TT:2004-95
- Keywords
- Työehtosopimuksen yleissitovuus, Valitusasia
- Year of case
- 2004
- Date of Issue
- Register number
- V 1/04
Toista valtakunnallista työehtosopimusta ei voitu ottaa huomioon liityntäsopimuksena työehtosopimuksen edustavuutta arvioitaessa siitä huolimatta, että ensin mainitun työehtosopimuksen sisältö viittausmääräyksen kautta määräytyi jälkimmäisen työehtosopimuksen perusteella.
Aiemmin yleissitovaksi vahvistettua Puusepänteollisuuden Liiton ja Toimihenkilöunioni TU:n välistä puusepänteollisuuden toimihenkilöiden työehtosopimusta ei voitu enää pitää soveltamisalallaan edustavana eikä siten yleissitovana työehtosopimuksena. (Ään.)
TYÖTUOMIOISTUIN PÄÄTÖS Nro 95
ASIA
Työehtosopimuksen yleissitovuutta koskeva valitus
VALITTAJA
Toimihenkilöunioni TU ry
PÄÄTÖS, JOSTA VALITETAAN
Työehtosopimuksen yleissitovuuden vahvistamislautakunnan 29.1.2004 antama päätös nro 3/2004 Puusepänteollisuuden Liitto ry:n ja Toimihenkilöunioni TU:n välisen puusepänteollisuuden toimihenkilöitä koskevan työehtosopimuksen yleissitovuudesta.
VAHVISTAMISLAUTAKUNNAN RATKAISU
Puusepänteollisuuden toimihenkilöiden työehtosopimus oli vahvistettu yleissitovaksi työehtosopimuksen yleissitovuuden vahvistamislautakunnan antamalla päätöksellä numero 1/2002. Työehtosopimuksen yleissitovuuden vahvistamisesta annetun lain 1 §:n nojalla työehtosopimuksen yleissitovuuden vahvistamislautakunta on valituksen alaisella päätöksellään vahvistanut, että Puusepänteollisuuden Liiton ja Toimihenkilöunioni TU:n välinen puusepänteollisuuden toimihenkilöitä koskeva työehtosopimus ei enää ole soveltamisalallaan työsopimuslain 2 luvun 7 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla edustava eikä siten yleissitova.
Puusepänteollisuuden toimihenkilöitä koskeva työehtosopimus on valtakunnallinen. Sitä noudatetaan sen soveltamisalaa koskevan määräyksen mukaan Puusepänteollisuuden Liiton jäsenten puusepänteollisuutta harjoittavien yksiköiden palveluksessa teknisissä ja toimistotehtävissä toimiviin toimihenkilöihin.
Puusepänteollisuuden Liitto on ilmoittanut, että sen jäsenyritysten palveluksessa on 700 toimihenkilöä. Toimihenkilöunioni TU on ilmoittanut, että 1 047 sen jäsentä työskentelee puusepänteollisuuden alalla.
Tilastokeskuksen vuoden 2001 työssäkäyntitilaston mukaan puusepänteollisuudessa on työssä yhteensä noin 15 400 työntekijää ja toimihenkilöä. Tilastokeskuksen vuoden 2000 työssäkäyntitilaston työntekijöiden ja toimihenkilöiden määrää koskevan erittelyn perusteella alan työntekijöistä noin 80 prosenttia on työntekijäasemassa ja noin 20 prosenttia toimihenkilöasemassa. Työehtosopimuksen soveltamisalalla työskentelevien toimihenkilöiden määräksi voidaan siten arvioida noin 3 070 toimihenkilöä. Tästä määrästä tulee vielä vähentää alalla olevat ylemmät toimihenkilöt, joita voidaan arvioida olevan noin 150. Työehtosopimuksen soveltamisalalla työskenteleviä toimihenkilöitä on siten noin 2 920.
Kun verrataan toisiinsa yhtäältä puusepänteollisuuden toimihenkilöitä koskevan työehtosopimuksen tarkoittaman alan koko työntekijämäärää noin 2 920 ja toisaalta työehtosopimuksen työehtosopimuslain mukaiseen sidottuisuuspiiriin kuuluvien työntekijöiden määrää noin 700, voidaan todeta, että puusepänteollisuuden toimihenkilöitä koskevaa työehtosopimusta ei voida enää pitää työsopimuslain 2 luvun 7 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla soveltamisalallaan edustavana.
ASIAN KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA
Valitus
Toimihenkilöunioni TU vaatii työehtosopimuksen yleissitovuuden vahvistamislautakunnan päätöksen kumoamista sekä Puusepänteollisuuden Liiton ja Toimihenkilöunioni TU:n välisen työehtosopimuksen vahvistamista yleissitovaksi.
Työehtosopimuksen yleissitovuuden vahvistamislautakunnan ratkaisu perustuu siihen virheelliseen johtopäätökseen, että puusepänteollisuudessa alan koko toimihenkilömäärä olisi noin 2 920.
Tilastokeskuksen vuoden 2001 työssäkäyntitilaston mukaan puusepänteollisuudessa on työssä yhteensä noin 15 400 työntekijää ja toimihenkilöä. Arviona esitetty toimihenkilöiden osuus alan työvoimasta on liian suuri ja se ei ota huomioon alan erityistä yrittäjä- ja työntekijävaltaisuutta. Työssäkäyntitilastossa ei ole otettu huomioon alalla tapahtuvaa työvoiman vaihtuvuutta. Alan työvoiman kokonaismäärä on ollut laskeva. Puusepänteollisuuden Liitossa on noin 80 jäsenyritystä, joista vuoden 2001 kokonaisansiotilastoon on ilmoitettu 4 905 työntekijää ja vuonna 2002 4 944 työntekijää. Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton julkaisemaan palkkatilastoon ilmoituksen tekee vain osa yrityksistä.
Puusepänteollisuudessa toimii myös Puuteollisuusyrittäjät ry, jolla on jäsenyrityksiä noin 490. Niissä oli noin 5 500 työpaikkaa vuonna 2003. Näissä yrityksissä työskentelevistä 1.600 henkilöä on yrittäjiä tai yrittäjäasemassa olevia perheenjäseniä. Heidän lisäkseen niissä työskentelee lähinnä työntekijäasemassa olevia työntekijöitä, joita oli järjestön oman arvion mukaan vuonna 2001 noin 3 700 henkilöä. Puuteollisuusyrittäjät ry on Suomen Yrittäjät ry:n jäsenjärjestö ja sen jäsenyritysten tiedot eivät olleet mukana Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton palkkatilastoissa.
Puu- ja erityisalojen liitto ry on ilmoittanut 14.6.2001 sosiaali- ja terveysministeriölle puusepänteollisuuden työehtosopimuksen osalta, että alalla on 11 739 Puu- ja erityisalojen liiton jäsentä. Puu- ja erityisalojen liitto ilmoittaa puusepänteollisuuden sopimusalan järjestäytymisasteeksi 80-85 prosenttia.
Puusepänteollisuuden Liitto on virheellisesti ilmoittanut, että sen jäsenyritysten palveluksessa olisi 700 toimihenkilöä. Puusepänteollisuuden Liitto on tässä ilmoituksessa käyttänyt vuoden 2002 palkkatiedusteluun vastanneiden yritysten toimihenkilöiden lukumäärää, joka ei pidä sisällään kaikkia jäsenyritysten toimihenkilöitä. Puusepänteollisuuden Liitto on ilmoittanut Toimihenkilöunioni TU:lle valtakunnansovittelijan toimistossa käydyissä palkkausjärjestelmää koskevissa neuvotteluissa lokakuussa 2003, että se on saanut palkkaluokitustulokset 791 toimihenkilön osalta. Samassa yhteydessä Puusepänteollisuuden Liitto on ilmoittanut, että tämä sisältää vain 30 yrityksen tulokset alan 80 yrityksestä. Tämäkin luku, 791 toimihenkilöä, kattaa siis vain osan Puusepänteollisuuden Liiton jäsenyrityksistä.
Puusepänteollisuuden ylempien toimihenkilöiden määrän on päätöksessä virheellisesti arvioitu olevan 150. Puusepänteollisuuden Liitto ilmoittaa Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton palkkatilastossa vuodelta 2002 264 ylemmän toimihenkilön palkkatiedot. Ylempien toimihenkilöiden neuvottelujärjestö YTN ry:n mukaan alalla on helmikuussa 2004 ollut noin 500 ylempää toimihenkilöä.
Toimihenkilöunioni TU on ilmoittanut, että 1 047 sen jäsentä työskentelee puusepänteollisuuden alalla.
Lausunnot
Työsopimuksen yleissitovuuden vahvistamislautakunta toteaa valituksen johdosta työtuomioistuimelle antamassaan lausunnossa, että lautakunta on työehtosopimuksen edustavuutta arvioidessaan käyttänyt tilastokeskuksen työssäkäyntitilastosta ilmeneviä tietoja työehtosopimuksen tarkoittaman alan toimihenkilömäärästä. Puusepänteollisuuden toimihenkilöiden suhteellinen osuus alan kaikista työntekijöistä on ilmennyt vuoden 2000 lopullisesta työssäkäyntitilastosta. Toimihenkilöiden lukumäärä on laskettu tällä perusteella uusimmasta eli vuoden 2001 lopullisesta työssäkäyntitilastosta. Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston tietojen paikkansapitävyyttä ei ole ollut asiassa esitetyn selvityksen perusteella syytä epäillä.
Puusepänteollisuuden Liiton ilmoituksen mukaisen jäsenyritysten palveluksessa olevien toimihenkilöiden määrä on vähentynyt noin 700 toimihenkilöön eli noin puoleen siitä, mitä lautakunta totesi aiemmassa 5.2.2002 antamassaan päätöksessä 1/2002 puusepänteollisuuden toimihenkilöiden työehtosopimuksen yleissitovuudesta. Lautakunta on työehtosopimuksen yleissitovuutta arvioidessaan ollut tietoinen alan yleisestä suhdannekehityksestä. Lautakunta ei pidä alan kehitystä huomioon ottaen uskottavana, että alan ylempien toimihenkilöiden lukumäärä olisi moninkertaistunut Puusepänteollisuuden Liiton vuonna 2001 arvioimasta 150 henkilöstä. Joka tapauksessa edes väitetynkaltainen ylempien toimihenkilöiden määrän lisääntyminen ei antaisi aihetta valituksenalaisen päätöksen muuttamiseen. Puusepänteollisuuden toimihenkilöitä koskevan työehtosopimuksen tarkoittamalla alalla on noin 2 920 työntekijää ja työehtosopimuksen työehtosopimuslain mukaiseen sidottuisuuspiiriin kuuluu noin 700 työntekijää.
Vahvistamislautakunta katsoo, että valittaja ei ole esittänyt perusteita päätöksen muuttamiselle, ja esittää valituksen hylkäämistä.
Toimihenkilöunioni TU on vastaselityksessään katsonut, että Puuteollisuusyrittäjät ry ja Toimihenkilöunioni TU ovat 27.5.2004 tehneet sopimuksen, jonka mukaan ne sitoutuvat noudattamaan Puusepänteollisuuden Liiton ja Toimihenkilöunioni TU:n välillä 26.3.2003 allekirjoitettua puusepänteollisuuden toimihenkilöiden työehtosopimusta liitteineen, allekirjoituspöytäkirjaa ja osapuolten välisen ratkaisulautakunnan päätöstä 1.12.2003 koskien tasokohtaisia vähimmäispalkkoja.
Työsopimuslain 2 luvun 7 §:n tarkoittaman edustavuuden kannalta arvioituna Puuteollisuusyrittäjät ry:n ja Toimihenkilöunioni TU:n tekemää sopimusta on pidettävä hallituksen esityksessä HE 157/2000 vp tarkoitettuna liityntäsopimuksena, jonka piiriin kuuluvat työntekijät otetaan huomioon työehtosopimuksen soveltamisen yleisyyttä arvioitaessa. Puusepänteollisuusyrittäjät ry:n jäsenyrityksissä työskentelee noin 300 toimihenkilöä, joihin sovelletaan yllä mainittua puusepänteollisuuden toimihenkilöiden työehtosopimusta.
Vahvistamislautakunta on arvioinut alalla olevan noin 150 ylempää toimihenkilöä. Ylempien Toimihenkilöiden Neuvottelujärjestö YTN:n lausunnon mukaan alalla työskentelee noin 500 ylempää toimihenkilöä. Vahvistamislautakunnan arvion virheellisyys ilmenee jo siitä, että Teollisuuden ja Työnantajan Keskusliiton palkkatilastokatsauksessa on ilmoitettu palkkatiedot puusepänteollisuudessa vuonna 2001 236 ylemmältä toimihenkilöltä, vuonna 2002 264 ylemmältä toimihenkilöltä ja vuonna 2003 271 ylemmältä toimihenkilöltä. Nämä palkkatilastokatsauksen tiedot ylemmistä toimihenkilöistä koskevat vain Puusepänteollisuuden Liiton jäsenyrityksiä ja niistäkin vain osaa, koska pienimmät yritykset ja toimipaikat on jätetty tiedustelusta pois ja kaikki yritykset eivät ole vastanneet tiedusteluun.
Puusepänteollisuuden Liitto on 18.6.2001 ilmoittanut, että sen jäsenyritysten palveluksessa on 1 386 toimihenkilöä. Tämän tiedon perusteella vahvistamislautakunta on päätöksellään nro 1/2002 vahvistanut 5.8.2002 puusepänteollisuuden toimihenkilöiden työehtosopimuksen yleissitovaksi. Vuonna 2003 Puusepänteollisuuden Liitto on ilmoittanut, että jäsenyritysten palveluksessa on 700 toimihenkilöä. Edellä mainitusta Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton palkkatilastokatsauksesta ei kuitenkaan ilmene toimihenkilöiden määrässä liiton jäsenyrityksissä vastaavaa vähentymistä. Edellä mainitussa palkkatilastokatsauksessa oli mukana vuonna 2001 681 toimihenkilöä, vuonna 2002 684 toimihenkilöä ja vuonna 2003 667 toimihenkilöä.
Vahvistamislautakunta on työehtosopimuksen edustavuutta arvioidessaan käyttänyt koko ajan toimihenkilömääränä vuoden 2001 työssäkäyntitilaston lukumäärää ja Puusepänteollisuuden Liiton jäsenyrityksen palveluksessa olevien toimihenkilöiden lukumääränä tämän liiton vuodelta 2003 ilmoittamaa toimihenkilöiden lukumäärää. Jos liiton jäsenyritysten toimihenkilöiden määrästä on vuodesta 2001 vuoteen 2003 yhtäkkiä kadonnut puolet tulee tämä määrä vähentää myös koko alan vuoden 2001 toimihenkilöiden määrästä.
Edellä mainitun Puuteollisuusyrittäjät ry:n kanssa tehdyn sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen puusepänteollisuuden toimihenkilöiden työehtosopimuslain mukaisessa soveltamispiirissä ovat kaikki samat yritykset kuin Puusepänteollisuuden Liiton ja Puu- ja erityisalojen liiton välisen työehtosopimuksen soveltamispiirissä. Tämä työehtosopimus on todettu yleissitovaksi vahvistamislautakunnan päätöksellä nro 24/2002.
TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU
Perustelut
Tilastokeskuksen vuoden 2001 lopullisen työssäkäyntitilaston mukaan puusepänteollisuudessa oli työskennellyt kaikkiaan noin 15 400 työntekijää ja toimihenkilöä. Olettaen, että heistä yhtä suuri osa on ollut työntekijöitä ja toimihenkilöitä kuin vuonna 2000 ja että ylempien toimihenkilöiden määrä oli pysynyt ennallaan, vahvistamislautakunta on arvioinut puusepänteollisuuden toimihenkilöiden työehtosopimuksen soveltamisalalla työskentelevien toimihenkilöiden määräksi noin 2 920.
Työtuomioistuimelle ei ole esitetty uutta selvitystä alan työntekijöiden kokonaismäärästä. Alan työntekijämäärä on ollut vuodesta 2001 vuoteen 2002 jossakin määrin aleneva. Siinäkin tapauksessa, että kehitys on myös vuodesta 2002 jatkunut samankaltaisena, alan työntekijöiden kokonaismäärä olisi edelleen ainakin noin 14 000 työntekijää ja toimihenkilöä.
Vuodelta 2001 käytettävissä olevien tilastojen mukaan kokonaistyöntekijämäärästä työntekijöitä on ollut runsaat 80 prosenttia ja toimihenkilöitä vajaat 20 prosenttia. Työtuomioistuimelle ei ole esitetty perusteita päätyä seuraavilta vuosilta, joilta eriteltyä tilastotietoa toimihenkilöiden osuudesta ei ole ollut käytettävissä, muuhun arvioon. Puusepänteollisuuden alalla työskentelee tämän mukaan ainakin noin 2 800 toimihenkilöä.
Vahvistamislautakunta on käytettävissään olleiden tietojen perusteella arvioinut alalla työskentelevän noin 150 työehtosopimuksen soveltamispiirin ulkopuolelle jäävää ylempää toimihenkilöä. Valituksessa esitettyjen palkkatilastotietojen ja muun selvityksen perusteella näyttää mahdolliselta, että ylempien toimihenkilöiden määrä on tätä suurempi, mutta valittajankaan mukaan heitä ei ole enempää kuin 300 - 500.
Puusepänteollisuuden Liiton jäsenrekisteritietojen mukaan sen jäsenyritysten palveluksessa on vuonna 2003 ollut 700 - 800 toimihenkilöä. Suuruusluokaltaan tämä vastaa myös valittajan käsitystä asiassa.
Työehtosopimuksen edustavuutta arvioitaessa voi tulla otettavaksi huomioon myös muita samalle alalle samoilla ehdoilla solmittuja sinänsä erillisiä työehtosopimuksia eli niin sanottuja liityntäsopimuksia. Valittaja on viitannut tällaisena liityntäsopimuksena Puuteollisuusyrittäjät ry:n ja Toimihenkilöunioni TU:n välillä 27.5.2004 solmittuun sopimuksen, jolla on sitouduttu noudattamaan valituksenalaista työehtosopimusta. Uusi sopimus on sellaisenaan itsenäinen valtakunnallinen työehtosopimus, joka tosin siinä sovitulla tavalla saa sisältönsä puusepänteollisuuden toimihenkilöiden työehtosopimuksesta. Työtuomioistuimen aiemmassa ratkaisukäytännössä on todettu (esim. TT 2003-73 ja 74 sekä TT 2004-50), että tällaista itsenäistä valtakunnallista työehtosopimusta ei voida pitää työehtosopimuksen edustavuutta arvioitaessa liityntäsopimuksena. Työtuomioistuimella ei ole tämän asian yhteydessä perusteita päätyä muunlaiseen arvioon. Puuteollisuusyrittäjät ry:n ja Toimihenkilöunioni TU:n välillä solmittu työehtosopimus valtakunnallisena työehtosopimuksena on itsekin työehtosopimuslain 2 §:n mukaisen ilmoitusvelvollisuuden ja työehtosopimuksen yleissitovuuden vahvistamisesta annetun lain 1 §:n mukaisen vahvistamismenettelyn piirissä. Mainittua työehtosopimusta ei ole perusteita pitää puusepänteollisuuden toimihenkilöiden työehtosopimukseen nähden liityntäsopimuksena tai muutoinkaan sellaisena sopimuksena, joka voitaisiin ottaa huomioon valituksenalaisen työehtosopimuksen edustavuutta arvioitaessa.
Verrattaessa käytettävissä olevia tietoja ja niiden perusteella tehtyjä, edellä esitettyjä arvioita työehtosopimuksen soveltamispiiriin kuuluvien henkilöiden lukumäärästä alan kokonaistoimihenkilömäärään voidaan todeta, että puusepänteollisuuden toimihenkilöitä koskevan työehtosopimuksen soveltamispiirissä olevien toimihenkilöiden osuus alan kokonaistoimihenkilömäärästä on vahvistamislautakunnan vuonna 2002 antaman päätöksen jälkeen siinä määrin vähentynyt, ettei sopimusta voida enää pitää työsopimuslain 2 luvun 7 §:ssä tarkoitetulla tavalla alallaan edustavana työehtosopimuksena. Tämän vuoksi työtuomioistuimella ei ole syytä muuttaa vahvistamislautakunnan päätöksen lopputulosta.
Päätöslauselma
Työtuomioistuin hylkää valituksen.
Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Orasmaa puheenjohtajana sekä Saloheimo, Kröger, H. Rautiainen ja Vertanen jäseninä. Esittelijä on ollut Salonen.
Päätöksestä on äänestetty.
Eri mieltä olevan jäsen Saloheimon lausunto:
Yhdyn päätöksen perusteluihin viidennen kappaleen loppuun asti.
Työehtosopimuksen edustavuutta arvioitaessa voi tulla otettavaksi huomioon myös muita samalle alalle samoilla ehdoilla solmittuja sinänsä erillisiä työehtosopimuksia eli niin sanottuja liityntäsopimuksia. Valittaja on viitannut tällaisena liityntäsopimuksena Puuteollisuusyrittäjät ry:n ja Toimihenkilöunioni TU:n välillä 27.5.2004 solmittuun sopimuksen, jolla ne ovat sitoutuneet noudattamaan valituksenalaista työehtosopimusta. Sopimus on tehty valtakunnallisen työnantajayhdistyksen kanssa. Tässä suhteessa se ei ole työsopimuslain perusteluissa mainittu tyypillinen liityntäsopimus, jollaisella yksittäinen järjestäytymätön työnantaja sitoutuu noudattamaan toimialansa valtakunnallista työehtosopimusta. Vahvistamislautakunnan käytännössä on kuitenkin otettu huomioon myös vastaavanlaisia valtakunnallisia liityntäsopimuksia (vahvistamislautakunnan päätös 24/2002). Toiselta puolen sopimus poikkeaa työtuomioistuimessa aiemmin esillä olleista valtakunnallisista rinnakkaissopimuksista, joiden sisällöksi on kirjoitettu valituksenalaisissa työehtosopimuksissakin olevat määräykset. Tällaisia rinnakkaissopimuksia on pidetty itsenäisinä työehtosopimuksina eikä niitä ole otettu huomioon valituksenalaisten sopimusten edustavuutta arvioitaessa (TT 2003:73 ja 2003:74, kaupan automiesten sopimukset, ja TT 2004:50, viestintäalan sopimus).
Tässä tapauksessa uuden sopimuksen sisältö on sen sijaan määritelty avoimella viittauksella Puusepänteollisuuden Liiton ja Toimihenkilöunioni TU:n välillä tehtyyn sopimukseen. Siten kysymyksessä on liitännäinen sopimus, jonka sisältö ja tulkinta seuraavat valituksenalaista sopimusta. Liityntäsopimuksen merkitys valituksenalaisen sopimuksen edustavuuden harkinnassa ei voi heikentyä ainakaan sopimusten eriytymisen kautta.
Esitetyistä syistä katson, että Puuteollisuusyrittäjät ry:n ja Toimihenkilöunioni TU:n välillä tehdyn työehtosopimuksen piiriin kuuluvat 300 toimihenkilöä on otettava huomioon Puusepänteollisuuden Liiton kanssa tehdyn toimihenkilösopimuksen edustavuutta arvioitaessa.
Työehtosopimuksen soveltamisalalla työskentelevien toimihenkilöiden määräksi voidaan edellä esitetyin perustein arvioida noin 2 800. Tästä määrästä tulee vielä vähentää alalla olevat ylemmät toimihenkilöt, joita on ehkä noin 300, mutta enintään 500. Tällöin sopimuksen piirissä olevien määräksi tulee noin 2 300. Puusepänteollisuuden toimihenkilöitä koskevan työehtosopimuksen piirissä on suoraan noin 800 toimihenkilöä ja liityntäsopimuksen kautta lisäksi noin 300 toimihenkilöä. Siten sopimuksen kattavuudeksi tulee noin 48 prosenttia. Kun kysymyksessä vielä on entuudestaan yleissitovaksi vahvistettu työehtosopimus, sen edustavuutta voidaan nytkin pitää riittävänä.
Kumoan vahvistamislautakunnan päätöksen ja työehtosopimuksen yleissitovuuden vahvistamisesta annetun lain 1 ja 9 §:n nojalla vahvistan, että puusepänteollisuuden toimihenkilöitä koskeva työehtosopimus on alallaan työsopimuslain 2 luvun 7 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla edustavana pidettävä ja siten yleissitova.