7.10.1992

Puolisot A ja B olivat 18.11.1986 hyväksytyllä luottokorttihakemuksella hakeneet luottoyhtiöltä luottokorttia A:n ollessa yksin luottotilin varsinainen haltija ja B:n hyväksyessä tilin käyttöehdot ja sitoutuessa niitä noudattamaan. Tilin luottoraja oli 16.000 markkaa ja luottokortti oli voimassa kolme vuotta luottotilihakemuksen hyväksymisestä. Luottoyhtiöllä oli tilin käyttöehtojen mukaan lisäksi oikeus rajoittaa kortin voimassaoloaikaa sekä vaihtaa se uuteen. Kortti oli siten ollut voimassa 18.11.1989 saakka ja luottoyhtiö oli jatkanut luottosuhdetta lähettämällä A:lle uuden luottokortin. A oli sen jälkeenkin käyttänyt luotokorttia. A oli yksin suorittanut ostoja luottokortilla niin, että tilin velkasaldo oli 19.6.1990 ylittänyt luottorajan. Luottoyhtiö vaati koko velkasaldoa A:n lisäksi myös B:ltä.

Hovioikeus katsoi tulkinnanvaraiseksi, tuliko varsinaisen tilinhaltijan puolisoon kaikissa tapauksissa soveltaa tilinhaltijaa koskevia ehtoja, vai ainoastaan niissä tapauksissa, joissa puolisolle oli myönnetty tilin käyttöön oikeuttava rinnakkaiskortti.
Koska kyseessä oli niin sanottu vakioehtoinen sopimus, tuli sopimusehtoa tulkinnanvaraisesssa tapauksessa tulkita luottoyhtiön vahingoksi. Vaikka luottoyhtiö olikin ollut oikeutettu tilin käyttöehtojen mukaan jatkamaan luottosuhdetta, tämä jatkaminen ei sen vuoksi sitonut varsinaisen tilinhaltijan puolisoa, milloin hänelle ei ollut ilmoitettu jatkamisesta tai hän ei ollut sitoutunut siihen. Sen vuoksi, kun B:llä ei ollut tilin käyttöön oikeuttavaa rinnakkaiskorttia ja kun asiassa ei ollut näytetty B:lle ilmoitetun luottosuhteen jatkamisesta tai hänen siihen sitoutuneen, B:n vastuu rajoittui siihen velkasaldoon, joka tilillä oli ollut 18.11.1989.

Läsnä: M.L. - R.U. - M-L.T.
Esittelijä: Mäkihannu

Lainvoimainen