30.3.1992

Kanne Loimaan kihlakunnanoikeudessa

A on B avoimelle yhtiölle ja sen yhtiömiehille C ja D:lle 26.2.1990 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla lausunut, että hän ja hänen vaimonsa F olivat 4.12.1984 allekirjoittaneet sopimuksen yhtiötä edustaneen C:n kanssa. Sopimuksen mukaan A:n puolisot olivat sitoutuneet rakentamaan C:n omistamalla, Jokioisten kunnan Niemen kylässä sijaitsevalla, sittemmin Aamuruskon tilaksi RN:o 2:83 lohotulla kiinteistöllä olleen hirsikehikon valmiiksi omakotitaloksi siten, että he hankkivat tarvittavat rakennustarvikkeet ja C maksoi tarvikkeista syntyvät laskut.

A:lla oli sopimuksen mukaan oikeus muuttaa asumaan kyseiseen omakotitaloon ja he sitoutuivat suorittamaan C:lle sopimuksessa tarkemmin määrätyllä tavalla laskettavan, sijoitetun pääoman korkoa vastaavan vuokran muuttopäivästä lukien kultakin kuukaudelta sen viimeiseen päivään mennessä.

Sopimuksessa oli myös vailla oikeudellista merkitystä oleva määräys siitä, että C oli oikeutettu myymään kiinteistön omaan lukuunsa, mikäli A:t laiminlöivät vuokran suorittamisen siten, että maksamaton vuokra ylitti kahden kuukauden täyttä vuokraa vastaavan määrän.

A:n puolisoiden työpanoksen korvaamisen piti tapahtua sopimuksen mukaan siten, että C sai kiinteistön kauppahinnasta rakennushankkeesta hänelle aiheutuneita kuluja ja maksamatonta vuokraa vastaavan määrän loppuosan kauppahinnasta tullessa A:lle sen jälkeen, kun siitä oli vähennetty C:lle kaupasta mahdollisesti aiheutuva veroseuraamus. Lisäksi sopimuksessa oli määrätty, että A:ten oma työpanos sisältyi tähän heille tulevaan osaan kauppahinnasta eikä heillä ollut oikeutta lisävaatimuksiin siinäkään tapauksessa, ettei heille sopimuksen mukaan kertyisi mitään kauppahinnasta.

A:t olivat täyttäneet rakentamisvelvoitteensa A:n työpanoksen arvon ollessa 35.171,21 markkaa ja F:n 26.865,27 markkaa. A:t olivat vaatineet mainittuja kiinteistön myyntihetkellä erääntyviä korvauksia C:ltä tälle jo 5.7.1985 lähetetyllä, erittelyt sisältäneellä kirjatulla kirjeellä, jonka saatuaan C ei ollut reklamoinut.

C oli 8.10.1985 vahvistetulla kauppakirjalla myynyt tilan rakennuksineen 230.000 markan kauppahinnasta kolmannelle osapuolelle ja oli esittänyt 1.4.1986 päivätyn tilityksen, jonka mukaan kauppahinnasta kuului A:lle 20.879,80 markkaa.

Kihlakunnanoikeus oli A:n yhtiötä sekä C, E ja D:tä vastaan ajetun kanteen johdosta 9.11.1988 julistamassaan lainvoiman saaneessa päätöksessä katsonut, etteivät A ja F olleet olleet yhtiöön työsuhteessa, mutta oli velvoittanut vastaajat korvaamaan A:ille näiden rakennukseen panemista tarvikkeista johtuneet kustannukset pääomaltaan 9.751,45 markkaa, jonka määrän yhtiö oli viivästyskorkoineen maksanut. Samalla kihlakunnanoikeus oli todennut, että yhtiö oli C:n lisäksi vastuussa sopimuksen velvoitteista.

Edellä mainittua sopimusta tehtäessä C oli käyttänyt hyväkseen A:itten pulaa ja näiden hänestä asunnon suhteen riippuvaista asemaa edustaen itselleen heidän työpanostensa osalta sellaista aineellista etua, joka oli ilmeisessä epäsuhteessa siihen, mitä hän oli itse myöntänyt. Lisäksi C oli vaatinut sopimuksen tehtäväksi sellaisissa olosuhteissa, että niistä tietoisen oli kunnianvastaista ja arvotonta vedota oikeustoimeen. Sopimuksen ehtojen soveltaminen oli myös johtanut sellaiseen kohtuuttomuuteen, että C:n tekemän tilityksen mukaan A:n puolisoiden työpanosten osalle oli tullut vain 11.128,35 markan korvaus, mikä sekin oli maksamatta. Sopimuksen johdosta vastaajat olivat siten saaneet perusteettomana etuna pääosan A:itten työpanoksesta ja nämä olivat kärsineet vastaavan vahingon. Vahinko oli aiheutunut siitä, että C oli myynyt kiinteistön liian halvalla ja soveltanut sopimuksessa olevaa kohtuutonta ehtoa A:itten työpanosten korvaamisesta.

Vastaajat eivät olleet kohtuullisessa ajassa reklamoineet siltä osin kuin A:t olivat esittäneet selvityksen työpanoksensa määrästä. F oli siirtänyt saamisensa A:lle.

Sen vuoksi A on vaatinut, että 4.12.1984 tehty sopimus todettaisiin häntä ja F:ää kohtaan pätemättömäksi tai ainakin sovittelua vaativalla tavalla kohtuuttomaksi ja että yhtiö, C ja D velvoitettaisiin yhteisvastuullisesti suorittamaan vahingonkorvauksena tai perusteettoman edun palautuksena hänelle hänen osaltaan 35.171,21 markkaa ja F:n osalta 26.865,27 markkaa, molemmat määrät 16 prosentin korkoineen 8.10.1985 lukien sekä korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa 16 prosentin korkoineen kihlakunnanoikeuden päätöksen julistamispäivästä lukien.

Loimaan kihlakunnanoikeuden päätös 5.4.1990

Kihlakunnanoikeus on lausunut, että A:n B nimiseen avoimeen yhtiöön, C:hen ja D:hen nyt kohdistama kanne oli vaatimuksiinsa ja siihen oikeussuhteeseen nähden, johon vaatimukset perustuivat, identtinen Loimaan kihlakunnanoikeuden 9.11.1988 varsinaisasiain pöytäkirjan 630 §:n kohdalla julistamalla päätöksellä ratkaiseman samojen asianosaisten välisen kanteen kanssa sikäli, että nyt esitetyt vaatimukset olivat samat, jotka kihlakunnanoikeus oli tuolloin lainvoimaisella päätöksellä hylännyt. Viimeksi mainitun päätöksen oikeusvoimavaikutus esti tutkimasta nyt esitettyjä vaatimuksia. Sen vuoksi kihlakunnanoikeus on jättänyt kanteen tutkimatta. A on velvoitettu suorittamaan yhtiölle, C:lle ja D:lle yhteisesti korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista 6.750 markkaa 16 prosentin korkoineen 5.4.1990 lukien.

Turun hovioikeuden päätös 7.5.1991

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A oli saattanut jutun, on lausunut, että A oli 31.3.1988 vireille tulleessa avointa yhtiötä sekä sen yhtiömiehiä C:tä ja D:tä vastaan ajamassaan työntekijän palkkaetuja koskevassa jutussa esittämässään kanteessa, jonka Loimaan kihlakunnanoikeus oli 9.11.1988 julistamallaan lainvoiman saaneella tuomiolla nyt kysymyksessä olevin osin hylännyt, vaatinut vastaajien velvoittamista suorittamaan hänelle työsuhteesta johtuvina saamisina hänen itsensä osalta yhteensä 35.171,21 markkaa ja F:n osalta 26.865,27 markkaa korkoineen. Tuota kannetta oli ajettu sillä perusteella, että A:t olivat syksyllä 1984 suullisesti tehdyn ja 4.12.1984 kirjallisesti vahvistetun työsopimuksen nojalla työsopimussuhteisina työntekijöinä tehneet omakotitalon rakennustyötä yhtiön palveluksessa ajalla 12.10.1984-24.5.1985 yhtiön omistamalla Jokioisten kunnan Niemen kylässä sijaitsevalla Aamuruskon tilalla RN:o 2:83.

Nyt kysymyksessä olevassa 26.2.1990 vireille tulleessa avointa yhtiötä sekä sen yhtiömiehiä C:tä ja D:tä vastaan ajamassaan jutussa A oli perustanut 35.171,21 markan ja 26.865,27 markan suuruiset vaatimuksensa siihen, että 4.12.1984 tehtyä sopimusta oli pidettävä pätemättömänä ja kohtuuttomana, koska sopimusta tehtäessä C oli käyttänyt hyväkseen A:n ja F:n pulaa ja hänestä riippuvaista asemaa edustaen itselleen A:itten työpanosten osalta sellaista aineellista etua, joka oli ilmeisessä epäsuhteessa siihen, mitä hän oli näille myöntänyt. Kanne oli perustettu myös siihen, että C oli vaatinut sopimuksen tehtäväksi sellaisissa olosuhteissa, että niistä tietoisen oli kunnianvastaista ja arvotonta vedota oikeustoimeen, minkä lisäksi sopimuksen ehtojen soveltaminen johti kohtuuttomuuteen kantajan kannalta.

Koska A oli 26.2.1990 vireille tulleessa kanteessaan esittänyt vaatimuksilleen siinä määrin toisenlaiset perusteet kuin aikaisemmin, ei näihin perustuvia vaatimuksia ollut ratkaistu kihlakunnanoikeuden 9.11.1988 julistamalla päätöksellä. Kihlakunnanoikeuden ei siten olisi pitänyt mainitsemillaan perusteilla jättää kannetta tutkimatta. Sen vuoksi hovioikeus on kumonnut kihlakunnanoikeuden päätöksen ja vapauttanut A:n oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta sekä palauttanut jutun kihlakunnanoikeuteen. Asianosaisen, joka tahtoi saattaa jutun uudelleen käsiteltäväksi, tuli siitä palauttamispäätöksen saatua lainvoiman viipymättä ilmoittaa Loimaan tuomiokunnan kansliaan.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 30.3.1992

Hovioikeuden päätöstä ei muuteta. B avoin yhtiö sekä C ja D velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan A:lle korvaukseksi vastauskuluista Korkeimmassa oikeudessa 2.000 markkaa 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden päätöksen antopäivästä lukien.