21.5.2004

Asian aikaisempi käsittely

A ja B ovat hakeneet lupaa saada laajentaa Kirkkonummen kunnan Överbyn kylässä sijaitsevalla tilalla Koivuranta I olevaa kerrosalaltaan 108 neliömetrin suuruista loma-asuntoa 100 kerrosneliömetrillä ja muuttaa puheena oleva lomarakennus vakituiseksi asuinrakennukseksi. Rakennuspaikka sijaitsee Storträskin järven ranta-alueella. Alueella ei ole voimassa asemakaavaa tai sellaista oikeusvaikutteista yleiskaavaa, jossa on erityisesti määrätty yleiskaavan tai sen osan käyttämisestä rakennusluvan myöntämisen perusteena.

Uudenmaan ympäristökeskus on 20.9.2001 hylännyt hakemuksen seuraavilla perusteluilla:

Hakemukseen suostumisesta olisi seurauksena se, että myös muille Storträskin järven ranta-alueen maanomistajille tulisi harkita poikkeamislupien myöntämistä omakotitalojen rakentamiseksi ja lomarakennusten käyttötarkoituksen muuttamiseksi omakotitaloiksi. Kun otetaan huomioon alueen suunnittelu- ja rakentamistilanne, vesihuoltoverkoston puuttuminen, järven pieni koko, maanomistajien tasapuolisen kohtelun vaatimus sekä kunnan kielteinen lausunto, ei hakemuksen tueksi ole erityisiä syitä. Rakentaminen aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle sekä alueiden käytön muulle järjestämiselle.

Helsingin hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään A:n ja B:n valituksesta kumonnut ja poistanut ympäristökeskuksen päätöksen ja siirtänyt asian Kirkkonummen kunnan käsiteltäväksi. Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Maankäyttö- ja rakennuslain 72 §:n 1 momentin mukaan meren tai vesistön ranta-alueeseen kuuluvalle rantavyöhykkeelle ei saa rakentaa rakennusta ilman asemakaavaa tai sellaista oikeusvaikutteista yleiskaavaa, jossa on erityisesti määrätty yleiskaavan tai sen osan käyttämisestä rakennusluvan myöntämisen perusteena.

Kysymyksessä oleva loma-asunto, jonka käytön muuttamisesta pysyvään asumiseen ja vähäistä suuremmasta laajentamisesta hankkeessa on kysymys, sijaitsee Storträskin järven ranta-alueeseen kuuluvalla rantavyöhykkeellä. Alueella ei ole asemakaavaa tai sellaista oikeusvaikutteista yleiskaavaa, jossa on erityisesti määrätty yleiskaavan tai sen osan käyttämisestä rakennusluvan myöntämisen perusteena. A:n ja B:n hankkeen toteuttaminen vaatii siten poikkeamisen lain 72 §:n 1 momenttiin perustuvasta rajoituksesta.

Maankäyttö- ja rakennuslain 72 §:n 5 momentin ja 171 §:n 1 momentin huomioon ottaen kunta voi erityisestä syystä myöntää luvan poikkeamiseen. Kunta ei 171 §:n 2 momentin mukaan kuitenkaan saa myöntää poikkeusta, kun kysymys on: 1) uuden rakennuksen rakentamisesta ranta-alueelle, jolla ei ole voimassa 72 §:n 1 momentissa tarkoitettua kaavaa; 2) vähäistä suuremmasta poikkeamisesta asemakaavassa osoitetusta rakennusoikeudesta; 3) poikkeamisesta rakennuksen suojelua koskevasta kaavamääräyksestä; tai 4) poikkeamisesta 53 §:n 3 momentissa tarkoitetusta asemakaavan hyväksymisestä johtuvasta rakennuskiellosta. Poikkeamisen 171 §:n 2 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa voi myöntää alueellinen ympäristökeskus.

A:n ja B:n ranta-alueella sijaitsevan rakennuksen laajentamista ja käyttötarkoituksen muuttamista koskevassa hankkeessa ei ole kysymys maankäyttö- ja rakennuslain 171 §:n 2 momentissa tarkoitetusta uuden rakennuksen rakentamisesta. Toimivalta hanketta koskevan poikkeamisluvan käsittelemiseen ei siten kuulu ympäristökeskukselle. Näin ollen, ja kun ei ole ilmennyt muutakaan säännöksessä mainittua perustetta, jonka mukaan asian käsittely kuuluisi ympäristökeskukselle, hankkeen vaatiman poikkeamisluvan käsittely kuuluu Kirkkonummen kunnalle.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Uudenmaan ympäristökeskus on valituksessaan vaatinut, että Helsingin hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja ympäristökeskuksen päätös saatetaan voimaan.

Poikkeamisvalta maankäyttö- ja rakennuslain 72 §:ssä tarkoitetulla ranta-alueella sijaitsevan loma-asunnon käyttötarkoituksen muuttamista koskevassa asiassa kuuluu saman lain 171 §:n 2 momentin 1 kohdan sanamuoto huomioon ottaen kunnalle. Nyt kysymyksessä olevassa rakennushankkeessa on kuitenkin kysymys myös rakentamisen määrän lisääntymisestä miltei kaksinkertaiseksi. Tällainen rakentamisen määrä on selkeästi vaikutuksiltaan uuden rakennuksen rakentamiseen verrattavaa, joten toimivalta poikkeamisasiassa kuuluu ympäristökeskukselle. Ympäristökeskus on vaatimuksensa tueksi viitannut myös maankäyttö- ja rakennuslain 72 §:n 3 momentin säännökseen.

A ja B ovat antamassaan selityksessä esittäneet, että valitus hylätään. Rakennuspaikan pinta-ala on 5 346 neliömetriä. Rakennuspaikalla olemassa olevan rakennuksen laajentamisella 208 kerrosneliömetrin suuruiseksi ei ole minkäänlaista kaavoituksellista merkitystä. A ja B ovat vaatineet, että ympäristökeskus velvoitetaan korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa asiassa laillisine korkoineen.

Uudenmaan ympäristökeskus on vastaselityksessään uudistanut asiassa aikaisemmin esittämänsä.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian.

1. Helsingin hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi.

2. Oikeudenkäyntikuluvaatimus hylätään.

Perustelut

1. Pääasiaratkaisu

1.1. Maankäyttö- ja rakennuslain säännökset

Maankäyttö- ja rakennuslain 72 §:n 1 momentin mukaan meren tai vesistön ranta-alueeseen kuuluvalle rantavyöhykkeelle ei saa rakentaa rakennusta ilman asemakaavaa tai sellaista oikeusvaikutteista yleiskaavaa, jossa on erityisesti määrätty yleiskaavan tai sen osan käyttämisestä rakennusluvan myöntämisen perusteena. Mitä 1 momentissa säädetään, koskee pykälän 2 momentin mukaan myös ranta-aluetta, jolla rakentamisen ja muun käytön suunnitteleminen pääasiassa rantaan tukeutuvan loma-asutuksen järjestämiseksi on tarpeen alueella odotettavissa olevan rakentamisen vuoksi. Mitä 1 ja 2 momentissa säädetään, ei pykälän 3 momentin 5 kohdan mukaan koske olemassa olevan asuinrakennuksen korjaamista tai vähäistä laajentamista.

Pykälän 5 momentin mukaan poikkeuksen myöntämisestä 1 ja 2 momentin rajoituksesta säädetään 23 luvussa.

Maankäyttö- ja rakennuslain 23 lukuun sisältyvän poikkeamisvaltaa koskevan 171 §:n 1 momentin mukaan kunta voi erityisestä syystä myöntää poikkeuksen mainitussa laissa säädetyistä tai sen nojalla annetuista rakentamista tai muuta toimenpidettä koskevista säännöksistä, määräyksistä, kielloista ja muista rajoituksista. Pykälän 2 momentin mukaan kunta ei kuitenkaan saa myöntää poikkeusta, kun kysymys on: 1) uuden rakennuksen rakentamisesta ranta-alueelle, jolla ei ole voimassa 72 §:n 1 momentissa tarkoitettua kaavaa; 2) vähäistä suuremmasta poikkeamisesta asemakaavassa osoitetusta rakennusoikeudesta; 3) poikkeamisesta rakennuksen suojelua koskevasta kaavamääräyksestä; tai 4) poikkeamisesta 53 §:n 3 momentissa tarkoitetusta asemakaavan hyväksymisestä johtuvasta rakennuskiellosta. Pykälän 3 momentin mukaan poikkeamisen 2 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa voi myöntää alueellinen ympäristökeskus.

1.2. Rakennuspaikkaa ja hanketta koskevat tiedot

Kysymyksessä oleva, pinta-alaltaan noin 0,5 hehtaarin suuruinen Koivuranta I -niminen tila sijaitsee pienehkön Storträskin järven pohjoisrannalla. Järven länsirannalle on muodostunut tiivistä asutusta. Asiassa saadun selvityksen mukaan asutus on pääasiassa loma-asutusta. Rakennushankkeessa on kysymys tilalla sijaitsevan, kerrosalaltaan 108 neliömetrin suuruisen loma-asunnon laajentamisesta 100 kerrosneliömetrillä ja samalla sen käyttötarkoituksen muuttamisesta vakituiseen asumiseen tarkoitetuksi rakennukseksi.

Alueella on oikeusvaikutteisena yleiskaavana voimassa vuonna 1999 vahvistettu Kirkkonummen yleiskaava 2020. Rakennuspaikka sijaitsee yleiskaavassa osoitetulla laajalla maa- ja metsätalousvaltaisella alueella (M) siten, että se rajautuu länsiosastaan yleiskaavassa osoitettuun loma-asuntoalueeseen (RA-1). Yleiskaava ei kuitenkaan ole puheena olevalla ranta-alueella voimassa maankäyttö- ja rakennuslain 72 §:n 1 momentissa tarkoitettuna oikeusvaikutteisena yleiskaavana.

1.3. Oikeudellinen arviointi

Kysymyksessä oleva rakennuspaikka sijaitsee maankäyttö- ja rakennuslain 72 §:n 1 momentin mukaisella vesistön ranta-alueeseen kuuluvalla rantavyöhykkeellä. Alueella ei ole voimassa samassa lainkohdassa tarkoitettua kaavaa. Hakemuksessa tarkoitetussa asuinrakennuksen laajentamisessa ei myöskään ole kysymys saman pykälän 3 momentin 5 kohdassa tarkoitetusta vähäisestä laajentamisesta. Suunniteltu asuinrakennuksen laajentaminen edellyttää näin ollen maankäyttö- ja rakennuslain 23 luvussa tarkoitettua poikkeusta lain 72 §:n 1 momentissa säädetystä rajoituksesta.

Kun otetaan huomioon, että rakennushankkeessa on kysymys vanhan lomarakennuksen kerrosalan huomattavasta lisäämisestä asuinrakennusta laajentamalla ja samalla sen käyttötarkoituksen muuttamisesta, suunniteltu asuinrakennuksen laajentaminen ja käyttötarkoituksen muuttaminen on rinnastettava maankäytöllisiltä ja ympäristövaikutuksiltaan maankäyttö- ja rakennuslain 171 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettuun uuden rakennuksen rakentamiseen.

Edellä lausutun perusteella ja kun myös otetaan huomioon lain 171 §:n 3 momentti, toimivalta kysymyksessä olevan hakemuksen ratkaisemiseen kuuluu tässä tilanteessa alueelliselle ympäristökeskukselle.

1.4. Lopputulos

Kun otetaan huomioon edellä kohdassa 1.3. lausuttu ja se, että Helsingin hallinto-oikeudella on ollut toimivallasta hakemuksen ratkaisemiseen toinen käsitys, korkein hallinto-oikeus kumoaa Helsingin hallinto-oikeuden päätöksen ja ottamatta asiaa välittömästi ensi asteena muutoin ratkaistavakseen palauttaa asian Helsingin hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi.

2. Oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Mitä tässä pykälässä säädetään asianosaisesta, voidaan soveltaa myös päätöksen tehneeseen hallintoviranomaiseen. Pykälän 2 momentin mukaan harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

Asian näin päättyessä A:lle ja B:lle ei tule korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Lauri Tarasti, Pekka Vihervuori, Marjatta Kaján, Kari Kuusiniemi ja Irma Telivuo. Asian esittelijä Riitta Mutikainen.