Kansaneläkelaitoksen paikallistoimistojen ohjeistuksesta ja asiakaspalvelusta
- Keywords
- Asiakaspalvelu, Kansaneläkelaitos, Ohjeet
- Year of case
- 2003
- Date of Issue
- Register number
- 665/1/02
- Resolved by
- Apulaisoikeuskansleri
Kantelussa oli kysymys Suomen sosiaaliturvan piiriin kuulumisesta ja sairausvakuutuslain mukaisista etuisuuksista henkilön ulkomailla olon aikana. Ensisijaisesti asiassa kuitenkin oli kysymys Kansaneläkelaitoksen paikallistoimiston menettelystä ja siitä, minkälainen tapaukseen sovellettavan lainsäädännön tuntemus ja tehtävien asianmukaiseen hoitamiseen tarvittava ohjeistus paikallistoimistossa on ollut käytettävänä.
Apulaisoikeuskansleri totesi kanteluun antamassaan ratkaisussa, että asiakkaan neuvonta muun muassa siinä suhteessa, ketkä kuuluvat Suomen sosiaaliturvan piiriin, olisi tullut hoitaa selkeämmin ja joutuisammin. Vastaavanlaisten ongelmien välttämiseksi ja Kansaneläkelaitoksen eri paikallistoimistojen käytäntöjen yhtenäistämiseksi Kansaneläkelaitoksen olisi aiheellista arvioida paikallistoimistoilleen antamiensa soveltamisohjeiden riittävyyttä ja mahdollista täydentämisen tarvetta. Apulaisoikeuskansleri saattoi tämän käsityksensä Kansaneläkelaitoksen tietoon.
Asetus (ETY) nro 1408/71
L asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta