TT 2020:62
- Keywords
- EU-oikeus, EU:n perusoikeuskirja, Sairaus, Työaikadirektiivi, Työehtosopimukseen perustuva loma, Työkyvyttömyys, Vuosiloman siirtäminen
- Year of case
- 2020
- Date of Issue
- Register number
- R 112/16
Työtuomioistuin oli pyytänyt asiassa päätöksellään 18.10.2017 nro 148 ennakkoratkaisun Euroopan unionin tuomioistuimelta. Unionin tuomioistuin oli antanut tuomiollaan 19.11.2019 (yhdistetyt asiat C-609/17 ja C-610/17) pyydetyn ratkaisun, jonka perusteella työtuomioistuin totesi, että osana ahtausalan työehtosopimusta 1.2.2014 - 31.1.2017 sovellettu vuosilomalain 25 §:n 2 momentin säännös (182/2016) ei ollut ollut ristiriidassa työaikadirektiivin 7 artiklan 1 kohdan kanssa ja että Euroopan unionin perusoikeuskirjan 31 artiklan 2 kohtaa ei ollut voinut soveltaa käsiteltävänä olevassa tilanteessa. Näin ollen ahtausalan työehtosopimuksessa oli voitu vuosilomalain mainitun säännöksen mukaisesti määrätä, että työntekijällä, jonka sairaudesta johtuva työkyvyttömyys oli alkanut vuosiloman tai sen osan aikana, ei ollut ollut pyynnöstään huolimatta oikeutta saada siirretyksi vuosilomaan sisältyviä työkyvyttömyysajan kuutta ensimmäistä lomapäivää silloin kun nämä omavastuupäivät eivät olleet vähentäneet työntekijän oikeutta neljän viikon vuosilomaan. Vahvistamis- ja suoritusvaatimukset hylättiin. Asianosaisilla katsottiin olleen perusteltua aihetta oikeudenkäyntiin, joten ne saivat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.
KANTAJA
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry
VASTAAJA
Satamaoperaattorit ry
KUULTAVA
Kemi Shipping Oy
ASIA
Vuosiloma
TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET
Satamaoperaattorit ry:n ja Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n välinen ahtausalan työehtosopimus 1.2.2014 - 31.1.2017 on sisältänyt muun ohella seuraavat määräykset:
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
10 § Vuosiloma
1. Työntekijän vuosiloman pituus määräytyy voimassaolevan vuosilomalain mukaan.
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
2. Vuosiloma annetaan vuosilomalain mukaan, ellei toisin sovita.
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
12 § Sairausajan palkka
1. Työnantaja maksaa työntekijälle sairausajan palkkaa työvuoroluettelon mukaisilta työpäiviltä seuraavasti:
Työsuhde, joka ennen työkyvyttömyyttä on sairausajalta palkka
jatkunut yhtäjaksoisesti
alle 3 vuotta...............................28 päivää
3 vuotta mutta alle 5 vuotta.......35 päivää
5 vuotta mutta alle 10 vuotta.....42 päivää
10 vuotta tai kauemmin.............56 päivää
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
ASIAN TAUSTA JA ERIMIELISYYS
A:lla oli ollut hänen työsuhteensa keston perusteella oikeus työehtosopimuksen mukaan viiden viikon vuosilomaan. A oli jäänyt ennalta sovitusti vuosilomalle 22.8.2016. Hän oli sairastunut lomansa aikana 29.8.2016 ja oli mennyt välittömästi sairastuttuaan työterveyshuoltoon lääkäriin. Lääkäri oli määrännyt A:lle sairauslomaa ajalle
29.8. - 4.9.2016. A oli toimittanut lääkärintodistuksen Kemi Shipping Oy:lle ja pyytänyt kirjallisesti työnantajaa siirtämään vuosilomaa lomalla sairastumisen johdosta.
Kemi Shipping Oy oli kieltäytynyt A:n esittämästä pyynnöstä vedoten vuosilomalain 25 §:n säännökseen sellaisena kuin tuo säännös oli ollut 1.4.2016 voimaan tullessa laissa (182/2016). Kemi Shipping Oy ei ollut maksanut A:lle sairausloman ajalta sairausajan palkkaa, vaan oli käsitellyt tätä aikaa A:n vuosilomana. Sairausloman aikana A:lta oli kulunut kuusi lomapäivää.
Ahtausalan työehtosopimus ei sisältänyt erillisiä määräyksiä työntekijän oikeudesta siirtää vuosilomansa työkyvyttömyyden vuoksi. Näiltä osin osana työehtosopimusta noudatettiin vuosilomalain säännöksiä. Tässä tapauksessa sovellettiin 1.4.2016 voimaan tullutta vuosilomalain 25 §:n 2 momenttia:
25 § (182/2016) Työkyvyttömyys vuosiloman alkaessa ja aikana
2 mom. Jos synnytyksestä, sairaudesta tai tapaturmasta johtuva työkyvyttömyys alkaa vuosiloman tai sen osan aikana, työntekijällä on oikeus pyynnöstään saada siirretyksi vuosilomaan sisältyvät kuusi lomapäivää ylittävät työkyvyttömyyspäivät. Edellä tarkoitetut omavastuupäivät eivät saa vähentää työntekijän oikeutta neljän viikon vuosilomaan.
Tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista 4 päivänä marraskuuta 2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88/EY (työaikadirektiivi) vuosilomaa koskevan 7 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että jokainen työntekijä saa vähintään neljän viikon palkallisen vuosiloman tällaisen loman saamiselle ja myöntämiselle kansallisessa lainsäädännössä ja/tai käytännössä vahvistettujen edellytysten mukaisesti.
Työaikadirektiivi on niin sanottu vähimmäisdirektiivi, joka ei estä jäsenvaltioita tai työmarkkinaosapuolia soveltamasta sopimuksia, jotka ovat suotuisampia työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelemisen kannalta (direktiivin 15 artikla). Direktiivin 17 artiklassa ja 18 artiklassa säädetään niistä direktiivin säännöksistä, joista voidaan poiketa. Vuosilomaa koskevasta 7 artiklasta ei voida poiketa missään tilanteessa.
Euroopan unionin perusoikeuskirjan 31 artiklan 2 kohdan mukaan jokaisella työntekijällä on oikeus palkalliseen vuosilomaan.
Asiassa on kysymys siitä, onko ahtausalan työehtosopimuksessa voitu määrätä, että työntekijällä, jonka sairaudesta johtuva työkyvyttömyys on alkanut vuosiloman tai sen osan aikana, ei ole ollut pyynnöstään huolimatta oikeutta saada siirretyksi vuosilomaan sisältyviä työkyvyttömyysajan kuutta ensimmäistä lomapäivää silloin kun nämä omavastuupäivät eivät ole vähentäneet työntekijän oikeutta neljän viikon vuosilomaan. Erimielisyys koskee siten sitä, onko edellä selostettu osana ahtausalan työehtosopimusta sovellettava vuosilomalain 25 §:n 2 momentin säännös (182/2016) ollut tältä osin työaikadirektiivin 7 artiklan 1 kohdan ja/tai Euroopan unionin perusoikeuskirjan 31 artiklan 2 kohdan mukainen. Lisäksi erimielisyys koskee sitä, onko Euroopan unionin perusoikeuskirjan 31 artiklan 2 kohdalla välitön oikeusvaikutus yksityisten oikeussubjektien välisessä suhteessa. Edelleen asianosaiset ovat erimielisiä siitä, tuleeko A:lle maksaa vaadittu sairausajan palkka ajalta 29.8. - 4.9.2016.
KANNE
Vaatimukset
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry on vaatinut, että työtuomioistuin
- vahvistaa, että työehtosopimuksen 10 §:n 1 ja 2 kohdan määräyksiä sovellettaessa vuosilomalain (2016/182) 25 §:n 2 momenttia ei sovelleta omavastuupäivien osalta, kun työntekijän työkyvyttömyys on alkanut vuosiloman tai sen osan aikana;
- vahvistaa, että Kemi Shipping Oy on menetellyt vastoin työehtosopimuksen 10 §:n vuosilomaa koskevia määräyksiä jättämällä A:n vuosiloman siirtämättä sen aikaan kohdistuneen sairastumisen (29.8. - 4.9.2016) johdosta;
- velvoittaa Kemi Shipping Oy:n maksamaan A:lle työehtosopimuksen 12 §:n mukaisen sairausajan palkan ajalta 29.8. - 4.9.2016, yhteensä 743,60 euroa, korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 9.9.2016 lukien; ja
- velvoittaa Satamaoperaattorit ry:n korvaamaan Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n oikeudenkäyntikulut 7.549,99 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua työtuomioistuimen tuomion antopäivästä lukien.
Perusteet
Ansaittua vuosilomaa koskeva suoja oli vahvistettu Euroopan unionin tuomioistuimen Euroopan unionin perusoikeuskirjaa ja työaikadirektiivin (2003/88/EY) 7 artiklan tulkintaa koskevassa oikeuskäytännössä. Suojan perusteena oli Euroopan unionin perusoikeuskirjan 31 artiklan 2 kohta, jokaisen työntekijän oikeus palkalliseen vuosilomaan. Koko ansaitun loman suojaa koskevan periaatteen johdosta ahtausalan työehtosopimuksen osana noudatettava vuosilomalain 25 § oli omavastuupäivien osalta perusoikeuskirjan ja työaikadirektiivin vastainen. Näin ollen ahtausalan työehtosopimusta oli sovellettava ilman omavastuupäiviä. Euroopan unionin perusoikeuskirjan 31 artiklan 2 kohdalla oli välitön oikeusvaikutus yksityisten oikeussubjektien välisessä työsuhteessa.
Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä oli tullut tulkita siten, että ansaitun vuosiloman suoja ei ollut rajoittunut työaikadirektiivin 7 artiklan 1 kohdassa säädettyyn vähimmäisvuosilomaan, vaan myös vähimmäisvuosilomaa pidempi ansaittu loma oli saanut suojaa.
Tämän johdosta A:n olisi tullut saada siirtää myös vuosilomalain 25 §:n 2 momentissa säänneltyjen omavastuupäivien aikaan sisältyvät lomapäivät tapauksessa, jossa A oli sairastunut vuosilomansa alettua. Työkyvyn ilmenemisajankohdalla ei ollut merkitystä, sillä oikeus vuosiloman pitämiseen oli Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä vahvistettu työkyvyttömyyden ilmenemisajankohdasta riippumattomaksi.
A:n ansaitsema vuosiloma oli saanut suojaa myös vähimmäisvuosiloman ylittäviltä osin, koska oikeutta palkalliseen vuosilomaan ei voitu tulkita suppeasti. Oikeudesta palkalliseen vuosilomaan oli säännelty Euroopan unionin perusoikeuskirjan 31 artiklan 2 kohdassa. Euroopan unionin perusoikeuskirjalla oli ollut Euroopan unionista tehdyn sopimuksen (SEU) 6 artiklan 1 kohdan mukaan sama oikeudellinen arvo kuin perussopimuksilla.
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n esittämää käsitystä olivat tukeneet Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisut RX-II Strack (C-579/12 RX-II, annettu 19.9.2013), Sobczyszyn (C-178/15, annettu 30.6.2016), Anged (C-78/11, annettu 21.6.2012) ja Vicente Pereda (C-277/08, annettu 10.9.2009).
Asiassa oli ollut kyse edellä mainittujen ratkaisujen ja Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisussa Maschek (C-341/15, annettu 20.7.2016) esitettyjen linjauksien eroavaisuudesta. Eroavaisuuden selvittäjänä oli voinut toimia ainoastaan Euroopan unionin tuomioistuin ns. Cilfit-doktriinin nojalla (C-160/14 Ferreira da Silva). Tämän vuoksi ennakkoratkaisupyynnön esittäminen Euroopan unionin tuomioistuimelle oli ollut tarpeen.
Asiassa oli ollut kysymys sellaisesta kansallisen lainsäädännön ja unionin oikeuden ristiriitaisuudesta ja tulkintaan liittyvästä epäselvyydestä, jonka oli voinut ratkaista vain Euroopan unionin tuomioistuin. Asiassa oli siten kysymys oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 33 a §:ssä tarkoitetusta epäselvyydestä, jonka johdosta oikeudenkäyntiin oli ollut perusteltu syy. Näin ollen oli olemassa peruste velvoittaa asiaan osalliset pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Vastaavasta epäselvyydestä oli ollut kysymys myös työtuomioistuimen tuomioissa TT 2014:115 ja 116.
VASTAUS
Vaatimukset
Satamaoperaattorit ry ja Kemi Shipping Oy ovat vaatineet, että työtuomioistuin hylkää kanteen ja velvoittaa Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n korvaamaan niiden yhteiset oikeudenkäyntikulut 15.784,87 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua työtuomioistuimen tuomion antopäivästä lukien.
Perusteet
Kemi Shipping Oy:llä ei ole ollut työehtosopimuksen osana noudatetun vuosilomalain
25 §:n (182/2016) nojalla velvollisuutta siirtää A:n vuosilomaa, koska A:n työkyvyttömyysaika ei ollut ylittänyt kuutta lomapäivää.
Työaikadirektiivi salli sen, että jäsenvaltiot pitävät voimassa sopimuksiin perustuvia työntekijöille edullisempia määräyksiä, eikä estänyt niiden soveltamista. Työaikadirektiivi ei koskenut neljää viikkoa laajempaa vuosilomaoikeutta. Euroopan unionin perusoikeuskirjan 31 artiklan 2 kohdasta ei voinut johtaa työaikadirektiivissä vahvistettua neljän viikon vuosilomaoikeutta pidempää oikeutta vuosilomaan, koska työaikadirektiivillä oli täsmennetty mainittua perusoikeuskirjan kohtaa. Perusoikeuskirjaa ei sovellettu kansallisesti myönnettyihin tätä laajempiin vuosilomaoikeuksiin. Perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa oli säädetty, että sen määräykset koskivat jäsenvaltioita ainoastaan silloin, kun ne sovelsivat unionin oikeutta. Kansallisesti säädetyt tai työehtosopimusosapuolten välillä sovitut taikka muutoin työnantajan myöntämät ylimääräiset lomaetuudet eivät kuuluneet unionin oikeuden soveltamisalaan, eikä perusoikeuskirjan määräyksillä tämänkään vuoksi ollut asiassa merkitystä. Euroopan unionin perusoikeuskirjan 31 artiklan 2 kohdalla ei ollut välitöntä oikeusvaikutusta yksityisten oikeussubjektien välisessä työsuhteessa.
Euroopan unionin tuomioistuin oli tuomiossaan 19.11.2019 (yhdistetyt asiat C-609/17 ja C-610/17) päätynyt siihen, että unionin oikeus ei ollut esteenä sanotuille työehtosopimusmääräykselle eikä vuosilomalain säännökselle. Vuosilomalain säännös ja työehtosopimuksen määräys olivat unionin oikeuden kannalta päteviä.
Kanteessa oli vaadittu Kemi Shipping Oy:tä suorittamaan A:lle sairausajan palkka ajalta 29.8. - 4.9.2016. A:lle oli maksettu vuosilomapalkka tuolta ajalta. Kanteessa ei ollut väitetty, että A:n sairausajan palkka olisi ollut suurempi kuin hänen saamansa vuosilomapalkka. Tämän vuoksi A:lla ei ollut oikeutta vaadittuun saatavaan, vaikka kanne muutoin hyväksyttäisiinkin.
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry tuli velvoittaa korvaamaan Satamaoperaattorit ry:n ja Kemi Shipping Oy:n yhteiset oikeudenkäyntikulut täysimääräisesti. Pääsääntönä työtuomioistuimessa käsiteltävissä asioissa oli, että kun sanamuodoltaan selvä määräys riitautetaan, häviävä osapuoli tuomitaan korvaamaan toisen osapuolet kulut täysimääräisesti. Perusteita oikeudenkäyntikulujen kuittaamiseen ei ollut. Asia oli ollut tavanomaiseen työtuomioistuimessa käytävään oikeudenkäyntiin verrattuna huomattavasti työläämpi ja asian hoitamisesta oli aiheutunut poikkeuksellisia kustannuksia asiamiehen työmäärän ja matkakulujen muodossa. Oikeudenkäyntikulujen kokonaan tai työtuomioistuimen tavanomaista korvauskäytäntöä suurempi korvaaminen voitaisiin määrätä hävinneen asianosaisen maksettavaksi asioissa, joiden ajaminen on vaatinut tavallista enemmän työtä tai aiheuttanut poikkeuksellisia kustannuksia (HE 190/1993 vp.s. 9, oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 33 a §:ää koskevat perustelut).
Oikeudenkäyntikulut olivat pääosin seurausta asian ajamisesta Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n toimesta EU-oikeudellisella perusteella ja ennakkoratkaisun pyytämistä koskeneesta vaatimuksesta sekä siitä seuranneesta Euroopan unionin tuomioistuimessa käydystä suullisesta käsittelystä. Satamaoperaattorit ry:n ja Kemi Shipping Oy:n näkemyksen mukaan asiaan ei ollut liittynyt mitään oikeudellista tai muutakaan epäselvyyttä ja ne olivat vastustaneet ennakkoratkaisun hankkimista.
Se seikka, että asia oli käsitelty EU-tuomioistuimen suuressa jaostossa, ei osoittanut, että asia olisi ollut oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 33 a §:ssä tarkoitetulla tavalla oikeudellisesti epäselvä. Asian ottaminen suuren jaoston käsittelyyn oli johtunut siitä, että unionin tuomioistuimen aikaisemman oikeuskäytännön valossa oli ollut epäselvää, milloin jäsenvaltion oli katsottava soveltavan unionin oikeutta sillä tavoin, että EU:n perusoikeuskirjan määräykset koskivat jäsenvaltiota. Sen sijaan EU:n työaikadirektiivin määräys vuosiloman pituudesta oli sanamuotonsa puolesta selvä samalla tavoin kuin vuosilomalakikin. Asian EU-oikeudelliseen pääkysymykseen ei siten ollut liittynyt erityistä oikeudellista epäselvyyttä.
VÄLITOIMET
Työtuomioistuimessa on toimitettu suullinen valmisteluistunto 9.3.2017.
Varattuaan asiaan osallisille tilaisuuden ilmaista käsityksensä ennakkoratkaisun pyytämisestä ja siitä, mihin seikkoihin ennakkoratkaisua pyydettäessä olisi kiinnitettävä huomiota, työtuomioistuin on pyytänyt päätöksellään 18.10.2017 nro 148 ennakkoratkaisun Euroopan unionin tuomioistuimelta. Unionin tuomioistuin on antanut tuomiollaan 19.11.2019 (yhdistetyt asiat C-609/17 ja C-610/17) pyydetyn ratkaisun.
Asiaan osalliset ovat antaneet ennakkoratkaisun johdosta pyydetyt kirjalliset lausumat.
TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU
Asian tausta ja kysymyksenasettelu
A oli pyytänyt työnantajaansa Kemi Shipping Oy:tä siirtämään vuosilomaa lomalla sairastumisen johdosta. Työnantaja oli kieltäytynyt A:n esittämästä pyynnöstä vedoten vuosilomalain 25 §:n säännökseen sellaisena kuin tuo säännös oli ollut 1.4.2016 voimaan tullessa laissa (182/2016). Kemi Shipping Oy ei ollut maksanut A:lle sairausloman ajalta sairausajan palkkaa, vaan oli käsitellyt tätä aikaa A:n vuosilomana. Sairausloman aikana A:lta oli kulunut kuusi lomapäivää.
Asiassa on kysymys siitä, onko ahtausalan työehtosopimuksessa voitu määrätä, että työntekijällä, jonka sairaudesta johtuva työkyvyttömyys on alkanut vuosiloman tai sen osan aikana, ei ole ollut pyynnöstään huolimatta oikeutta saada siirretyksi vuosilomaan sisältyviä työkyvyttömyysajan kuutta ensimmäistä lomapäivää silloin kun nämä omavastuupäivät eivät ole vähentäneet työntekijän oikeutta neljän viikon vuosilomaan.
Työtuomioistuimen ennakkoratkaisupyyntö
Ennakkoratkaisupyynnössä on todettu, että työtuomioistuimen käsityksen mukaan Euroopan unionin tuomioistuimen käytännössä ei ole ollut vakiintunutta linjaa, josta olisi voitu päätellä, onko 1.4.2016 alkaen voimassa ollut vuosilomalain 25 §:n 2 momentti, jota oli sovellettu osana ahtausalan työehtosopimusta, täyttänyt Euroopan unionin oikeuden, erityisesti tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista 4 päivänä marraskuuta 2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88/EY (jäljempänä työaikadirektiivi) 7 artiklan 1 kohdan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 31 artiklan 2 kohdan, vaatimukset.
Työtuomioistuin on esittänyt ennakkoratkaisupyynnössään Euroopan unionin tuomioistuimelle seuraavat kysymykset:
1) Onko työaikadirektiivin 2003/88/EY 7 artiklan 1 kohta esteenä sellaiselle kansalliselle työehtosopimuksen määräykselle tai sen tulkinnalle, jonka mukaan työntekijällä, jonka sairaudesta johtuva työkyvyttömyys alkaa vuosiloman tai sen osan aikana, ei ole pyynnöstään huolimatta oikeutta saada siirretyksi vuosilomaan sisältyvää työkyvyttömyysajan kuutta ensimmäistä lomapäivää silloin kun nämä omavastuupäivät eivät vähennä työntekijän oikeutta neljän viikon vuosilomaan?
2) Onko Euroopan unionin perusoikeuskirjan 31 artiklan 2 kohdalla välitön oikeusvaikutus yksityisten oikeussubjektien välisessä työsuhteessa eli välitön horisontaalinen oikeusvaikutus?
3) Suojaako Euroopan unionin perusoikeuskirjan 31 artiklan 2 kohta ansaittua lomaa siltä osin kuin loman kesto ylittää työaikadirektiivin 7 artiklan 1 kohdassa säädetyn neljän viikon vähimmäisvuosiloman ja onko sanottu perusoikeuskirjan määräys esteenä sellaiselle kansalliselle työehtosopimuksen määräykselle tai sen tulkinnalle, jonka mukaan työntekijällä, jonka sairaudesta johtuva työkyvyttömyys alkaa vuosiloman tai sen osan aikana, ei ole pyynnöstään huolimatta oikeutta saada siirretyksi vuosilomaan sisältyvää työkyvyttömyysajan kuutta ensimmäistä lomapäivää silloin kun nämä omavastuupäivät eivät vähennä työntekijän oikeutta neljän viikon vuosilomaan?
Euroopan unionin tuomioistuimen tuomio 19.11.2019
Euroopan unionin tuomioistuin on vastannut työtuomioistuimen esittämiin kysymyksiin pääkohdittain seuraavasti:
Ensimmäinen kysymys
Vakiintuneessa oikeuskäytännössä on todettu, ettei direktiivi 2003/88 ole esteenä kansallisille säännöksille, joissa säädetään oikeudesta palkalliseen vuosilomaan, jonka kesto ylittää mainitun direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa säädetyn neljän viikon ajan ja joka myönnetään kansallisessa oikeudessa loman saamiselle ja myöntämiselle vahvistettujen edellytysten mukaisesti.
Direktiivin 2003/88 1 artiklan 1 kohdan ja 2 kohdan a alakohdan, 7 artiklan 1 kohdan sekä 15 artiklan sanamuodosta ilmenee nimittäin nimenomaisesti, että direktiivillä pyritään vahvistamaan pelkästään turvallisuutta ja terveyttä koskevat vähimmäisvaatimukset työajan järjestämisen alalla ja ettei se vaikuta jäsenvaltioiden oikeuteen soveltaa työntekijöiden suojelemisen kannalta suotuisampia kansallisia säännöksiä.
Tällaisissa tilanteissa niitä oikeuksia palkalliseen vuosilomaan, joita on näin myönnetty direktiivin 2003/88 7 artiklan 1 kohdassa säädetyn vähimmäisajan ylittävältä osalta, ei säännellä kyseisellä direktiivillä vaan kansallisessa oikeudessa mainitulla direktiivillä luodun järjestelmän ulkopuolella.
Jäsenvaltioiden tehtävänä on täten yhtäältä päättää, myöntävätkö ne työntekijöille ylimääräisiä palkallisia vuosilomapäiviä, jotka ylittävät direktiivin 2003/88 7 artiklan 1 kohdassa taatun neljän viikon vähimmäisajan, ja toisaalta määrittää tarvittaessa näiden ylimääräisten lomapäivien myöntämisen ja lakkaamisen edellytykset, eikä niiden ole tältä osin noudatettava unionin tuomioistuimen mainitun vähimmäisajan osalta vahvistamia suojasääntöjä.
Direktiivin 2003/88 7 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että se ei ole esteenä kansallisille säännöstöille ja työehtosopimuksille, joiden nojalla myönnetään sellaisia palkallisia vuosilomapäiviä, jotka ylittävät kyseisessä säännöksessä säädetyn neljän viikon vähimmäisajan, mutta joissa ei sallita kyseisten vuosilomapäivien siirtämistä sairauden johdosta.
Kolmas kysymys
Perusoikeuskirjan soveltamisala määritellään perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa, jonka mukaan perusoikeuskirjan määräykset koskevat jäsenvaltioiden toimintaa ainoastaan silloin, kun ne soveltavat unionin oikeutta. Mainitun 51 artiklan 2 kohdan mukaan perusoikeuskirjalla ei uloteta unionin oikeuden soveltamisalaa Euroopan unionin toimivaltaa laajemmaksi eikä luoda unionille uutta toimivaltaa tai uusia tehtäviä eikä muuteta perussopimuksissa määriteltyjä toimivaltuuksia ja tehtäviä.
Näin ollen on tarkistettava, onko kansallisilla säännöstöillä ja työehtosopimuksilla, joiden nojalla myönnetään sellaisia palkallisia vuosilomapäiviä, jotka ylittävät direktiivin 2003/88 7 artiklan 1 kohdassa säädetyn neljän viikon vähimmäisajan, mutta joissa ei sallita kyseisten vuosilomapäivien siirtämistä sairauden johdosta, katsottava sovellettavan mainittua direktiiviä perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla ja voidaanko tämän vuoksi perusoikeuskirjan 31 artiklan 2 kohtaa soveltaa pääasioissa kyseessä olevien kaltaisiin tilanteisiin.
Tästä on muistutettava, että pelkästään se, että kansalliset toimenpiteet kuuluvat – kuten nyt käsiteltävässä asiassa – alalle, jolla unionilla on toimivaltaa, ei saata niitä unionin oikeuden soveltamisalaan eikä siis johda siihen, että perusoikeuskirja tulee sovellettavaksi.
Direktiivin 2003/88 15 artiklalla, jonka mukaan kyseinen direktiivi "ei vaikuta" jäsenvaltioiden "oikeuteen" soveltaa kansallisia säännöksiä, jotka ovat työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelemisen kannalta suotuisampia, ei myönnetä jäsenvaltioille oikeutta antaa lainsäädäntöä unionin oikeuden nojalla, vaan siinä ainoastaan tunnustetaan, että jäsenvaltioilla on toimivalta säätää kansallisissa oikeuksissaan tällaisista suotuisammista säännöksistä mainitulla direktiivillä luodun järjestelmän ulkopuolella.
Kun jäsenvaltiot myöntävät tai sallivat työmarkkinaosapuolten myöntävän oikeuksia sellaisiin palkallisiin vuosilomapäiviin, joiden määrä ylittää direktiivin 2003/88 7 artiklan 1 kohdassa säädetyn neljän viikon vähimmäisajan, tällaiset vuosilomaoikeudet tai niiden mahdollisen siirtämisen edellytykset loman aikana sattuneen sairauden johdosta kuuluvat jäsenvaltioiden toimivallan käytön piiriin, eikä niitä säännellä mainitulla direktiivillä eivätkä ne kuulu sen soveltamisalaan.
Jos kyseisen alan unionin säännöksissä ei säännellä jotain seikkaa eikä aseteta jäsenvaltioille mitään erityistä velvoitetta tietyn tilanteen osalta, kansallinen säännöstö, jonka jäsenvaltio antaa tämän seikan osalta, jää perusoikeuskirjan soveltamisalan ulkopuolelle, eikä kyseistä tilannetta voida arvioida suhteessa perusoikeuskirjan määräyksiin.
Näin ollen, kun jäsenvaltiot antavat kansallisia säännöksiä tai sallivat sellaisten työehtosopimusten neuvottelemisen, joilla pääasioissa kyseessä olevien säännösten tai työehtosopimusten tavoin myönnetään työntekijöille oikeuksia sellaisiin palkallisiin vuosilomapäiviin, joiden määrä ylittää direktiivin 2003/88 7 artiklan 1 kohdassa säädetyn neljän viikon vähimmäisajan, ja joissa säädetään tällaisten ylimääräisten oikeuksien mahdollisen siirtämisen edellytyksistä työntekijän sairaustapauksessa, jäsenvaltiot eivät sovella mainittua direktiiviä perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla.
Euroopan unionin perusoikeuskirjan 31 artiklan 2 kohtaa, luettuna yhdessä perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdan kanssa, on tulkittava siten, että sitä ei voida soveltaa tilanteessa, jossa on kyse kansallisista säännöstöistä ja työehtosopimuksista, joiden nojalla myönnetään sellaisia palkallisia vuosilomapäiviä, jotka ylittävät direktiivin 2003/88 7 artiklan 1 kohdassa säädetyn neljän viikon vähimmäisajan, mutta joissa ei sallita kyseisten vuosilomapäivien siirtämistä sairauden johdosta.
Toinen kysymys
Kun otetaan huomioon kolmanteen kysymykseen annettu vastaus, asiassa esitettyä toista kysymystä ei ole tarpeen tutkia.
Työtuomioistuimen johtopäätökset
Pääasia
Työtuomioistuin toteaa Euroopan unionin tuomioistuimen 19.11.2019 antaman tuomion (yhdistetyt asiat C-609/17 ja C-610/17) perusteella, että osana ahtausalan työehtosopimusta 1.2.2014 - 31.1.2017 sovellettu vuosilomalain 25 §:n 2 momentin säännös (182/2016) ei ole ollut ristiriidassa työaikadirektiivin 7 artiklan 1 kohdan kanssa ja että Euroopan unionin perusoikeuskirjan 31 artiklan 2 kohtaa ei ole voinut soveltaa käsiteltävänä olevassa tilanteessa. Näin ollen ahtausalan työehtosopimuksessa on voitu vuosilomalain mainitun säännöksen mukaisesti määrätä, että työntekijällä, jonka sairaudesta johtuva työkyvyttömyys on alkanut vuosiloman tai sen osan aikana, ei ole ollut pyynnöstään huolimatta oikeutta saada siirretyksi vuosilomaan sisältyviä työkyvyttömyysajan kuutta ensimmäistä lomapäivää silloin kun nämä omavastuupäivät eivät ole vähentäneet työntekijän oikeutta neljän viikon vuosilomaan. A:lla ei niin ollen ole ollut oikeutta siirtää työkyvyttömyyden vuoksi ajalle 29.8. - 4.9.2016 vahvistettua vuosilomaansa pidettäväksi myöhempänä ajankohtana. Tämän vuoksi Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n vahvistamis- ja suoritusvaatimukset on hylättävä.
Oikeudenkäyntikulut
Oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 33 a §:n mukaan asianosainen, joka häviää asian, voidaan velvoittaa korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi. Milloin asian epäselvyyden vuoksi asianosaisilla on ollut perusteltua aihetta oikeudenkäyntiin, voidaan määrätä, että he saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.
Ennakkoratkaisun pyytämistä koskeneessa työtuomioistuimen päätöksessä 18.10.2017 nro 148 on todettu, että työtuomioistuimen käsityksen mukaan Euroopan unionin tuomioistuimen käytännössä ei ole ollut vakiintunutta linjaa, josta olisi voitu päätellä, onko 1.4.2016 alkaen voimassa ollut vuosilomalain 25 §:n 2 momentti, jota on sovellettu osana ahtausalan työehtosopimusta, täyttänyt Euroopan unionin oikeuden, erityisesti työaikadirektiivin 2003/88/EY 7 artiklan 1 kohdan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 31 artiklan 2 kohdan, vaatimukset. Asiassa on päätetty pyytää ennakkoratkaisu Euroopan unionin tuomioistuimelta, koska asiantilaa on pidetty tuolloin epäselvänä. Työtuomioistuin katsoo asiaan osallisilla näin ollen olleen perusteltua aihetta oikeudenkäyntiin. Tämän vuoksi he saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.
Tuomiolauselma
Kanne hylätään.
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry, Satamaoperaattorit ry ja Kemi Shipping Oy saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.
Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Pärnänen puheenjohtajana sekä Liukkunen, Aarto, Teerimäki, Lehto, Pohjola jäseninä. Esittelijä on ollut Kalske.
Tuomio on yksimielinen.