12.6.1991

Vastaaja oli kihlakunnanoikeuden 29.8.1990 antamalla lainvoimaisella päätöksellä tuomittu ehdolliseen 2 kuukauden vankeusrangaistukseen 9.6.1990 tehdystä törkeästä rattijuopumuksesta. Syyttäjä oli sittemmin raastuvanoikeudessa vaatinut vastaajan tuomitsemista rangaistukseen 10.6.1990 tehdystä törkeästä rattijuopumuksesta. Raastuvanoikeus oli katsonut, ettei syytettä voinut ratkaista erillään 9.6.1990 tapahtuneesta teosta ja lykännyt jutun käsittelyn. Syyttäjä oli pyytänyt kihlakunnanoikeuden päätöksen purkamista.

Syyttäjälle on ilmoitettu, että korkeimman oikeuden päätöksestä (KKO 1988:17) ilmenevän oikeusohjeen mukaisesti raastuvanoikeus voi, mikäli kihlakunnanoikeuden 29.8.1990 julistamalla päätöksellä vastaajan syyksi luettu törkeä rattijuopumus ja hänen syykseen raastuvanoikeudessa vireillä olevassa asiassa väitetty törkeä rattijuopumus muodostavat yhden jatketun rikoksen, rikoslain 7 luvun 8 §:stä ilmenevän oikeusohjeen mukaan tuomita vastaajan yhdestä jatketusta rikoksesta niin kuin rikokset olisi saatettu sen käsiteltäväksi samalla kertaa.

Tammikuun 1 päivänä 1991 voimaan tulleen rikoslain voimaanpanemisesta annetun asetuksen muuttamista koskevan lain (301/90) 15 a §:n 2 kohdan mukaan, jollei tärkeä yleinen tai yksityinen etu muuta vaadi, virallinen syyttäjä saa jättää syytteen ajamatta, milloin rikos ei rikosten yhtymistä koskevien säännösten johdosta olennaisesti vaikuttaisi kokonaisrangaistuksen määrään. Samoin rikoslain 3 luvun 5 §:n muuttamista koskevan lain (302/90) mukaan tuomioistuin saa jättää rangaistuksen tuomitsematta (3 mom. 4 kohta). Apulaisoikeuskansleri ei katsonut aiheelliseksi hakea kihlakunnanoikeuden päätöksen purkamista korkeimmalta oikeudelta.