Sosiaalilautakunnan päätöksestä tiedottaminen
- Keywords
- Julkisuus, Tiedottaminen
- Year of case
- 2001
- Date of Issue
- Register number
- 802/1/99
- Resolved by
- Apulaisoikeuskansleri
Kantelussa oli kysymys siitä, että ennen kuin kantelija oli saanut sosiaalilautakunnan päätöksen tiedoksi hän oli lukenut asian lehdestä. Yhteydenotto tiedotusvälineisiin oli tapahtunut kaupungin toimesta.
Apulaisoikeuskansleri on ratkaisussaan todennut, että hyvä hallinto edellyttää, että päätöksen tiedottamisessa asianosaisella tulisi olla etusija ennen tiedotusvälineitä. Kuitenkin kuntien ja varsinkin suurten kaupunkien viranomaisissa tehdään viikoittain lukuisia päätöksiä, joista osa on salassapidettäviä, eikä tarkoitettu julkisuuteen.
Toisaalta hyvään hallintoon myös kuuluu, että tiedotusvälineiden edustajiin suhtaudutaan palveluhenkisesti. Nykyaikaiseen tiedonvälitykseen kuuluu nopeus. Tästä johtuen asia saattaa olla julkisten tiedotusvälineiden tiedossa ennen kuin päätös ehtii postitse asianosaiselle. Kantelijan vahingonkorvausasia ei ollut sen laatuinen, että se olisi edellyttänyt salassapitovelvollisuutta lautakunnan taholta.