8.5.2015

Tutkinnanjohtaja oli perustanut päätöksensä lopettaa esitutkinta saattamatta asiaa syyttäjän harkittavaksi esitutkinnan toimittamisvelvollisuutta säännelleeseen esitutkintalain (449/87) 2 §:ään. Oikeuskansleri totesi päätöksessään, että aloitettua esitutkintaa ei ollut oikeudellisesti mahdollista lopettaa kyseisen säännöksen nojalla. Poliisin selvityksestä ei käynyt ilmi seikkoja, joiden perusteella asian esitutkintaa olisi tutkitun epäillyn varkauden osalta ollut mahdollista lopettaa myöskään esitutkinnan lopettamista säännelleen esitutkintalain säännöksen nojalla. Lisäksi tutkinnanjohtajan päätöksessään esittämä arvio, että asiassa ei ollut syytä epäillä rikosta, oli ristiriidassa sen kanssa, että asianomistajan asiassa anastetuksi ilmoittama perävaunu kuitenkin oli edelleen poliisin anastettuna omaisuutena etsintäkuuluttama.

Oikeuskansleri arvosteli lisäksi esitutkintapäätöksen perusteluja. Asiassa keskeisenä perustelujen tehtävänä voitiin pitää asianomistajan tarvetta saada tietää, miksi asian esitutkinta oli lopetettu. Tutkinnanjohtajan esitutkintapäätös, jossa epäillyn varkauden osalta toistettiin asiassa tutkittavana ollutta epäiltyä lievää petosta koskeneet perustelut, ei kuitenkaan antanut vastausta kysymykseen, miksi asiassa ei ollut tutkinnanjohtajan päätösperusteeksi ilmoittamalla tavalla syytä epäillä kenenkään anastaneen asianomistajan anastetuksi ilmoittamaa omaisuutta. Päätös oli siten päätösperusteensa virheellisyyden ohella puutteellisesti perusteltu.

Oikeuskansleri kiinnitti tutkinnanjohtajana toimineen rikoskomisarion huomiota esitutkintalaissa säädettyyn esitutkinnan toimittamisvelvollisuuteen ja esitutkintapäätösten asianmukaiseen perustelemiseen.