16.1.1996

Vaatimukset

Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto HRHL on pyytänyt työtuomioistuinta vahvistamaan, että ajaksi 5.4.1991 - 29.2.1992 ja 1.3.1992 - 31.10.1993 tehdyn majoitus- ja ravitsemisalan työntekijöitä koskevan työehtosopimuksen varavastaavan lisää koskevaa määräystä on tulkittava siten, että työnantajan on vastaavan hoitajan ollessa pois työvuorosta määrättävä tämän sijaan työvuoroon varavastaava riippumatta työvuorossa kulloinkin työskentelevien työntekijöiden lukumäärästä ja että työnantaja ei voi vapautua lisän maksamisesta sillä, ettei hän nimeä tai määrää työvuoroon varavastaavaa.

Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto HRHL on vaatinut Arctia Oy:n velvoittamista suorittamaan Aira Lindholmille ajalta 8.10.1991 - 30.9.1993 varavastaavan lisää 5 096,41 markkaa sekä lomakorvausta 586,08 markkaa, molemmat erät 16 prosentin korkoineen 30.9.1993 lukien.

Lisäksi Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto HRHL on vaatinut Arctia Oy:n tuomitsemista työehtosopimuslain 7 §:n nojalla hyvityssakkoon työehtosopimuksen tietensä rikkomisesta ja Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliiton tuomitsemista työehtosopimuslain 8 ja 9 §:n nojalla hyvityssakkoon valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä.

Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto HRHL on vaatinut vielä Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliiton ja Arctia Oy:n velvoittamista yhteisvastuullisesti korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut 27 206 markalla 16 prosentin korkoineen laskettuna siitä alkaen kun kuukausi on kulunut tuomion antopäivästä.

Perustelut

Lindholm oli vuodesta 1987 työskennellyt Arctia Oy:n palveluksessa Helsingissä Ruoholahdessa sijaitsevassa Kantakrouvi-ravintolassa. Mainitusta vuodesta alkaen Lindholm oli toiminut työnantajan määräämänä varavastaavana silloin, kun vastaavana ollut ravintolatyöntekijä ei ollut ollut työvuorossa. Työnantaja oli maksanut Lindholmille työehtosopimuksen mukaista varavastaavan lisää 8.10.1991 saakka. Ravintolan johtaja oli vaihtunut viimeksi mainittuna päivänä ja tällöin myös varavastaavan lisäjärjestelmä oli poistettu työpaikalta.

Varavastaavan lisää koskevan työehtosopimusmääräyksen mukaan lisää suoritettiin kiinteäpalkkaiselle työntekijälle, joka oli työnantajan määräämä vastaavan hoitajan sijainen (ns. varavastaava). Työnantajalla oli työehtosopimuksen mukaan oikeus määrätä, kuka toimi kulloinkin varavastaavana. Tämä ei kuitenkaan merkinnyt sitä, että työnantaja voi jättää määräämättä työvuoroon varavastaavaan. Tämä ilmeni muun muassa varavastaavaa koskevan työehtosopimusmääräyksen viimeisestä kappaleesta, jonka mukaan vastuuvuorot pyritään etukäteen merkitsemään työvuorolistalle. Myös alkoholilain säännökset edellyttivät, että työvuorossa on varavastaava.

Lindholmilla oli näin ollen oikeus varavastaavan lisään myös 8.10.1991 jälkeiseltä ajalta sellaisilta vuoroilta, joissa hän oli työskennellyt yksin. Lindholm oli ollut mainitun päivän jälkeen eräinä päivinä työvuorossa yhtä aikaa erään toisen työntekijän kanssa, jolla myös oli varavastaavan paperit. Lindholmin ja tämän toisen työntekijän välillä oli sovittu siitä, että heidän ollessaan yhtä aikaa työvuorossa sai varavastaavan lisän Lindholm.

Työnantaja oli katsonut, että mikäli varavastaavaa ei työvuorolistalle ollut merkitty, ei varavastaavan lisää tarvinnut maksaa kenellekään. Tämä tulkinta oli työehtosopimuksen vastainen ja työnantaja oli siten menettelyllään rikkonut työehtosopimuksen määräystä. Työnantajaliitto oli työnantajan menettelyn hyväksyessään laiminlyönyt valvontavelvollisuutensa.

Vaatimukset

Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliitto ja Arctia Oy ovat kiistäneet kanteen ja vaatineet sen hylkäämistä. Ne ovat lisäksi vaatineet Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto HRHL:n velvoittamista korvaamaan niiden oikeudenkäyntikulut 25 540 markalla 16 prosentin korkoineen siitä alkaen kun kuukausi on kulunut tuomion antamisesta.

Perustelut

Varavastaavan lisä oli niin sanottu nimeämislisä, jota maksettiin vain jos työnantaja oli määrännyt työntekijän vastaavan hoitajan sijaiseksi ja jos työntekijä lisäksi toimi työnantajan nimeämänä anniskelusta vastaavana henkilönä.

Kanteessa tarkoitettuna aikana voimassa olleen alkoholilain 44 §:n mukaan jokaisessa anniskelupaikassa tuli olla vastaava hoitaja ja hänellä tarpeellinen määrä sijaisia. Säännöksen mukaan anniskeluoikeuden haltija määräsi vastaavan hoitajan ja tämän sijaisen. Lain 54 §:ssä todettiin ne seikat, joista vastaava hoitaja ja hänen sijaisensa olivat velvollisia huolehtimaan. Alkoholilain 55 §:n mukaan lääninhallitus saattoi antaa vastaavalle hoitajalle varoituksen.

Työehtosopimuksen mukaisen varavastaavan lisän maksaminen perustui siihen, että työntekijällä oli alkoholilaissa tarkoitettu muodollinen asema eli alkoholilain 44 ja 55 §:ssä tarkoitettu erityinen vastuu anniskelusta. Tämä muodollinen asema syntyi vain, jos työntekijä oli nimetty vastaavan hoitajan sijaiseksi anniskelusta vastaavaksi henkilöksi.

Jokainen tarjoilija vastasi omalta osaltaan alkoholilain ja anniskeluohjeiden noudattamisesta. Tämä ei kuitenkaan ollut sama asia kuin alkoholilain mukaiseen muodolliseen asemaan perustuva erityinen vastuu, joka käsitti vastuun koko anniskelupaikan anniskelusta. Työehtosopimuksen mukaisen varavastaavan lisän maksaminen edellytti alkoholilain mukaista erityistä vastuuta, jonka syntyminen puolestaan edellytti varavastaavaksi nimeämistä. Jos varavastaavaksi nimeämistä ei ollut tapahtunut, ei henkilöllä ollut alkoholilaissa tarkoitettua muodollista asemaa eikä siten myöskään alkoholilain mukaista erityistä vastuuta anniskelusta.

Työehtosopimuksen tulkintaa koskevan asian kannalta ei merkitystä ollut sillä, edellyttikö alkoholilaki ravintolan nimeämään jonkun henkilön anniskelusta vastaavaksi. Alkoholilain sisältämillä vastaavan hoitajan ja hänen sijaisensa nimeämistä koskevilla velvoitteilla oli merkitystä ravintolan ja Alkon välisessä suhteessa. Työehtosopimus ei velvoittanut työnantajaa suorittamaan nimeämistä. Työehtosopimus otti kantaa vain siihen, miten lisän maksaminen käytännössä toteutettiin, kun nimeäminen oli tapahtunut.

Kysymys siitä, milloin ja missä tilanteessa vastaavalle oli määrättävä sijainen, oli alkoholilain 44 §:n tulkintaan liittyvä seikka, josta työnantajaliitto ei ole työehtosopimuksella sitoutunut valvontavastuuseen. Työnantajaliitto ei voinut olla vastuussa siitä, oliko vastaavalle hoitajalle jossakin tietyssä tilanteessa määrätty tarpeellinen määrä sijaisia vai ei.

Lindholmille oli maksettu varavastaavan lisää ennen 8.10.1991, koska hän oli tuolloin toiminut nimettynä vastaavan hoitajan sijaisena. Tämän vuoksi hänellä oli myös ollut alkoholilain mukainen erityinen vastuu. Lindholmia ei ollut nimetty varavastaavaksi eli anniskelusta vastaavaksi vastaavan hoitajan sijaiseksi ajalla 8.10.1991 30.9.1993. Koska nimeämistä ei ollut tapahtunut, ei Lindholm ollut ollut alkoholilain tarkoittama vastaavan hoitajan sijainen, eikä hänellä myöskään ollut ollut alkoholilain mukaista erityistä muodollista vastuuta. Näin ollen kanteessa vaaditun lisän maksamiselle ei tuolloin ollut enää perusteita.

Työvuoroista, joilta Lindholm oli vaatinut varavastaavan lisän suorittamista, vain vajaa puolet oli sellaisia, jolloin Lindholm oli ollut yksin työssä. Muina aikoina työpaikalla oli ollut yleensä ravintolapäällikkö, joka toimi paikan vastaavana hoitajana. Paikalla oli usein ollut myös ravintolapäällikön kakkosmies, joka päällikön poissa ollessa vastasi paikan toiminnasta. Osa työvuoroista oli ollut sellaisia, että vaikka ravintolapäällikkö ja tämän sijainen eivät olleet olleet paikalla, paikalla oli ollut kuitenkin joku muu työntekijä, jolla oli ollut ollut kelpoisuus toimia vastaavan hoitajan sijaisena. Jos katsottaisiin, että työnantajalla oli työehtosopimuksen perusteella velvollisuus nimetä vastaavan hoitajan sijainen, ei lisän maksamiselle voinut olla perusteita ainakaan niiltä vuoroilta, joiden aikana ravintolapäällikkö, hänen sijaisena tai joku muu työntekijä, varsinkin jos tällä oli ollut varavastaavan paperit, oli ollut paikalla.

Työnantaja ei siten ollut menetellyt työehtosopimuksen vastaisesti eikä ainakaan työehtosopimuslain 7 §:ssä tarkoitetulla tavalla rikkonut sen määräyksiä. Myöskään työnantajaliitto ei ollut syyllistynyt asiassa valvontavelvollisuuden laiminlyöntiin.

Perustelut

Työehtosopimuksen tulkinta

Vuonna 1968 annetun alkoholilain 44 §:ssä säädettiin, että jokaisessa anniskelupaikassa tulee olla vastaava hoitaja ja hänellä tarpeellinen määrä sijaisia. Säännöksen mukaan vastaavan hoitajan ja sijaisen hyväksyi lääninhallitus anniskeluoikeuden haltijan hakemuksesta alkoholiyhtiötä kuultuaan. Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto HRHL:n esityksestä oli vuoden 1983 työehtosopimukseen sisällytetty määräys, jonka mukaan varavastaavan lisää suoritettiin kiinteäpalkkaiselle työntekijälle, joka oli lääninhallituksen toimipaikkaa varten hyväksymä vastaavan hoitajan sijainen (ns. varavastaava). Määräyksen mukaan edellytyksenä oli lisäksi, että hän toimi työnantajan nimeämänä anniskelusta vastaavana henkilönä. Lisä suoritettiin työvuorokohtaisena niiltä vuoroilta, joille nimeäminen oli tapahtunut.

Työtuomioistuimessa todistajana kuultu Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto HRHL:n entinen puheenjohtaja on kertonut, että alkoholilain säännöksen mukainen teksti sovittiin edellä todetuin tavoin työehtosopimustekstiksi. Alkoholilakia ja työehtosopimuksen varavastaavaa koskevia määräyksiä tuli lukea rinnakkain. Todistajan mukaan vuoden 1983 työehtosopimuksessa varavastaavan lisästä sovittaessa tarkoitettiin, että jokaisessa anniskelupaikassa piti olla aina sellainen henkilö, joka sai vähintään hovimestarin palkkaa vastaavan palkan. Työnantajan asiana oli työvuorolistaan tehdyin merkinnöin määrätä kulloisenkin työvuoron varavastaava.

Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliiton asiamies on puolestaan todistajana kertonut, että liiton taholta oli työehtosopimuksen tulkinnassa ja myös jäsenneuvonnassa lähdetty siitä, että lisän maksamisen edellytyksenä oli asianomaisen nimeäminen varavastaavaksi. Jollei työnantaja nimennyt varavastaavaa, ei lisää liiton kannan mukaan myöskään ollut suoritettava.

Liittojen kesken ei esitetystä selvityksestä päätellen ole vuoden 1983 jälkeen ennen työehtosopimuksen vuonna 1991 tapahtunutta muuttamista tullut ratkaistavaksi erimielisyyksiä, joissa olisi ollut kysymys työnantajan velvollisuudesta suorittaa kysymyksessä olevaa lisää työntekijälle, jota ei olisi työehtosopimuksen edellyttämin tavoin nimetty varavastaavaksi.

Alkoholilakia vuonna 1991 muutettaessa on laista poistettu velvollisuus hakea anniskeluravintolan vastaavalle hoitajalle ja tämän sijaiselle hyväksyminen lääninhallitukselta. Muutettaessa vastaavasti työehtosopimuksen varavastaavan lisää koskevaa määräystä vuoden 1992 työehtosopimuksessa on sovittu, että lisää suoritetaan kiinteäpalkkaiselle työntekijälle, joka on työnantajan määräämä vastaavan hoitajan sijainen. Lisän maksamisen edellytyksenä on edelleen, että asianomainen toimii työnantajan nimeämänä anniskelusta vastaavana henkilönä.

Työtuomioistuin toteaa varavastaavan lisää koskevan työehtosopimusmääräyksen sanamuotonsa mukaan asettavan lisän suorittamisen edellytykseksi, että asianomainen on työnantajan määräämä vastaavan hoitajan sijainen ja lisäksi, että hän toimii työnantajan nimeämänä anniskelusta vastaavana henkilönä.

Velvollisuus nimetä anniskelusta vastaava hoitaja ja tämän sijainen perustuu alkoholilain edellä todettuihin säännöksiin. Työehtosopimusosapuolten välillä ei ole otettu esille kysymystä siitä, olisiko lisää joissakin tapauksissa maksettava siitä huolimatta, etta työnantaja olisi alkoholilain vastaisesti jättänyt varavastaavan nimeämättä.

Sopijapuolten eräänä lähtökohtana varavastaavan lisästä sovittaessa on ilmeisesti ollut, että kaikissa anniskelupaikoissa anniskelusta vastaaminen on järjestetty alkoholilain säännösten mukaisesti, jolloin myös toteutuisi edellä todettu tavoite hovimestarin palkkaustasosta kullakin anniskelupaikalla. Työehtosopimuksen tulkittavina olevista määräyksistä ei kuitenkaan esitetyn selvityksen valossa voida johtaa velvollisuutta maksaa varavastaavan lisää myös siinä tapauksessa, että varavastaavaa ei ole nimetty. Tällaista tulkintaa tukevaa soveltamiskäytäntöä ei liioin ole näytetty syntyneen.

Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto HRHL on vaatinut vahvistettavaksi, että työnantajan on määrättävä työvuoroon varavastaava työvuorossa työskentelevien työntekijöiden lukumäärästä riippumatta ja että työnantaja ei voi vapautua varavastaavan lisän maksamisesta sillä, että ei nimeä tai määrää työvuoroon varavastaavaa. Edellä todetuilla perusteilla työtuomioistuin katsoo, ettei työehtosopimuksen varavastaavan lisää koskevalle määräykselle voida vahvistaa vaadittua tulkintaa.

Lindholmin oikeus varavastaavan lisään

Lindholmille on tarjoilijan työssään 8.10.1991 saakka maksettu varavastaavan lisää. Tämän jälkeen uusi ravintolapäällikkö ei ollut enää määrännyt häntä varavastaavaksi toisaalta sen vuoksi, että myynti oli ollut lähinnä ruokamyyntiä ja toisaalta sen vuoksi, että ravintolapäällikkö ei tuolloin ollut tehnyt kiinteitä työvuoroja, joten hän oli tehtäviensä vuoksi usein itse paikalla.

Vastaajien taholta on myönnetty, että Lindholm on osan kanteen tarkoittamasta ajasta työskennellyt ravintolassa yksin, joskin sellaiseen aikaan, ettei alkoholijuomien anniskelua juurikaan ollut tapahtunut.

Lindholmia ei kysymyksessä olevana aikana ole nimenomaisesti nimetty kyseisen anniskelupaikan varavastaavaksi, mutta työnantaja on tosiasiallisesti, määrätessään hänet yksin hoitamaan anniskeluoikeuksin varustettua ravintolaa, asettanut hänet vastaavan hoitajan asemaan. Riippumatta alkoholilainsäädännön mukaisen vastuun edellytysten täyttymisestä Lindholmin kohdalla työtuomioistuin katsoo, että Arctia Oy on tältä ajalta velvollinen maksamaan Lindholmille varavastaavan lisän.

Lindholmin on katsottava työskennelleen edellä tarkoitetussa mielessä yksin silloin, kun anniskeluun kysymyksessä olevassa ravintolakokonaisuudessa ei ole osallistunut muita työntekijöitä tai paikalla ei muutoin ole ollut anniskelusta vastaavia henkilöitä. Esitetyn selvityksen valossa on jäänyt epäselväksi, missä määrin Lindholm on työskennellyt edellä tarkoitetuissa olosuhteissa. Kun tämän tosiseikaston tarkempi selvittäminen ei ole tämän asian yhteydessä tehtävissä, työtuomioistuin osoittaa osapuolet, mikäli asiasta ei päästä sopimukseen, nostamaan korvauksen määrästä eri oikeudenkäynnin toimivaltaisessa käräjäoikeudessa.

Työehtosopimuksen tieten rikkominen

Arctia Oy on kieltäytyessään maksamasta Lindholmille varavastaavan lisää menetellyt työehtosopimuksen vastaisesti. Kun yhtiö on kuitenkin voinut saada tukea menettelylleen työehtosopimuksen sanamuodosta ja kun asia muutoinkin on tulkinnanvarainen, Arctia Oy:n ei ole katsottava rikkonen työehtosopimusta työehtosopimuslain 7 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

Valvontavelvollisuuden laiminlyönti

Asian tulkinnanvaraisuuteen nähden ei ole perusteita katsoa, että Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliitto olisi laiminlyönyt asiassa valvontavelvollisuuttaan.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin vahvistaa, että Lindholm on oikeutettu varavastaavan lisään siltä ajalta, jolloin hän edellä tarkemmin määritellyllä tavalla on yksin hoitanut Arctia Oy:n kyseessä olevan ravintolan anniskelun.

Enemmälti kanne hylätään.

Asian laatu ja lopputulos huomioon ottaen saavat asianosaiset itse vastata oikeudenkäyntikuluistaan.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Orasmaa puheenjohtajana sekä Tiitinen, Rautiainen, Mäkilä, Pystynen ja Kolula jäseninä. Esittelijä on ollut Silvola.

Tuomio on yksimielinen.