Go to front page
Chancellor of Justice

30.10.1998

Chancellor of Justice

Decisions of the Chancellor of Justice and the Deputy Chancellor of Justice

Rahalaitosten valvontaa koskevat ohjeet

Keywords
Rahalaitosten valvonta, Viranomaisen ohjeen noudattaminen, Hyvä pankkitapa
Year of case
1998
Date of Issue
Register number
1024/1/97
Resolved by
Apulaisoikeuskansleri

Pankkitarkastusviraston toimiaikanaan vuonna 1983 antaman ohjeen mukaan notariaattitoimeksiantoa koskevat sopimukset oli tehtävä kirjallisina. Rahalaitos oli ohjeen vastaisesti vuonna 1988 tehnyt tällaisen sopimuksen suullisesti. Koska kysymys oli ollut ohjeesta eikä määräyksestä, rahalaitokselle ei ollut syntynyt oikeudellisesti sitovaa velvollisuutta kirjallisen muodon noudattamiseen. Ohje on lainsäädännössä (vrt. laki viranomaisten määräyksiä ja ohjeita koskevista toimenpiteistä 3 §:n 2 momentti/573/1989) määritelty siten, että sillä tarkoitetaan viranomaisen päättämiä yleisiä sääntöjä, jotka eivät ole velvoittavia. Tätä ohjeen käsitemääritelmää on ollut noudatettava myös aikaisemmin.

Apulaisoikeuskansleri on kiinnittänyt Pankkitarkastusviraston tilalle tulleen Rahoitustarkastuksen huomiota siihen, että rahoitusvalvontaviranomaisen (tässä tapauksessa menettely koski silloista Pankkitarkastusvirastoa) olisi asianmukaista valvontavelvollisuutensa puitteissa tullut tähdentää rahalaitoksille kirjallisen muodon noudattamisen tarpeellisuutta notariaattitoimintaa koskevan ohjeen alaisissa tapauksissa.

Top of page