22.9.2000

Sähkömarkkinakeskus oli arvioinut verkonhaltijan verkkopalvelun hinnoittelun kohtuullisuutta vertaamalla yhtiön jakeluverkkoliiketoimintaan sitoutuneen pääoman tuottoa asiantuntijalausuntojen perusteella kehittämänsä laskentakaavan avulla saatuun sijoitetun pääoman kohtuulliseen tuottoon. Sähkömarkkinakeskus oli tässä vertailussa todennut yhtiön jakeluverkkoliiketoimintaan sitoutuneen pääoman tuoton ylittäneen huomattavasti kohtuulliseksi tuotoksi katsottavan tuoton. Tällä perusteella sähkömarkkinakeskus oli katsonut, että yhtiön verkkopalvelujen hinnoittelu ei ollut ollut sähkömarkkinalain 14 §:n 2 momentissa edellytetyllä tavalla kohtuullista. Sähkömarkkinakeskus oli sähkömarkkinalain 39 §:n nojalla kieltänyt yhtiötä soveltamasta sellaista sähkön siirron hinnoittelua, joka ei täyttänyt sähkömarkkinalain edellyttämää hinnoittelun kohtuullisuuden vaatimusta ja velvoittanut yhtiön hinnoittelemaan tarjoamansa siirtopalvelut siten, että palveluiden hintataso muodostuisi sähkömarkkinakeskuksen päätöksessä hyväksyttäviksi katsottujen kriteerien perusteella arvioituna kohtuulliseksi. Sähkömarkkinakeskus oli määrännyt yhtiön soveltamaan poistolaskelmissa laskentaperustetta, jonka mukaan määritettävä arvo ei ylittäisi tarkasteluvuoden ja sitä edeltävien kahden vuoden toteutuneiden verkkoinvestointien määrän keskiarvoa tai tarkasteluvuonna tätä korkeampana toteutunutta arvoa.

Sähkömarkkinakeskuksen valvontatoimivaltansa nojalla antama päätös ei sisältänyt sellaista tutkimuspyynnön sille tehneen asiakasyrityksen oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun vaikuttavaa hallintolainkäyttölain 5 §:ssä tarkoitettua ratkaisua, että mainitun yrityksen päätöksestä tekemä valitus olisi tullut tutkia korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei sähkömarkkinakeskuksen päätös ollut lainvastainen siltä osin kuin sähkömarkkinakeskus oli katsonut yhtiön rikkoneen sähkömarkkinalain 14 §:n 2 momentissa asetettua hinnoittelun kohtuullisuuden vaatimusta ja sähkömarkkinalain 39 §:n 1 momentin nojalla velvoittanut yhtiön korjaamaan virheensä. Sähkömarkkinalaissa ei ollut määritelty, milloin hinnoittelu on kohtuullista. Sähkömarkkinalaissa ei ollut myöskään määritelty, miten sähkömarkkinakeskuksen valvovana viranomaisena tulee menetellä valvoessaan verkkopalvelujen hinnoittelun kohtuullisuutta. Sähkömarkkinalaissa oli näin ollen jätetty valvovalle viranomaiselle laaja harkintavalta hinnoittelun kohtuullisuuden arviointiperusteiden kehittämisessä. Sähkömarkkinakeskuksen kehittämä laskentakaava perustui sähkömarkkinakeskuksen hankkimiin asiantuntijalausuntoihin, joista verkonhaltijaa oli kuultu. Yhtenäisellä laskentakaavalla varmistettiin, että verkonhaltijoiden verkkopalveluiden hinnoittelun kohtuullisuutta arvioidaan yhtenäisin perustein. Sähkömarkkinakeskus oli lisäksi ottanut laskentakaavaa soveltaessaan huomioon yhtiön toiminnan poikkeuksellisuuteen sisältyvät näkökohdat. Sähkömarkkinalain esityöt sekä verkonhaltijan luonnollinen monopoli huomioon ottaen kohtuullisuuden arviointi voitiin perustaa verkonhaltijan omaan kustannusrakenteeseen ja kannattavuuteen.

Sähkömarkkinakeskuksen sähkömarkkinalain mukaiseen toimivaltaan ei kuulunut antaa verkonhaltijoille määräyksiä siitä, miten niiden tulee laskea tariffinsa. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että sähkömarkkinakeskuksen päätös oli näin ollen lainvastainen niiltä osin kuin sähkömarkkinakeskus oli määrännyt yhtiön soveltamaan tiettyjä poistojen laskentaperusteita koskevia menetelmiä hintalaskelmissaan.

Sähkömarkkinalaki 14 § 2 mom. ja 39 §