24.5.1993

Hakemus Uudenmaan lääninhallituksessa

A ja B ovat lausuneet, että he olivat 12.3.1992 toimitetussa panttihuutokaupassa ostaneet omaa käyttöään varten Asunto Oy Espoon Puutarharanta 12:n osakkeet nro 821-960, jotka oikeuttivat pientalon nro H 13 hallintaan yhtiön tontilla, osoitteessa Tallimestarintie 11 H 13, 02940 Espoo. Asunto-osakkeiden entiset omistajat C ja D olivat kuitenkin ilmoittaneet, etteivät he vapaaehtoisesti luopuneet talon hallinnasta. Sen vuoksi A ja B ovat pyytäneet lääninhallitukselta ulosottolain 7 luvun 14 §:n mukaista virka-apua C:n ja D:n velvoittamiseksi heti häädön uhalla muuttamaan pois huoneistosta.

C:n ja D:n vastaus

C ja D ovat vastustaneet virka-apuhakemusta. Huutokaupassa oli ennen tarjousten esittämistä ilmoitettu C:n ja D:n haastehakemuksesta huutokaupan perusteena olevan panttauksen julistamisesta pätemättömäksi. A:n ja B:n omistusoikeus asunto-osakkeisiin oli siten riidanalainen.

Lääninhallituksen päätös 28.4.1992

A ja B olivat 12.3.1992 pidetyssä panttihuutokaupassa ostaneet C:n ja D:n omistamat ja Suomen Yhdypankki Oy:lle pantiksi luovuttamat Asunto Oy Espoon Puutarharanta 12:n osakkeet nrot 821-960, jotka oikeuttivat hakemuksessa mainitun pientalon hallintaan. Kauppahinta leimaveroineen oli kokonaisuudessaan suoritettu. Omistusoikeus osakkeisiin oli siten huutokauppaehtojen mukaan siirtynyt A:lle ja B:lle. Osakekirja oli luovutettu heille huutokaupan toimitusmiehen siirrolla varustettuna.

C ja D olivat väittäneet, että A:n ja B:n omistusoikeus ei ollut pätevä sen vuoksi, että C:n ja D:n antama panttaussitoumus ei ollut ollut pätevä, eivätkä A ja B osakkeet huutaessaan olleet olleet vilpittömässä mielessä. Haastehakemuksessaan C ja D olivat vaatineet vahvistettavaksi, ettei heidän antamansa yleispanttaus sitonut heitä osakkeita koskevalta osalta, koska panttaussitoumus oli syntynyt käyttäen hyväksi heidän ymmärtämättömyyttään ja pankista riippuvaista asemaa ja he olivat erehtyneet sitoumusta antaessaan ja pankki oli tiennyt tai sen olisi pitänyt tietää erehdyksestä.

Osakeyhtiölain 3 luvun 9 §:stä ja velkakirjan 15 §:stä johtui, että osakkeiden uutta omistajaa kohtaan voitiin vedota aikaisemman oikeustoimen pätemättömyyteen, joka perustui varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain 31 tai 32 §:ssä mainittuun syyhyn, jos uusi omistaja oli tiennyt tai jos hänen olisi pitänyt tietää seikasta, johon väite perustui. Selvityksen mukaan 12.3.1992 pidetyssä huutokauppatilaisuudessa toinen pantin omistajista oli esittänyt toimitusmiehelle haasteasiakirjat, joiden mukaan pantinhaltija Liikepankki Unitas Oy oli haastettu Helsingin raastuvanoikeuteen vastaamaan pantin omistajien vaatimuksiin, muun muassa panttaussopimuksen julistamisesta pätemättömäksi. Tämän vuoksi ja koska A ja B eivät olleet vastaselityksessään kiistäneet tienneensä siitä, että huutokauppatilaisuudessa oli vedottu panttaussopimuksen pätemättömyyteen, lääninhallitus on katsonut käyneen ainakin todennäköiseksi, että A ja B olivat tienneet tai että heidän olisi pitänyt tietää seikasta, johon pätemättömyysväite perustui.

A:n ja B:n omistusoikeuden pätevyyden oli näin ollen katsottava riippuvan C:n ja D:n antaman panttaussitoumuksen pätevyydestä, jonka C ja D olivat kiistäneet. Hylätessään C:n ja D:n hakemuksen osakkeiden asettamisesta myymis- ja hukkaamiskieltoon Helsingin maistraatti ei ollut sille ulosotonhaltijana kuuluvan toimivallan perusteella voinut ratkaista kysymystä panttaussitoumuksen pätevyydestä. Tämän vuoksi ja koska lääninhallitukselle ei ollut esitetty selvitystä siitä, että Helsingin raastuvanoikeudessa vireillä oleva riita panttaussitoumuksen pätevyydestä olisi ratkaistu, oli mahdollista, että A ja B eivät olleet saaneet pätevästi omistusoikeutta osakkeisiin.

Näin ollen asia ei ollut niin selvä ja riidaton, että lääninhallitus olisi voinut myöntää ulosottolain 7 luvun 14 §:n mukaista virka-apua.

Näillä perusteilla lääninhallitus on hylännyt hakemuksen. A ja B on ulosottolain 8 luvun 2 §:n nojalla velvoitettu yhteisvastuullisesti suorittamaan C:lle ja D:lle kulujen korvaukseksi 400 markkaa 16 prosentin korkoineen 28.4.1992 lukien.

Helsingin hovioikeuden päätös 7.9.1992

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A ja B olivat saattaneet asian, on lausunut, että A ja B olivat panttihuutokaupassa 12.3.1992 ostaneet C:n ja D:n omistamat Asunto Oy Espoon Puutarharanta 12:n osakkeet nrot 821-960, jotka oikeuttivat lääninhallituksen päätöksessä kerrotun huoneiston nro 13 hallintaan. C oli huutokauppatilaisuudessa ennen osakkeiden myyntiä esittänyt huutokaupan toimittajalle haasteasiakirjat, joiden mukaan C ja D olivat nostaneet Helsingin raastuvanoikeudessa kanteen huutokaupan perusteena olleen panttaussopimuksen julistamiseksi pätemättömäksi. Kanne ei ollut ollut esteenä huutokaupan toimittamiselle. A ja B olivat täyttäneet osakkeiden omistusoikeuden siirtymiselle huutokauppatoimituksessa asetetut ehdot ja saaneet osakkeet asianmukaisesti siirrettyinä haltuunsa. Näin ollen A ja B olivat C:n huutokaupassa esittämän selvityksen estämättä saaneet osakkeisiin sellaisen oikeuden, joka oikeutti heidät hallitsemaan kysymyksessä olevaa huoneistoa. Kun toisaalta C ja D eivät olleet näyttäneet heillä olevan niin ilmeistä oikeutta huoneiston hallintaan, että ulosotto- ja poliisiviranomainen olisi oikeutettu heitä siihen auttamaan, lääninhallituksen ei olisi tullut hylätä A:n ja B:n hakemusta.

Näillä perusteilla hovioikeus on kumonnut lääninhallituksen päätöksen. C ja D on velvoitettu heti häädön uhalla muuttamaan huoneistosta osoitteessa Tallimestarintie 11 H 13, 02940 Espoo ja jättämään huoneisto A:n ja B:n hallintaan. C:llä ja D:llä oli oikeus hovioikeuden päätöksen saatua lainvoiman ajaa oikeudessa kannetta, johon he katsoivat päätöksen antavan aihetta.

C ja D on velvoitettu yhteisvastuullisesti suorittamaan A:lle ja B:lle korvaukseksi heillä hovioikeudessa olleista kuluista 1 000 markkaa 16 prosentin korkoineen 7.9.1992 lukien.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 24.5.1993

Hovioikeuden päätöstä ei muuteta.

C ja D velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan A:lle ja B:lle yhteiseksi korvaukseksi heidän vastauskuluistaan Korkeimmassa oikeudessa 1 500 markkaa 16 prosentin korkoineen tämän päätöksen antopäivästä lukien.