3.4.2008

Asian aikaisempi käsittely

Ulkomaalaisvirasto on 23.8.2005 tekemällään päätöksellä hylännyt Afganistanin kansalaisen A:n turvapaikkaa ja suojelun tarpeen perusteella myönnettävää oleskelulupaa koskevan hakemuksen, mutta on myöntänyt hänelle tilapäisen oleskeluluvan (B) poissulkemislausekkeen perusteella ajalle 23.8.2005-23.8.2006.

Ulkomaalaisvirasto on perustellut päätöstään seuraavasti:

A on hakenut Suomesta kansainvälistä suojelua 6.1.2005 Helsingin kihlakunnan poliisilaitoksella.

Kansainvälisen suojelun myöntämisestä Suomessa oleskelevalle ulkomaalaiselle säädetään ulkomaalaislain 87 ja 88 §:ssä. Ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentin mukaan Suomessa oleskelevalle ulkomaalaiselle annetaan turvapaikka, jos hän oleskelee kotimaansa tai pysyvän asuinmaansa ulkopuolella sen johdosta, että hänellä on perustellusti aihetta pelätä joutuvansa siellä vainotuksi alkuperänsä, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta. Lisäksi edellytetään, että henkilö ei voi tai on pelkonsa vuoksi haluton turvautumaan kotimaansa tai pysyvän asuinmaansa suojeluun.

Jos ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentin mukaiset edellytykset eivät täyty, myönnetään Suomessa oleskelevalle ulkomaalaiselle kuitenkin lain 88 §:n 1 momentin mukaan oleskelulupa suojelun tarpeen perusteella, jos häntä uhkaa kotimaassaan tai pysyvässä asuinmaassaan kuolemanrangaistus, kidutus tai muu epäinhimillinen tai ihmisarvoa loukkaava kohtelu taikka hän aseellisen selkkauksen tai ympäristökatastrofin vuoksi ei voi palata sinne.

Ulkomaalaisvirasto on todennut, etteivät Afganistanin yleiset olosuhteet ole kuitenkaan sellaiset, että hakijalle olisi voitu myöntää kansainvälistä suojelua pelkästään maan yleisen tilanteen perusteella. Afganistanin turvallisuustilanne on parantunut kaiken aikaa ja alueelle on palanut huomattava määrä pakolaisia vapaaehtoisesti. Maan pääkaupungin tilanne on kohtalaisen hyvä, mikä on johtunut paljolti kansainvälisten ISAF-joukkojen läsnäolosta. Turvallisuustilanne on muualla maassa heikompi ja alueelliset erot turvallisuustilanteen suhteen ovat suuret. Kuitenkin Kansainvälisen siirtolaisjärjestön IOM:n edustajan mukaan turvallisuustilanne näilläkin alueilla on tavallisille afgaaneille kohtalaisen hyvä, mutta heikompi ulkomaalaisille tai näiden kanssa työskenteleville afgaaneille (UK Home Office, Afganistanin maaraportti lokakuulta 2004, kohta 5.117).

A oli perustellut hakemustaan sillä, että hän oli toiminut yhteistyössä Taleban-hallinnon kanssa ja samalla hän oli ilmiantanut ihmisiä talebaneille.

A ei ollut kertonut turvapaikkapuhuttelussa häneen itseensä suoranaisesti kohdistuneista oikeudenloukkauksista tai vainosta. A:n kertoman mukaan oikeudenloukkaukset olivat kohdistuneet hänen isäänsä. A oli itse oleskellut pitkään Iranissa, josta hän oli saapunut takaisin kotimaahansa vuonna 2001 (1381). Hän ei ollut myöskään joutunut vainon kohteeksi uskontonsa vuoksi eikä hän ollut ollut poliittisesti aktiivinen. Mujahedinit olivat hallintonsa aikana kiduttaneet A:n isää ja tämä oli johtanut myöhemmin isän kuolemaan. A:n mukaan hän inhosi tästä syystä mujahedineja ja siksi hän oli antanut heitä ilmi talebaneille. A:lla ei ollut kertomansa mukaan tietoa näiden ihmisten kohtalosta, mutta hän oli arvellut, että osa henkilöistä oli surmattu ja osa oli vapautettu. Omakätisessä turvapaikkahakemuksessakin A oli kertonut, että hänen toimintansa seurauksena oli ihmisiä pidätetty tai jopa menettänyt henkensä. A oli kertonut toimittaneensa talebaneille listoja ihmisistä, joita hän oli vihannut. Tarkkaa lukumäärää hän ei ollut muistanut.

Ulkomaalaisviraston tietojen mukaan oli todennäköistä, että henkilöt, jotka olivat toimineet yhteistyössä talebanien kanssa, voivat oleskella Kabulissa ja muillakin paikkakunnilla ilman pelkoa ongelmista valtaa pitävien kanssa. Samaisen lähteen mukaan ne henkilöt, joiden yhteistoiminta talebanien kanssa oli yleisesti tiedossa, saattoivat joutua vakaviin vaikeuksiin palatessaan tietyille alueille. Tämän lisäksi yleiset kostotoimet voivat olla mahdollisia. Ulkomaalaisviraston hankkiman maatiedon mukaan henkilöt, joilla on vakavia henkilökohtaisia ongelmia paikallisten komentajien kanssa saattoivat joutua vainon tai oikeudenloukkausten kohteeksi. Se seikka, oliko henkilö vaarassa joutua vaikeuksiin Wahdat-puolueen jomman kumman ryhmittymän kanssa, riippui maatiedon mukaan myös kyseisen henkilön ongelman laadusta ja siitä, minne hän halusi palata (UK Home Office, maaraportti lokakuulta 2004, kohta 6.382).

Ottaen huomioon kaiken sen, mitä A oli turvapaikkapuhuttelussa kertonut, Ulkomaalaisvirasto on katsonut, että hänellä ei ollut perustellusti aihetta pelätä joutuvansa kotimaassaan vainotuksi ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Hän ei ollut esittänyt sellaisia itseensä kohdistuvia vakavia oikeudenloukkauksia, että ne voitaisiin laadultaan ja toistuvuudeltaan katsoa ulkomaalaislaissa tarkoitetuksi vainoksi. Ulkomaalaisvirasto on kuitenkin katsonut, että A saattaisi joutua kotimaahan palatessaan ulkomaalaislain 88 §:ssä tarkoitetun kohtelun kohteeksi ja näin olen hänelle voitaisiin myöntää oleskelulupa suojelun tarpeen perusteella.

Ulkomaalaislain 88 §:n 2 momentin mukaan oleskelulupa suojelun tarpeen perusteella jätetään myöntämättä ulkomaalaiselle, joka on tehnyt tai jonka on perusteltua aihetta epäillä tehneen 87 §:n 2 momentissa tarkoitetun teon. Ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin mukaan turvapaikka jätetään antamatta ulkomaalaiselle, joka on tehnyt tai jonka epäillään tehneen kyseisessä lainkohdassa tarkoitetun teon.

Huomioon ottaen A:n omakätisen turvapaikkahakemuksen, hänen poliisille alustavassa puhuttelussa kertomansa tiedot sekä hänen turvapaikkapuhuttelussa kertomansa, Ulkomaalaisvirasto on katsonut, että on perusteltua aihetta epäillä A:n tehneen ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 2 kohdassa ja pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen (pakolaissopimus) 1 F artiklan b-kohdassa tarkoitetun teon. A oli turvapaikkapuhuttelussa ja omakätisessä turvapaikkahakemuksessaan kertonut toimineensa yhteistyössä kukistetun Taleban-hallinnon kanssa. Hän oli kertonut toimittaneensa talebaneille ilmiantolistoja vihaamistaan henkilöistä. A:n kertomuksesta kävi ilmi, että kyseinen toiminta oli ollut suunnitelmallista ja harkitusti tehtyä, vaikka hän oli esittänyt motiivikseen myös pelon. A oli kertomansa mukaan ilmiantanut vain inhoamiaan ihmisiä tai niitä, jotka olivat kiusanneet häntä. A ei ollut tarkkaan muistanut ilmiantamiensa henkilöiden määrää taikka ollut tiennyt tarkkaan näiden kohtalosta, mutta oli arvellut, että osa ilmiannetuista oli surmattu. Ulkomaalaisviraston käsityksen mukaan teot oli tehty henkilökohtaisista syistä ja näin ollen niitä ei voitu pitää poliittisina rikoksina, eikä A ollut poliittisia motiiveja teoilleen edes esittänytkään. Ulkomaalaisvirasto on katsonut, että A oli omalla toiminnallaan edesauttanut Taleban-hallintoa suorittamaan vakavia ihmisoikeusloukkauksia. Ulkomaalaisvirasto on pitänyt tekoa sellaisena törkeänä rikoksena (yllytyksenä tai avunantona murhaan), että ulkomaalaislain 88 §:n 2 momentin mukainen poissuljenta tulee sovellettavaksi.

Ulkomaalaislain 89 §:n mukaan Suomessa oleskelevalle ulkomaalaiselle, jolle ei myönnetä turvapaikkaa tai oleskelulupaa suojelun tarpeen perustella sen vuoksi, että hän on tehnyt tai hänen on perusteltua aihetta epäillä tehneen lain 87 §:n 2 momentissa tarkoitetun teon, myönnetään tilapäinen oleskelulupa enintään vuodeksi kerrallaan, jos häntä ei voida poistaa maasta, koska häntä uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus, vaino tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu.

Ottaen huomioon kaiken edellä esitetyn, Ulkomaalaisvirasto on katsonut, että A:lle myönnetään tilapäinen oleskelulupa ulkomaalaislain 89 §:n perusteella.

A valituksessaan hallinto-oikeudessa on vaatinut, että Ulkomaalaisviraston päätöstä muutetaan siltä osin kuin hänelle on myönnetty oleskelulupa ulkomaalaislain 89 §:n nojalla. Hänelle tulee myöntää oleskelulupa ulkomaalaislain 88 §:n suojelun tarpeen perusteella. Asiassa on järjestettävä suullinen käsittely.

Ulkomaalaisvirasto on antanut hallinto-oikeudelle lausunnon valituksen johdosta.

A on antanut vastineensa Ulkomaalaisviraston lausuntoon sekä myöhemmin lisäselvitystä asiaan.

Helsingin hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on 14.6.2006 toimittanut asiassa suullisen käsittelyn.

Hallinto-oikeus on päätöksessään katsonut, ettei A:n hakemukseen voida soveltaa ulkomaalaislain 88 §:n 2 momentin mukaista poissulkemislauseketta, sekä näin ollen kumonnut Ulkomaalaisviraston päätöksen ja palauttanut asian virastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan turvapaikka jätetään antamatta ulkomaalaiselle, joka on tehnyt tai jonka on perusteltua aihetta epäillä tehneen törkeän muun kuin poliittisen rikoksen Suomen ulkopuolella ennen kuin hän tuli Suomeen pakolaisena. Geneven pakolaissopimuksen 1 F artiklan ja sen b-kohdan mukaan tämän yleissopimuksen määräyksiä ei ole sovellettava henkilöön, johon nähden on perusteltua aihetta epäillä, että hän on tehnyt törkeän ei-poliittisen rikoksen pakomaansa ulkopuolella ennen kuin hänet on otettu tähän maahan pakolaisena. Ulkomaalaislain 88 §:n 2 momentin mukaan oleskelulupa suojelun tarpeen perusteella jätetään myöntämättä ulkomaalaiselle, joka on tehnyt tai jonka on perusteltua aihetta epäillä tehneen 87 §:n 2 momentissa tarkoitetun teon.

Pakolaisasioiden toimeenpanosta yhteistyössä sopimusvaltioiden kanssa vastaava YK:n pakolaisasiain päävaltuutetun virasto UNHCR on laatinut käsikirjan pakolaisaseman määrittämisen menettelyistä ja perusteista. Käsikirjan 149 kohdan mukaan poissulkemislausekkeita on tulkittava suppeasti. Yleissopimuksen 1 F artiklan b-kohdan poissulkemislausekkeen tarkoituksena on käsikirjan mukaan suojella vastaanottavan valtion yhteiskuntaa siltä, että maahan hyväksyttäisiin pakolainen, joka on tehnyt vakavan tavanomaisen rikoksen. Tässä yhteydessä "vakavalla" rikoksella tarkoitetaan rikosta, josta on määrätty rangaistukseksi kuolemantuomio, tai muu erittäin vakava rangaistava teko. Vähäisemmät rikkomukset, joista seuraa kohtuullinen rangaistus, eivät ole perusteena 1 F artiklan b-kohdan mukaiseen poissulkemiseen.

Asiassa on kysymys siitä, voidaanko A:n toimimista talebanien ilmiantajana pitää ulkomaalaislain 87 § 2 momentin 2 kohdassa ja Geneven pakolaissopimuksen 1 F artiklan b-kohdassa tarkoitettuna tekona.

A on turvapaikkapuhuttelussaan 14.4.2005 vedonnut turvapaikkahakemuksensa perusteina ensinnäkin yhteistyöhön talebanien kanssa, mutta myös osaltaan taloudellisiin ja yhteiskunnallisiin vaikeuksiin Afganistanissa. A on perustanut hakemuksensa siihen, että yhteistyöstä talebanien kanssa aiheutuu hänelle vaikeuksia.

Valituksen mukaan A:ta on painostettu ilmiantamaan henkilöitä talebaneille. A onkin kertonut 3.2.2005 järjestetyssä poliisin puhuttelussa, joka on pidetty erityisesti A:n henkilöllisyyden, matkareitin ja maahantulon selvittämiseksi, että hänet pakotettiin yhteistyöhön talebanien kanssa. Varsinaisessa turvapaikkapuhuttelussa 14.4.2005 A on sen sijaan kertonut itse päättäneensä antaa talebaneille tietoja paikallisista mujahedinien päälliköistä. A:n turvapaikkapuhuttelusta ei näin ollen ilmene, että hänet olisi pakotettu ilmiantajaksi. Hän on kylläkin kertonut pelänneensä talebaneja, mutta on ilmoittanut toiseksi motiivikseen ilmiannoille inhon mujahediineja kohtaan. Suullisessa käsittelyssä A on kuitenkin kertonut, että ollessaan talebanien vankina häntä ja muita vankeja lyötiin ja uhkailtiin jopa kuolemalla, ja että talebanit vaativat vangeilta rahaa sekä kyselivät heiltä tietoja muun muassa ennen talebaneja vallassa olleista henkilöistä. A vapautui ainoastaan antamalla talebaneille listan entisistä Wahdat-komentajista.

A on suullisessa käsittelyssä kertonut lisäksi, että hänen talebaneille antamansa tiedot komentajista olivat ainakin kaikkien hänen kanssaan samassa kylässä asuvien tiedossa ja yleisesti saatavilla. A:n mukaan tiedot olisi voinut antaa kuka tahansa, koska kaikki kyläläiset tiesivät tai tunsivat komentajat. Koska A:n antamat tiedot komentajista olivat yleisesti tunnettuja, ei minkään rikoksen tunnusmerkkien voida katsoa täyttyneen. Näin ollen niiden seikkojen arviointi, oliko A pakkotilassa talebanien ilmiantajaksi ryhtyessään ja olivatko A:n ilmiantajaksi ryhtymisen syyt henkilökohtaisia, eivät ole olennaisia.

Koska asiassa ei ole ilmennyt tapahtuneen edellä mainitussa käsikirjassa tarkoitettua vakavaa tavanomaista rikosta, hallinto-oikeus on todennut, että A:n hakemukseen ei tule soveltaa ulkomaalaislain 88 §:n 2 momentin mukaista poissulkemislauseketta. Koska Ulkomaalaisvirastolla on ollut asiasta toinen käsitys, hallinto-oikeus on kumonnut Ulkomaalaisviraston päätöksen ja palauttanut asian virastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Sovellettuina oikeusohjeina päätöksessä on mainittu ulkomaalaislain 87 ja 88 §.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Ulkomaalaisvirasto on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä sekä vaatinut ensisijaisesti korkeinta hallinto-oikeutta kumoamaan hallinto-oikeuden päätöksen ja pysyttämään Ulkomaalaisviraston päätöksen ja toissijaisesti kumoamaan hallinto-oikeuden päätöksen ja palauttamaan asian hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi.

Valituksensa perusteluina Ulkomaalaisvirasto on katsonut, että A on tehnyt ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin ja pakolaissopimuksen 1 F artiklan b-kohdassa tarkoitetun teon. Näin ollen hänen kohdallaan tulisi soveltaa ulkomaalaislain 88 §:n 2 momentin poissulkemislauseketta. Ulkomaalaisviraston mukaan talebanien ilmiantajana toimiminen täyttää Suomen rikoslain tunnusmerkistön avunantamisesta murhaan tai vastaavan tunnusmerkistön tapon osalta, kun otetaan huomioon, mitä A on kertonut ilmiannettujen kohtalosta turvapaikkapuhuttelussa ja omakätisessä turvapaikkahakemuksessaan. Ulkomaalaisviraston käsityksen mukaan henkilön henkilökohtaisen syyllisyyden astetta tai vastuuta kyseisistä rikoksista ei vähennä se, että tekojen kohteet (komentajat) ovat alueella yleisesti tunnettuja eikä se, että mujahedinien päälliköiden henkilöllisyys olisi ollut muidenkin kyläläisten tiedossa. A on kertonut laatineensa henkilökohtaisesti listoja kyseisistä komentajista talebanien käyttöön henkilökohtaisten motiiviensa kannustamana. Ulkomaalaisvirasto on katsonut, että hallinto-oikeus on arvioinut päätöksessään väärin A:n henkilökohtaista vastuuta puheena olevista vakavista tavanomaisista rikoksista. Tahallisuuden osalta Ulkomaalaisvirasto on viitannut rikoslain 3 luvun 6 §:ään sekä osallisuuden ja avunannon osalta rikoslain 5 luvun 6 §:ään.

Ulkomaalaisvirasto on katsonut, että hallinto-oikeuden suullisessa käsittelyssä esitetty näyttö poikkeaa merkittävästi turvapaikkapuhuttelussa kerrottuun nähden. A on perustanut koko turvapaikkahakemuksensa siihen, että hän on vainon vaarassa suorittamiensa tekojen perusteella. Hän on johdonmukaisesti kertonut avustaneensa talebaneja eikä hän ole myöskään valitusvaiheessa kiistänyt toimineensa talebanien ilmiantajana. A on jatkanut talebanien ilmiantajana myös sen jälkeen kun hän on vapautunut talebanien vankilasta. Hänellä olisi ollut tämän jälkeen myös mahdollisuus toimia toisin.

Turvapaikkatutkinnassa pääpaino näytön arvioinnin osalta kohdistuu itse turvapaikkapuhutteluun. Itse ratkaisussa on otetava huomion myös muu turvapaikkaprosessin aikana esitetty näyttö ja todistelu. A on Ulkomaalaisviraston käsityksen mukaan muuttanut turvapaikkakertomustaan hallinto-oikeuden suullisessa käsittelyssä sen suhteen, minkälaista pakkoa talebanit käyttivät. Koska kertomus on niin merkittäviltä osilta asian ratkaisun kannalta muuttunut hallinto-oikeudessa, Ulkomaalaisvirasto on katsonut, että näytön arvioinnin tulee tässä tapauksessa pääosiltaan perustua turvapaikkapuhutteluun, minkä vuoksi hallinto-oikeuden päätös on kumottava.

Selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on antanut valituslupahakemuksen ja valituksen johdosta lausunnon. Hän on todennut, että syyllisyys ja tahallisuus kuuluvat rikosprosessimenettelyyn eikä häntä ole syytetty taikka tuomittu mistään rikoksesta. Ulkomaalaisviraston olisi tullut esittää selvää näyttöä sitä, että rikos olisi tapahtunut taikka olisi edes perusteltua epäilystä siitä, että hän olisi avustanut törkeässä, tahallisessa rikoksessa. Avunantajalla tulee olla tietoisuus tekijän teosta, omasta toiminnastaan ja oman toimintansa päätekoa edistävistä merkityksistä. Lisäksi avunannon on tullut lisätä rikoksen toteutumisen todennäköisyyttä.

Väite, että A olisi oleelliselta osalta muuttanut kertomustaan, ei pidä paikkaansa. Hän oli omakätisessä turvapaikkahakemuksessaan todennut "joutuneensa" tekemään yhteistyötä ja antamaan nimiä. Poliisin alustavassa puhuttelussa hän oli sanonut, että hänet oli pakotettu yhteistyöhön. Ulkomaalaisviraston turvapaikkapuhuttelussa hän on kertonut pelänneensä talebaneja ja antaneensa tietoja, jotta he eivät kiusaisi häntä. Asiamiehelleen A on myöhemmin tarkentanut kiusaamisen tarkoittaneen, ettei häntä lähetettäisi Kandahariin ja sieltä kuolemaan. Ulkomaalaisvirasto ei ollut oman tutkintansa aikana selvittänyt tarkemmin, millaista pakko oli ja mitkä olivat ne olosuhteet, joissa A oli elänyt.

Myös sitä, olisiko A voinut toimia toisin vankilasta vapautumisensa jälkeen, on selvitetty valitusvaiheessa ja suullisessa käsittelyssä. A:lla ei ollut mitään mahdollisuutta toimia toisin, sillä hän oli asunut alueella, jolla talebanit pitivät valtaa. Hän oli joutunut asumaan talebanien joukossa, mutta hän oli paennut sieltä heti, kun oli pystynyt. A:lta oli kysytty edelleen paljon asioita, mutta hän oli antanut niihin vältteleviä vastauksia. Jotta hän selvisi hengissä, hän oli joutunut kasvattamaan parran ja pukeutumaan kuten talebanit.

Ulkomaalaisviraston tekemät puhuttelut vaihtelevat hyvinkin paljon toisistaan ja niistä laadittuja pöytäkirjoja joudutaan usein korjaamaan ja täydentämään. Monesti niihin saadaan annettua lisäselvitystä vasta valitusvaiheessa eikä silloin kysymys ole asian muuttumisesta, vaan sen tarkemmasta selvittämisestä. Tämän vuoksi turvapaikkapuhutteluille ei voida antaa pääpainoa näytön arvioinnissa, vaan kaikki annettu näyttö myös valitusvaiheessa ja suullisessa käsittelyssä on tärkeää. Ulkomaalaisvirasto olisi voinut turvapaikkapuhuttelussa tarkemmin selvittää A:lta hän kertomaansa painostamista ja pakottamista. Turvapaikkapuhutteluun on käytetty ainoastaan kaksi tuntia ja 15 minuuttia.

A on vaatinut Ulkomaalaisviraston velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulunsa ja vasta toissijaisesti niiden suorittamista oikeusapuna valtion varoista.

Ulkomaalaisvirasto on antanut asiassa vastaselityksen, jossa se on todennut A:n hakeneen turvapaikkaa vain ja ainoastaan sillä perusteella, että hän oli avustanut Taleban-hallintoa ilmiantajana. Ulkomaalaisviraston käsityksen mukaan hän oli toiminut ilmiantajana ilman pakkoa ja tahallisesti sekä siten syyllistynyt Pakolaissopimuksen 1 F artiklassa tarkoitettuun törkeään ei-poliittiseen rikokseen. Sopimuksen tarkoittama perusteltua aihetta epäillä kynnys on selvästi ylittynyt ilman rikostutkintaakin, mikä Afganistanin oloissa olisi suhteellisen mahdoton tehtävä. Ulkomaalaisvirasto on uudistanut sen, että yleinen tietous rikoksen tekijöistä ei poista ilmiantajan henkilökohtaista vastuuta teoistaan.

A on lisäselvityksissään todennut, ettei hän ole syyllistynyt rikokseen eikä pakolaissopimus tai UNHCR:n käsikirja tarjoa ohjeistusta sille, mitä "perusteltua aihetta epäillä" tarkoittaa. Poissulkemislauseke on tarkoitettu vain poikkeuksellisiin tilanteisiin ja päätöksentekijän tulee osoittaa, että on perustelua aihetta olettaa, että hakija on henkilökohtaisesti vastuussa tehdystä rikoksesta. Asiassa ei voida katsoa olevan perusteltua aihetta epäillä A:n tehneen pakolaissopimuksen 1 F artiklassa tarkoitettua ei-poliittista rikosta. Myös pakolaisoikeudessa kuten rikosoikeudessakin tulee ottaa huomioon vastuunkantoa määriteltäessä pakottaminen, välttämättömyys ja itsepuolustus vastuun poistavana tekijänä. Kansainvälistä rikostuomioistuinta koskevissa säädöksissä säädetään pakottamisesta muun muassa, että henkilö toimii pakotettuna välttääkseen itseään uhkaavan uhan siten, että ei kuitenkaan tahallisesti tuota suurempaa harmia kuin mitä hän itse yrittää välttää. A oli pakotettuna joutunut antamaa talebaneille henkilöiden nimiä.

EU:n komissio on lisäksi katsonut, että turvapaikanhakijan vastaanottaneen valtion on joko vapautettava tai syytettävä 1 F artiklan mukaisesti pakolaisasemasta poissuljettua henkilöä. A:ta ei ole asetettu syytteeseen Ulkomaalaisviraston mainitsemasta rikoksesta.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii valituksen.

Korkein hallinto-oikeus hylkää valituksen. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

Sovellettavista säännöksistä

Ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin mukaan turvapaikka jätetään antamatta ulkomaalaiselle, joka on tehnyt tai jonka on perusteltua aihetta epäillä tehneen:
1) rikoksen rauhaa vastaan, sotarikoksen tai rikoksen ihmiskuntaa vastaan, sellaisia rikoksia koskevien kansainvälisten sopimusten määritelmien mukaisesti;
2) törkeän muun kuin poliittisen rikoksen Suomen ulkopuolella ennen kuin hän tuli Suomeen pakolaisena; taikka
3) Yhdistyneiden kansakuntien tarkoitusperien ja periaatteiden vastaisen teon.

Ulkomaalaislain 88 §:n 2 momentin mukaan oleskelulupa suojelun tarpeen perusteella jätetään myöntämättä ulkomaalaiselle, joka on tehnyt tai jonka on perusteltua aihetta epäillä tehneen 87 §:n 2 momentissa tarkoitetun teon.

Ulkomaalaislain 89 §:n mukaan Suomessa olevalle ulkomaalaiselle, jolle ei myönnetä turvapaikkaa tai oleskelulupaa suojelun tarpeen perusteella sen vuoksi, että hän on tehnyt tai hänen on perusteltua aihetta epäillä tehneen 87 §:n 2 momentissa tarkoitetun teon, myönnetään tilapäinen oleskelulupa enintään yhdeksi vuodeksi kerrallaan, jos häntä ei voida poistaa maasta, koska häntä uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus, vaino tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu.

Pakolaissopimuksen (SopS 77/1968) 1 F artiklan mukaan yleissopimuksen määräyksiä ei ole sovellettava henkilöön, johon nähden on perusteltua aihetta epäillä, että:
a) hän on tehnyt rikoksen rauhaa vastaan, sotarikoksen, tai rikoksen ihmiskuntaa vastaan, sellaisia rikoksia koskevien kansainvälisten sopimusten määritelmien mukaisesti;
b) hän on tehnyt törkeän ei-poliittisen rikoksen pakomaansa ulkopuolella ennen kuin hänet on otettu tähän maahan pakolaisena;
c) hän on syyllistynyt Yhdistyneiden Kansakuntien tarkoitusperien ja periaatteiden vastaisiin tekoihin.

Pakolaissopimuksen 1 F artiklan b-alakohdassa tarkoitetusta törkeästä ei-poliittisesta (tavanomaisesta) rikoksesta on annettu soveltamisohjeita seuraavissa UNHCR:n julkaisuissa: UNHCR:n päävaltuutetun viraston julkaisemassa käsikirjassa pakolaisaseman määrittämisen menettelyistä ja perusteista (kohdat 149-161, Geneve, tammikuu 1993), UNHCR, The Exclusion Clauses: Guidelines on their Applications (December 1995, paragraph 50-53) ja Standing committee: Note on the Exclusion clauses (30 May 1997). Poissulkemislausekkeita on tulkittava suppeasti. Puheena olevan poissulkemislausekkeen tarkoituksena on suojella vastaanottavan valtion yhteiskuntaa siltä, että maahan hyväksyttäisiin pakolainen, joka on tehnyt vakavan tavanomaisen rikoksen. Tällöin muut motiivit kuten henkilökohtaiset syyt tai hyöty ovat määräävänä motiivina tietylle rikokselle. Soveltamisohjeiden mukaan törkeänä ei-poliittisena rikoksena on pidettävä muun muassa murhaa. Jotta poissulkemislausekkeen käyttö olisi oikeutettua, tulee henkilön olla henkilökohtaisessa vastuussa rikoksesta. Yleisesti henkilökohtainen vastuu on seurausta siitä, mitä henkilö on tehnyt tai että hän on konkreettisesti ollut avustamassa rikolliseen tekoon tietoisena siitä, että hänen tekonsa tai laiminlyöntinsä edesauttaisi rikollisen toiminnan täytäntöönpanemista. Siten yllyttäminen, avunanto sekä osallistuminen rikoskumppanina voivat olla riittäviä poissulkemiseen. Rikosoikeudellista vastuuta harkittaessa otetaan yleensä huomioon puolustukseksi esitetyt näkökohdat.

Euroopan unionin neuvoston direktiivi 2004/83/EY kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelyä pakolaisiksi tai muuta kansainvälistä suojelua tarvitseviksi henkilöiksi koskevista vähimmäisvaatimuksista sekä myönnetyn suojelun sisällöstä on tullut voimaan lokakuussa 2006. Direktiivin poissulkemista koskevan 17 artiklan 1 kohdan mukaan toissijaista suojelua ei myönnetä kolmannen maan kansalaiselle tai kansalaisuudettomalle henkilölle, jos on perusteltua syytä olettaa, että hän on:
a) tehnyt rikoksen rauhaa vastaan, sotarikoksen tai rikoksen ihmisyyttä vastaan siten kuin nämä rikokset on määritelty asiaankuuluvissa kansainvälisissä sopimuksissa;
b) tehnyt törkeän rikoksen;
c) syyllistynyt Yhdistyneiden kansakuntien tarkoitusperien ja periaatteiden vastaisiin tekoihin Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan johdanto-osassa sekä 1 ja 2 artiklassa esitetyn mukaisesti;
d) vaaraksi sen jäsenvaltion yhteiskunnalle ja turvallisuudelle, jossa hän on.
Direktiivin 17 artiklan 2 kohdan mukaan edellä 1 kohtaa sovelletaan henkilöihin, jotka yllyttävät siinä mainittuihin rikoksiin tai tekoihin tai muulla tavoin osallistuvat niiden suorittamiseen.

Edellä mainitun direktiivin valtionsisäinen voimaansaattaminen on vireillä.

A:n kertomus

A on kertonut saapuneensa Suomeen 6.1.2005 ja on samana päivänä hakenut turvapaikkaa Helsingin poliisilaitoksella. Hän on lähtenyt Afganistanista neljä kuukautta aikaisemmin ja matkustanut Iranin ja Turkin kautta Suomeen. Tuolloin tutkinnassa esitettyyn kysymykseen, mikä oli hänen turvapaikkaperusteeensa, A oli vastannut, että hän haki turvapaikkaa Suomesta, mutta ei tiennyt miksi.

Poliisin kuulustelussa 3.2.2005 turvapaikanhakijan henkilötiedoista ja matkareitistä A on muun ohella kertonut, että hänet oli pakotettu avustamaan talebaneja, minkä johdosta hän oli koston kohteena. Poliisille hän kertoi isänsä menehtyneen mujahedinien vainon kohteena. Taleban-hallinnon aikana hänet oli pakotettu yhteistyöhön ja ilmiantamaan ihmisten nimiä, minkä johdosta ihmisiä oli vahingoitettu. Talebanin kukistumisen jälkeen näiden ihmisten omaiset olivat vainonneet häntä. Kuulustelupöytäkirjaan liitetyssä A:n tulkille sanelemassa kirjoituksessa hän oli kertonut joutuneensa tekemään yhteistyötä useiden muiden ihmisten haitaksi ja joutuneensa antamaan talebaneille nimiä. Sen seurauksena moni oli pidätetty tai jopa menettänyt henkensä. Osa ihmisistä, joiden nimiä hän oli antanut, oli osallistunut hänen isänsä vainoamiseen mujahedinien aikana. Talebanien kukistumisen jälkeen monet näiden ihmisten omaisista halusivat kostaa hänelle.

Turvapaikkapuhuttelussa 14.4.2005 A kertoi isänsä joutuneen hazareiden Wahdat-puolueen vangitsemaksi ja kiduttamaksi. Talebanien valtaantulon jälkeen elämän laatu oli helpottunut, vaikka talebanit olivat tiukentaneet monia asioita. A kertoi joutuneensa 2-3 päiväksi talebanien vangiksi sotilaskouluun. Silloin hän oli kertonut talebaneille paikallisista mujahedinien päälliköistä, koska he olivat kiduttaneet hänen isäänsä. A oli antanut talebaneille tietoja entisistä mujahedineistä, koska inhosi näitä, minkä lisäksi toisena syynä oli, että hän pelkäsi talebaneja, koska he olivat käyttäytyneet julmasti vankeja kohtaan. Turvapaikkapuhuttelun kysymyksiin kiduttamisesta hän oli vastannut kieltävästi sekä kysymykseen uhkauksista hän oli viitannut aikaisemmin kertomaansa.

Hallinto-oikeus on kirjannut päätökseensä A:n suullisessa käsittelyssä kertoneen, että häntä ja muita vankeja oli lyöty ja uhkailtu kuolemalla sekä pyydetty rahaa ja tietoja muun muassa ennen talebaneja vallassa olleista henkilöistä. A vapautui ainoastaan antamalla talebaneille listan entisistä Wahdat-komentajista. Lisäksi A oli kertonut, että hänen talebaneille antamansa tiedot olivat ainakin samassa kylässä asuvien tiedossa ja yleisesti saatavilla. Hänen mukaansa tiedot olisi voinut antaa kuka tahansa, koska kaikki kyläläiset tiesivät tai tunsivat komentajat.

Ratkaistava kysymys

Ulkomaalaisvirasto on päätöksessään katsonut, että A saattaisi joutua kotimaahansa palatessaan ulkomaalaislain 88 §:ssä tarkoitetun kohtelun kohteeksi ja näin ollen hänelle voitaisiin myöntää oleskelulupa suojelun tarpeen perusteella. Ulkomaalaisvirasto on kuitenkin katsonut, että A omalla toiminnallaan on edesauttanut Taleban-hallintoa suorittamaan vakavia ihmisoikeusloukkauksia, mikä Ulkomaalaisviraston mukaan on ollut sellainen pakolaissopimuksen 1 F artiklan b-kohdassa tarkoitettu törkeä rikos, jonka johdosta ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin perusteella oleskelulupa suojelun tarpeen nojalla jätetään myöntämättä. Ulkomaalaisvirasto on myöntänyt A:lle ulkomaalaislain 89 §:n nojalla tilapäisen oleskeluluvan.

Hallinto-oikeus puolestaan on valituksenalaisessa päätöksessään katsonut, ettei asiassa ole ilmennyt ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 2 kohdassa ja pakolaissopimuksen 1 F artiklan b-kohdassa tarkoitettua vakavaa tavanomaista rikosta, minkä vuoksi A:han ei voida soveltaa ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin mukaista poissulkemislauseketta. Näin ollen mahdollisen pakkotilan tai henkilökohtaisten syiden arviointi ei ollut olennaista. Näistä syistä hallinto-oikeus on kumonnut Ulkomaalaisviraston päätöksen ja palauttanut asian virastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Ulkomaalaisvirasto on tyytymättömänä hallinto-oikeuden päätökseen pyytänyt valitusluvan myöntämistä sekä valituksessaan vaatinut hallinto-oikeuden päätöksen kumoamista ja viraston päätöksen saattamista voimaan.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavana on näin ollen kysymys siitä, onko A:n turvapaikkahakemukseen ulkomaalaislain 88 §:n 2 momentin mukaisesti sovellettava lain 87 §:n 2 momentin 2 kohdan poissulkemislauseketta eli onko A tehnyt tai onko hänen perusteltua aihetta epäillä tehneen törkeän muun kuin poliittisen rikoksen Suomen ulkopuolella ennen kuin hän tuli Suomeen pakolaisena.

Oikeudellinen arviointi

Asiassa on siis ratkaistava, onko A:han sovellettava ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitettua poissulkemislauseketta. Poikkeussäännöksenä sitä on tulkittava suppeasti. Poissulkemislausekkeen soveltamisen edellytyksenä ei ole, että henkilö olisi asetettu siinä tarkoitetusta rikoksesta syytteeseen. Vaikka näin ei olisikaan, on asiaa arvioitaessa saatavissa johtoa siitä yleisestä rikosoikeudellisesta periaatteesta, että epäselvissä tapauksissa asia on ratkaistava rikoksesta epäillyn eduksi (in dubio pro reo). Vastaavasti pakolaisoikeudellisessa näytönarvioinnissa on merkitystä niin sanotulla benefit of doubt -periaatteella. Näistä periaatteista seuraa, että rajatapauksessa asia on pikemminkin ratkaistava poissulkemislausekkeen soveltamista vastaan kuin sen puolesta.

Avunantoa murhaan voidaan pitää ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna törkeänä rikoksena. A:n väitetyn rikoksen osalta ei ole tuotu esiin sellaisia seikkoja, joiden johdosta olisi erikseen arvioitava, olisiko kysymyksessä katsottava olevan poliittisena pidettävä rikos.

Ulkomaalaisvirasto ei ole päätöksessään asettanut A:n toimintaansa kotimaassaan koskevan kertomuksen uskottavuutta kyseenalaiseksi. Sen sijaan valituksessaan täällä virasto on katsonut A:n suullisessa käsittelyssä hallinto-oikeudessa muuttaneen merkittävästi aikaisempaa kertomustaan siitä, minkälaista pakkoa talebanit käyttivät häneen. Tästä syystä pääpainon näytönarvioinnissa tulee Ulkomaalaisviraston mukaan kohdistua turvapaikkapuhuttelussa kerrottuun.

Korkein hallinto-oikeus toteaa kuten hallinto-oikeus, että A on Ulkomaalaisviraston suorittamassa turvapaikkapuhuttelussa kertonut itse päättäneensä antaa talebaneille tietoja paikallisista mujahedinien päälliköistä. A on kylläkin kertonut pelänneensä talebaneja, mutta on ilmoittanut toiseksi motiivikseen ilmiannoille inhon mujahedineja kohtaan. Suullisessa käsittelyssä hän on sen sijaan kertonut, että ollessaan talebanien vankina häntä ja muita vankeja lyötiin ja uhkailtiin jopa kuolemalla sekä että hän vapautui ainoastaan antamalla talebanien vaatiman nimilistan. Valituksessaan hallinto-oikeudessa A oli puolestaan kertonut, ettei häntä olisi pahoinpidelty, mutta että häntä oli uhkailemalla painostettu ilmiantamiseen. Näin ollen A:n kertomuksessa on myös Ulkomaalaisviraston hänelle tietyiltä osin kielteisen päätöksen jälkeen korostunut se, että hänet olisi pakotettu antamaan häneltä vaadittu ilmiantonimilista. Mainittu painotuksen muutos, jota ei voida pitää yksinomaan aikaisemman kertomuksen täsmentämisenä, on otettava huomioon arvioitaessa sitä, missä määrin A on henkilökohtaisesti vastuussa ilmiantonimilistan antamisesta talebaneille.

A on kertonut syntyneensä ja asuneensa Kabulissa, missä myös hänen kuvaamansa teot ovat tapahtuneet. Kysymys on ollut tilanteesta, jossa fundamentalististen pataanien muodostaman sunnalaisen ääriliikkeen taleban-hallinnon joukot olivat aloittaneet sotilaallisen operaation loka-marraskuussa 1994 ja valloittaneet suuria kaupunkeja sekä pääkaupungin Kabulin syyskuussa 1996. A on ilmoittanut kertoneensa talebaneille kuuden aikoinaan vallassa olleen Wahdat-komentajan nimet. A on itse pitänyt ainoastaan mahdollisena ilmiannettujen joutumista surmatuiksi. Siitä, että talebanit ovat sisällissodan aikana vallassa ollessaan suorittaneet lukuisia väkivallantekoja ja muita vakavia ihmisoikeusloukkauksia, ei voida katsoa vielä sellaisenaan seuraavan, että A:n ilmiantamat henkilöt tulisivat suurella todennäköisyydellä surmatuiksi tai epäinhimillisesti kohdelluiksi. Asiassa ei myöskään ole osoitettu, että joku olisi A:n kertoman ilmiannon johdosta tullut talebanien surmaamaksi.

Kun lisäksi A:n henkilökohtaista vastuunalaisuutta arvioitaessa otetaan huomioon edellä mainitut syyllisyysharkintaan vaikuttavat periaatteet, korkein hallinto-oikeus katsoo, että ei ole perusteltua aihetta epäillä A:n tehneen ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitetun törkeän muun kuin poliittisen rikoksen Suomen ulkopuolella ennen kuin hän tuli Suomeen pakolaisena. Tämän vuoksi hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta, jolla asia on palautettu Ulkomaalaisvirastolle, nyttemmin Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi, ei ole syytä muuttaa.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Olof Olsson, Ilkka Pere, Matti Pellonpää, Matti Halén ja Eila Rother. Asian esittelijä Kai Träskelin.