkoperintöä jakohetken vaan luovutushetken mukaan.

Hovioikeus on katsonut, että E oli 18.3.1985 tekemällään testamentilla määrännyt kaiken omaisuutensa C:lle ja D:lle puoliksi kummallekin. Lisäksi hän oli testamentissaan todennut, että A oli jo hänen elinaikanaan saanut omaa osuuttaan vastaavan osan hänen omaisuudestaan ja että tälle ei tämän vuoksi kuulunut mitään hänen kuolinpesästään. Testamentin sisällöstä ilmeni, että E oli katsonut antaneensa A:lle koko tämän perintöosuutta vastaavan omaisuuden ennakkoperintönä. Tästä johtuen A:n E:ltä saamalle ennakkoperinnölle ei ollut pantava sitä arvoa, joka sillä vastaanotettaessa oli ollut, vaan jakohetken mukainen arvo, jonka oli katsottava olevan huomattavasti suurempi kuin sanottu ennakkoperinnön vastaanottohetken mukainen arvo.

Hovioikeus on toisin kuin kihlakunnanoikeus katsonut, että kihlakunnanoikeuden päätöksessä mainittua kuutta käypää kauppahintaa alemmalla kauppahinnalla tehtyä ja siten lahjanluontoista kiinteistönkauppaa oli E:n osalta kauppahintojen ja kiinteistöjen nykyarvon väliseltä osalta pidettävä A:lle annettuna ennakkoperintönä.

Ennakkoperintönä oli otettava huomioon vain edellä kerrotuin tavoin määräytyvä osuus A:n E:ltä ostamista kihlakunnanoikeuden päätöksessä mainituista kiinteistöistä. A:lle tuli kuitenkin joka tapauksessa vähintään hänen laskelmallisen lakiosansa määrä E:n omaisuudesta.

Koska A:n näin saaman ennakkoperinnön arvo, joka tuli määrätä jakohetken arvon mukaiseksi, ei ollut hovioikeudessa olevalla selvityksellä määrättävissä, oli ennakkoperinnön arvon määrittäminen edellä kerrottujen perusteiden mukaan sekä uusi ositus- ja perinnönjakokirja, jossa oli muilta osiltaan otettu huomioon pesänjakajan aikaisempi jakopäätös ja kihlakunnanoikeuden muilta osin tekemät oikaisut jakoon, helpoimmin tehtävissä pesänjakajan toimesta, jolloin asianosaiset voivat vielä esittää omat näkemyksensä edellä kerrotuin tavoin määrättävästä ennakkoperinnön arvosta.

Näillä perusteilla hovioikeus on kumonnut kihlakunnanoikeuden päätöksen mainitun ennakkoperinnön ja oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden osalta ja palauttanut asian pesänjakajalle, jonka tuli päätöksen saatua lainvoiman viivytyksettä kutsua asianosaiset uuteen jakotilaisuuteen ja, ellei edellä kerrotuin tavoin määräytyvästä ennakkoperinnön arvosta asianosaisten välillä sovittaisi, määrätä ennakkoperinnön arvo ja toimittaa ositus ja perinnönjako mahdollisimman nopeasti loppuun.

Muilta osin kihlakunnanoikeuden päätöksen perustelut jäivät voimaan ja pesänjakajan tuli osituksen ja perinnönjaon uudelleen toimittaessaan ottaa huomioon kihlakunnanoikeuden päätöksessä tehdyt ratkaisut sikäli kuin ne oli tässä päätöksessä jätetty pysyviksi ja asiassa muutoinkin laillisesti menetellä.

Asian näin käyden asianosaiset saivat pitää kulunsa jutussa vahinkonaan.

Perustelut

Pesänjakaja on pitänyt A:n ja hänen vaimonsa vuosina 1971 - 1974 tekemiä puheena olevia kiinteistönkauppoja lahjanluontoisina. Kihlakunnanoikeus on kuitenkin todistajankertomuksiin ja vertailukauppatietoihin viitaten katsonut, että A:n ja hänen vaimonsa näissä kaupoissa suorittamat kauppahinnat olivat suurin piirtein vastanneet ostettujen tilojen käypää arvoa ja että kauppojen tarkoituksena oli ollut tilanpidon jatkaminen vanhempien jälkeen. Sen vuoksi kihlakunnanoikeus ei ole pitänyt kiinteistönkauppoja lahjanluontoisina. Hovioikeus on sitä vastoin katsonut kauppahintojen olleen käypää arvoa alemmat, mistä syystä se oli pesänjakajan tavoin todennut kauppojen olleen lahjanluontoisia.

Korkein oikeus katsoo kihlakunnanoikeuden kannan perustuneen seikkaperäisempään selvitykseen kuin mihin pesänjakaja oli ositus- ja perinnönjakokirjassa ilmoittanut oman ratkaisunsa perustuneen. Hovioikeudessa ei ole vastaanotettu uutta todistelua eikä hovioikeus ole ratkaisussaan myöskään nimenomaisesti ilmoittanut, miksi se on arvioinut kihlakunnanoikeudessa esitettyä selvitystä käyvästä arvosta toisin kuin kihlakunnanoikeus.

Perusteluista on kuitenkin pääteltävissä, että hovioikeus on ottaessaan kantaa kysymyksiin niin ennakkoperinnöstä kuin kiinteistönkauppojen lahjanluontoisuudestakin pitänyt ratkaisevana sitä, että E:n 18.3.1985 tekemässä testamentissa on todettu A:n jo saaneen omaa osuuttaan vastaavan osan testamentintekijän omaisuudesta, mistä syystä A:lle ei testamentin mukaan kuulunut enää mitään E:n kuolinpesästä. Korkein oikeus toteaa, että tämän lausuman perusteella ei kuitenkaan ole pääteltävissä, ovatko puheena olevat kiinteistönkaupat olleet lahjanluontoisia. Lahjanluontoisuutta on arvioitava kiinteistönkauppojen tekemisen aikaan vallinneiden olosuhteiden perusteella. Jos kauppojen ei ole näytetty olleen lahjanluontoisia, ne eivät vaikuta ostajan perintöoikeuteen eikä myyjä voi enää myöhemmin tekemällään testamentilla määrätä kaupankohteita miltään osin ostajan ennakkoperinnöksi.

Näillä perusteilla ja kun jutussa ei ole muutoinkaan esitetty syytä poiketa kihlakunnanoikeuden päätöksen lopputuloksesta, Korkein oikeus on päätynyt tuomiolauselmasta ilmenevään ratkaisuun.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan ja asia jätetään kihlakunnanoikeuden päätöksen varaan.

C ja D velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa ja Korkeimmassa oikeudessa 4 000 markalla 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä lukien.