21.3.1975

RATKAISU

Helsingin kaupungista oleva toimitsija Tapio Takala on Ulvilan kihlakunnanoikeudessa Ulvilan kunnasta olevaa Friitala Oy:tä vastaan ajamassaan kanteessa lausunut, että Nahkateollisuuden Työnantajaliitto r.v:n ja Kumi ja Nahkatyöväen Liitto r.y:n välillä 22.4.197231.3.1973 välisen ajan voimassa olleen nahkateollisuuden työehtosopimuksen 10 §:n 9 kohdan mukaan muun muassa korjauspajan ammattityöntekijöiden palkkojen suhteen oli noudatettava asianomaisella pääalalla sopimuskauden aikana voimassaolevia palkkoja. Friitala Oy:n metallialan työntekijäin palkat oli siis määrättävä metalliteollisuuden työehtosopimuksen mukaan. Metalliteollisuuden työehtosopimuksen mukaan oli 17.4.1973 lukien käytännön palkkoja korotettu 63 pennillä ja lisäksi ohjetuntipalkkoihin tullut sen ylittäviä korotuksia. Friitala Oy olisi työsopimuslain 17 §:n 1 momentin perusteella ollut velvollinen suorittamaan Metallityöväen Liittoon kuulumattomille metallialan työntekijöilleen sanotut yleiseksi katsottavan valtakunnallisen työehtosopimuksen mukaiset palkankorotukset. Yhtiö oli kuitenkin kieltäytynyt suorittamasta 31:lle työntekijälleen sanottuja palkankorotuksia. Sanotut työntekijät ovat siirtäneet sanotuin perustein lasketut palkkasaatavansa määrältään 1835,39 markkaa toimitsija Takalalle, joka on vaatinut Friitala Oy:n velvoittamista suorittamaan hänelle sanotun summan 6 prosentin korkoineen 30.4.1973 lukien sekä työsopimuslain 22 §:n 5 momentin tarkoittamia odotusajanpalkkasaatavia 353,92 markkaa 5 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä.

Friitala Oy on lausunut, että määrätessään työnantajan noudattamaan alan yleiseksi katsottavaa valtakunnallista työehtosopimusta työsopimuslain 17 § ei ole puuttunut lainkaan kysymykseen siitä, mikä oli jakoperuste lain tarkoittamille eri aloille. Jakoperuste eli alojen erotteleminen toisistaan oli toisin sanoen jäänyt työmarkkinajärjestöjen tekemien työehtosopimusten ja yleisen työehtosopimuspolitiikan varaan. Yhtiö on edelleen selvittänyt jakoa teollisuusliittoperiaatteen ja ammattikuntaperiaatteen mukaan tehtyihin työehtosopimuksiin ja todennut, että nahkaalan ja metallialan työehtosopimukset oli molemmat tehty teollisuusliittoperiaatteen mukaan. Ammattikuntaperiaatteen mukaan tehtyä metallimiehiä koskevaa työehtosopimusta ei ollut olemassa, ja ainoa nahkaalan tuotantolaitoksissa työskenteleviä korjausmiehiä koskeva työehtosopimus oli nahkaalan työehtosopimus. Friitala Oy oli Nahkateollisuuden Työnantajaliiton jäsen ja sen palveluksessa olevat työntekijät kuuluivat Kumi ja Nahkatyöväen Liittoon. Alkuaan Kumi ja Nahkatyöväen Liitolla oli Nahkateollisuuden Työnantajaliiton kanssa ollut sellainen työehtosopimus, että korjausmiehet sen perusteella saivat sopimuskorotuksensa metalliteollisuuden työehtosopimuksen mukaan. Sittemmin mainittu etu oli työehtosopimusneuvotteluissa "myyty". Kumi ja Nahkatyöväen Liitto ei nyt ajanut juttua työtuomioistuimessa kun se tiesi, ettei teollisuusliittoperiaatteinen työehtosopimus oikeuta korjausmiehiä nyt kihlakunnanoikeudessa vaadittuihin taannehtiviin palkankorotuksiin. Friitala Oy on edelleen lausunut, että kanteen hyväksyminen merkitsisi teollisuusliittoperiaatteisen työehtosopimuskäytännön romuttumista. Sanotuilla perusteilla Friitala Oy on vaatinut kanteen hylkäämistä.

Takala on Friitala Oy:n lausuman johdosta todennut, ettei teollisuusliittoperiaatetta ollut ilmaistu laissa, vaan sen noudattaminen oli jätetty käytännön varaan. Vaikka periaatetta suurimmalta osalta olikin noudatettu, useiden eri alojen korjauspajojen metallimiesten palkat laskettiin metallialan työehtosopimuksen mukaan. Työsopimuslain 17 §:n soveltamista ei ollut missään vaiheessa jätetty työmarkkinajärjestöjen hyvän tahdon varaan. Teollisuusliitto tai ammattikuntaperiaatteella ei sinänsä ollut mitään relevanssia tämän asian enempää kuin työsopimuslain 17 §:n pohjalta ratkaistavien juttujen osalta yleensäkään. Minimipalkkasäännöksen perusteella saattoi vähimmäisehtoina tulla kysymykseen kaksi toisiaan täydentävää työehtosopimusta. Olisi epäjohdonmukaista, ellei sopimuksettoman tilan aikana, jolloin toinen sopimus puuttui ja toinen oli voimassa, olisi olemassa minkäänlaista minimipalkkaa. Nahkateollisuuden työehtosopimuksen määräys "tämän sopimuskauden aikana" ei merkinnyt muuta kuin sitä, ettei työehtosopimuksella voitu antaa määräyksiä sopimuskauden päättymisen jälkeisestä ajasta.

Friitala Oy on edelleen ilmoittanut, ettei nahka-alan työehtosopimus ollut voimassa sinä aikana, jota kanne koski, mutta että tuolloin oli neuvoteltu uuden sopimuksen aikaansaamiseksi. Yhtiö on katsonut riidan pääasiassa koskevan sitä, mitä työehtosopimusta on työsopimuslain 17 §:n tarkoittamassa mielessä pidettävä nahkateollisuudessa toimivien korjausmiesten kannalta asianomaisen alan yleiseksi katsottavana valtakunnallisena työehtosopimuksena. Kun tämä kysymys edellytti työehtosopimusolojen tuntemusta ja kun ratkaisu teoriassa tulisi koskemaan kaikkia eri teollisuusaloilla toimivia korjausmiehiä ynnä muita, yhtiö on esittänyt, että kihlakunnanoikeus hankkisi asiasta tältä osin työtuomioistuimen lausunnon.

Takala on katsonut työtuomioistuimen lausunnon hankkimisen tarpeettomaksi, mutta jättänyt asian oikeuden harkintaan.

Työtuomioistuin on työtuomioistuimesta annetun lain 39 §:n nojalla varannut Suomen Metalliteollisuuden Työnantajaliitto r.y:lle ja Metallityöväen Liitto r.y:lle, joiden välisen työehtosopimuksen soveltamisesta asiassa muun ohessa oli kysymys, tilaisuuden tulla asiassa kuulluksi.

Suomen Metalliteollisuuden Työnantajaliitto on lausuntonaan ilmoittanut, ettei metalliteollisuuden työehtosopimuksen osapuolilla ollut tulkintaoikeutta nahkateollisuuden työehtosopimuksen 10 §:n 9 kohdan suhteen, kun nahkateollisuuden työehtosopimuksen olivat solmineet nahkateollisuuden työmarkkinajärjestöt, jotka myös olivat työtuomioistuimesta annetun lain 39 §:n 2 momentin tarkoittamia työehtosopimukseen osallisia liittoja. Sopimusmääräys tosin sisälsi viittauksen asianomaisella pääalalla, nähtävästi metalliteollisuudessa, sopimuskauden aikana voimassa oleviin palkkoihin. Esillä olevassa asiassa ei kuitenkaan ollut erimielisyyttä siitä, mitkä tuolloin olivat metalli-.teollisuudessa voimassa olevat palkat, vaan nimenomaan tämän viittauksen sisältämän määräyksen soveltamisajasta ja -alasta. Mainittu määräys oli syntynyt nahkateollisuuden työmarkkinaosapuolten välisissä neuvotteluissa, ja jos nämä olivat määräyksen soveltamisesta eri mieltä, asian ratkaisu kuului työtuomioistuimelle.

Metallityöväen Liitto on lausunnossaan ilmoittanut, että työtuomioistuimesta annetun lain 39 §:n säännöksen tarkoituksena ei ollut siirtää työtuomioistuimelle työsopimuslain 17 §:n mukaan yleisille oikeuksille kuuluvia riitoja. Lausuntopyynnön kohteena voivat olla tosiasialliset työehtosopimusolot. Tällöin saattoi tavallisimmin olla kysymys siitä, mitä työehtosopimusta oli sovellettava jutussa esillä olevaan työntekijään ja hänen tekemäänsä työhön. Työtuomioistuimen asiana oli hakea oikea työehtosopimus. Toisaalta työtuomioistuimelta voitiin pyytää lausuntoa siitä, miten jotakin työehtosopimuksen määräystä oli sovellettava konkreettisessa riita-asiassa. Tällöin työtuomioistuimen tuli lain mukaan varata sopijapuolille tilaisuus tulla asiassa kuulluiksi. Tämän kuulemisen tuli koskea sitä, mitä sopijapuolet olivat sopimuksella tarkoittaneet, taikka sitä, miten sopimusta sopijapuolten mielestä tuli yksittäistapauksessa soveltaa. Kun kysymyksessä olevassa asiassa ei ollut riitaa metallialan sopimuksen oikeasta sisällöstä taikka soveltamisesta riidan kohteeseen, Metallityöväen Liitto ei ole katsonut tarpeelliseksi lausunnon antamista asiassa.

Kun liittojen kannanotoissa ei ollut puututtu asiaan ehkä vaikuttavaan kysymykseen siitä, missä määrin muiden teollisuudenalojen kuin metalliteollisuuden työntekijöihin sovelletaan metalliteollisuuden työehtosopimusta muuten kuin näiden muiden teollisuudenalojen työehtosopimuksissa olevien viittausmääräysten perusteella eli sen johdosta, että asianomainen yritys kysymyksessä olevien osastojen taikka työntekijöiden osalta joko kuului Suomen Metalliteollisuuden Työnantajaliittoon tai oli itse liittynyt suoraan metalliteollisuuden työehtosopimukseen, työtuomioistuimessa on tämän ja ehkä vielä muiden esille tulevien näkökohtien selvittämiseksi pidetty 9.1.1975 suullinen esivalmistelu.

Esivalmistelussa Suomen Metalliteollisuuden Työnantajaliitto on vielä ilmoittanut, ettei liitossa ollut jäseninä muiden alojen korjaamoja eikä niitä liiton sääntöjen mukaan ehkä voisikaan olla. Liitto ei ollut pyrkinytkään tällaiseen jäsenkentän laajentamiseen, mikä ei olisi sopusoinnussa teollisuuslinjaperiaatteen kanssa. Tiedossa ei myöskään ollut sellaisia tapauksia, että muun alan yrityksiä olisi joidenkin osastojen taikka metallialan työntekijöiden osalta liittynyt suoraan metalliteollisuuden työehtosopimukseen.

Metallityöväen Liitto on esivalmistelussa ilmoittanut pitävänsä selvänä, että asianomaiset työntekijät kuuluivat nahkateollisuuden työehtosopimuksen piiriin. Joku Metallityöväen Liiton jäsen saattoi olla po. konepajan palveluksessa, jollei hän heti sinne siirryttyään ollut muuttanut jäsenyyttään asianomaiseen toiseen liittoon. Ammattiosastoille oli Metallityöväen Liitosta annettu selvä ohje siitä, että jäsenyys oli siirrettävä siirryttäessä laitokseen, joka kuului muun kuin Metallityöväen Liiton sopimuksen piiriin. Puunjalostusteollisuudessa kuului suuri osa metallimiehistä kuitenkin Metallityöväen Liittoon, mutta näidenkään työsuhteisiin ei sovellettu metalliteollisuuden työehtosopimusta, vaan erillistä asianomaisen teollisuudenalan työnantajaliiton ja Metallityöväen Liiton välistä työehtosopimusta.

Työtuomioistuin on käsitellyt kihlakunnanoikeuden lausuntopyynnön ja toteaa, että työtuomioistuimesta annetun lain 39 §:n mukaan muu tuomioistuin voi siellä käsiteltävässä asiassa, jonka ratkaiseminen edellyttää erityistä työehto- tai virkaehtosopimusolojen tuntemusta, pyytää asiasta tältä osin lausunnon työtuomioistuimelta. Kihlakunnanoikeudessa vireillä olevassa jutussa vaaditaan metalliteollisuuden vuoden 1973 työehtosopimuksen palkankorotusmääräysten soveltamista työsopimuslain 17 §:n nojalla kanteessa mainittujen työntekijöiden työsuhteisiin. Tämän riitakysymyksen ratkaisu riippuu toisaalta työsopimuslain 17 §:n säännösten tulkinnasta, toisaalta taas säännöksen soveltamiseen vaikuttavien tosiasioiden selvittämisestä. Työtuomioistuin katsoo, ettei työsopimuslain 17 §:n tulkitseminen kuulu niihin työehtosopimusolojen erityistä tuntemusta edellyttäviin seikkoihin, joiden osalta työtuomioistuin voi työtuomioistuimesta annetun lain 39 §:n mukaan antaa lausuntoja. Sen vuoksi työtuomioistuin rajoittaa lausuntonsa koskemaan vain niitä työehtosopimusolojen erityistä tuntemusta edellyttäviä tosiasiakysymyksiä, jotka työtuomioistuimen käsityksen mukaan saattavat vaikuttaa työsopimuslain 17 §:n soveltamiseen esillä olevassa riitajutussa.

Riitajutussa on kysymys Metalliteollisuuden Työnantajaliiton ja Metallityöväen Liiton välisen työehtosopimuksen nojalla 17.4.1973 voimaan tulleiden palkankorotusten suorittamisesta nahka-alan teollisuuslaitoksen korjausmiehille. Metalliteollisuuden työehtosopimus voisi tulla sovellettavaksi muun teollisuudenalan työntekijöihin seuraavilla perusteilla:

a ) asianomainen yritys kuuluu kysymyksessä olevien osastojen taikka työntekijöiden osalta Suomen Metalliteollisuuden Työnantajaliittoon tai on itse liittynyt suoraan metalliteollisuuden työehtosopimukseen;

b) muun teollisuudenalan työehtosopimuksessa on viittausmääräys metalliteollisuuden työehtosopimukseen; tai

c) työsopimuslain 17 §:n nojalla, jonka mukaan työnantajan on työsopimuksessa tai työsuhteessa muuten noudatettava vähintään niitä palkka- ja muita ehtoja, jotka kyseessä olevasta tai siihen lähinnä rinnastettavasta työstä asianomaisen alan yleiseksi katsottavassa valtakunnallisessa työehtosopimuksessa on noudatettavaksi määrätty.

Puheena oleva työnantaja kuuluu jäsenenä Nahkateollisuuden Työnantajaliittoon ja työntekijät Kumi- ja Nahkatyöväen Liittoon. Näiden liittojen jäseninä sekä työnantaja että ko. työntekijät ovat olleet sidottuja nahkateollisuuden työehtosopimukseen. Nahkateollisuuden vuoden 1972 työehtosopimuksen voimassaoloaika on päättynyt 31.3.1973, ja uusi työehtosopimus tullut voimaan palkkojen osalta sen palkanmaksukauden alusta lukien, minkä alkamispäivä oli lähinnä toukokuun 3 päivää. Asianosaiset ovat kihlakunnanoikeudessa olleet yhtä mieltä siitä, että nahkateollisuuden vuoden 1972 työehtosopimus ei ole ollut kanteen tarkoittamana aikana enää voimassa. Friitala Oy on maksanut nahkateollisuuden vuoden 1973 työehtosopimuksessa olevan viittausmääräyksen perusteella korjausmiehille 17.4.1973 voimaan tulleen metalliteollisuuden työehtosopimuksen mukaiset palkankorotukset siitä lukien, kun nahkateollisuuden vuoden 1973 työehtosopimus tuli voimaan. Kanteessa katsotaan, että korotukset olisi tullut suorittaa siitä päivästä lukien, jona ne metalliteollisuuden työehtosopimuksen mukaan tulivat voimaan. Vaatimusta on kihlakunnanoikeudessa perusteltu työsopimuslain 17 §:n säännöksillä.

Suomen Metalliteollisuuden Työnantajaliitto on työtuomioistuimessa ilmoittanut, ettei siihen kuulu jäseninä muiden alojen teollisuuslaitosten korjaamoja eikä liiton sääntöjen mukaan voisikaan kuulua. Myös Metallityöväen Liitto on ilmoittanut, että sen jäsenet, jotka siirtyvät metallialan laitoksista muiden alojen yrityksiin, eroavat Metallityöväen Liiton jäsenyydestä. Liiton jäseniä saattaa olla vain lyhyen aikaa työpaikan vaihdoksen jälkeen muun alan yrityksissä. Metalliteollisuuden työehtosopimus ei siis käytännössä tule sovellettavaksi muilla teollisuusaloilla näillä perusteilla. Eräillä aloilla, kuten paperi- ja puumassateollisuudessa, kuuluu metallityöntekijöistä kuitenkin osa Metallityöväen Liittoon. Kun työnantaja ei näissäkään tapauksissa kuulu Suomen Metalliteollisuuden Työnantajaliittoon, vaan asianomaisen teollisuudenalan työnantajaliittoon, eivät myöskään nämä työntekijät kuulu työehtosopimuslain 4 §:n mukaiseen metalliteollisuuden työehtosopimuksen soveltamispiiriin, vaan asianomaisen alan työnantajaliitto - paperi- ja puumassateollisuudessa siis Metsäteollisuuden Työnantajaliitto r.y. - tekee Metallityöväen Liiton kanssa eri työehtosopimuspöytäkirjan alan teollisuuslaitoksissa työskentelevien Metallityöväen Liiton jäsenten työehdoista. Vastaavasti sovelletaan eri alojen teollisuuslaitosten palveluksessa olevien Suomen Sähköalantyöntekijäin Liittoon kuuluvien sähkömiesten työsuhteisiin asianomaisen teollisuudenalan työnantajaliiton ja Suomen Sähköalantyöntekijäin Liiton eikä Sähkötyönantajain Liiton ja Suomen Sähköalantyöntekijäin Liiton välistä työehtosopimusta.

Nahkateollisuuden työehtosopimuksen mukaan korjauspajan ammattityöntekijöihin, puuseppiin, autonkuljettajiin ja autonapumiehiin nähden noudatetaan palkkojen suhteen asianomaisella pääalalla voimassa olevia palkkoja. Ennen voimassa olevan työsopimuslain voimaan tuloa työtuomioistuimessa on ratkaistu riitoja siitä, millä tavoin metallialan työehtosopimuksen palkankorotuksia nahkateollisuuden työehtosopimuksen sanamuodoltaan nykyisestä poikkeavan viittausmääräyksen perusteella oli sovellettava nahka-alan teollisuuslaitoksissa (tuomiot 16/1963 ja 21/1966). Nämä riidat samoin kuin sellaisetkin riidat, joissa on ollut kysymys viittausmääräyksessä tarkoitettujen metalliteollisuuden työehtosopimuksen määräysten tulkinnasta ( tuomiot 12/1974, 35/1974), on käyty nahkateollisuuden työehtosopimuksen osallisten välillä, eikä jutuissa ole esiintynyt viittaustakaan siihen, että riita ei olisikaan koskenut näiden asianosaisten välisen työehtosopimuksen soveltamista. Sama koskee vastaavasti niitä muita teollisuudenaloja, joiden työehtosopimuksissa viitataan metalliteollisuuden työehtosopimuksen määräyksiin ( tuomio 44/1967). Milloin riita taas on koskenut Metallityöväen Liiton tai Suomen Sähköalantyöntekijäin Liiton jäsenten työehtoja sellaisella teollisuudenalalla, jolla tällaisia jäseniä koskeva työehtosopimus edellä sanotun mukaisesti on tehty asianomaisen teollisuudenalan työnantajaliiton ja Metallityöväen Liiton tai Suomen Sähköalantyöntekijäin Liiton välillä, on asianosaisena työntekijäpuolella vastaavasti tosin ollut Metallityöväen Liitto tai Suomen Sähköalantyöntekijäin Liitto, mutta työnantajapuolella asianomaisen teollisuudenalan työnantajaliitto eikä Suomen Metalliteollisuuden Työnantajaliitto tai Sähkötyönantajain Liitto (tuomiot 15/1972, 56/1972, 1/1973, 11/1973).

Työtuomioistuin toteaa edellä olevilla perusteilla ja sen tuntemuksen nojalla, mikä sillä on työehtosopimusoloista, että nahkateollisuuden työehtosopimuksen ollessa voimassa tämän teollisuudenalan metallityöntekijät kuuluvat säännönmukaisesti sanotun työehtosopimuksen eivätkä metalliteollisuuden työehtosopimuksen työehtosopimuslain 4 §:n mukaiseen soveltamispiiriin ja ettei tiettävästi ole olemassa sellaisiakaan järjestelyitä, joiden mukaan sopimuksettoman tilan vallitessa nahkateollisuudessa tämän teollisuudenalan metallityöntekijöitä siirtyisi metalliteollisuuden työehtosopimuksen työehtosopimuslain 4 §:n mukaiseen soveltamispiiriin. Mitä edellä on sanottu nahkateollisuuden metallityöntekijöistä, koskee vastaavasti yleensäkin muiden teollisuudenalojen kuin metalliteollisuuden metallityöntekijöitä, kuitenkin niin että eräillä teollisuudenaloilla, joilla on tehty asianomaisen teollisuudenalan metallityöntekijöitä koskeva työehtosopimus tämän teollisuudenalan työnantajaliiton ja Metallityöväen Liiton välillä, metallityöntekijöitä tämän työehtosopimuksen ollessa voimassa kuuluu sen eikä siis asianomaisen teollisuudenalan yleisen, mutta ei myöskään metalliteollisuuden työehtosopimuksen työehtosopimuslain 4 §:n mukaiseen soveltamispiiriin.

Työtuomioistuimessa läsnä asiaa ratkaistaessa: Suviranta, puheenjohtaja, Lampi, Järvenpää, Vihma, Heiniö, Hyppönen, Kaski ja Lankinen.

Eri mieltä olevan jäsenen Kasken lausunto:

Asiassa on kysymys siitä, mitä työehtosopimusta on pidettävä puheena olevien korjausmiesten työsuhteisiin nähden yleissitovana työehtosopimuksena, kun nahkateollisuuden työehtosopimuksen voimassaoloaika on päättynyt, eikä metalliteollisuuden työehtosopimusta voida soveltaa niin kuin sitä sopimuksen voimassa ollessa oli viittausmääräyksen perusteella sovellettava. Katson, ettei työtuomioistuimen asiana ole antaa lausuntoa pyydetyssä asiassa.