Käsitys syytteen jatkamisen edellytyksistä
- Keywords
- Syyte, Luopuminen
- Year of case
- 1990
- Date of Issue
- Register number
- 955/1/89
- Resolved by
- Apulaisoikeuskansleri
Kaupunginviskaalin sijainen oli vaatinut vastaajien tuomitsemista rangaistukseen muun muassa rakennuslain säännösten rikkomisesta. Korkein hallinto-oikeus oli rikosasian vireillä ollessa antamassaan päätöksessä katsonut, ettei rakennuksen käyttäminen syytteessä kerrotuin tavoin edellyttänyt rakennusasetuksen 50 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettua rakennuslautakunnan lupaa, minkä jälkeen syyttäjä oli luopunut syytteestä rakennuslain säännösten rikkomisen osalta.
Seuraavassa raastuvanoikeuden istunnossa syyttäjä oli kuitenkin ilmoittanut jatkavansa syytteen ajamista myös siltä osin kuin hän oli aiemmin luopunut syytteestä. Raastuvanoikeus oli hylännyt syytteen eikä hovioikeus ollut syyttäjän valituksesta muuttanut raastuvanoikeuden päätöstä.
Oikeuskansleriln syyttäjille antaman ohjeen mukaan syyttämättäjättämispäätöksen tehnyt syyttäjä voi ottaa asian uudelleen käsiteltäväkseen vain ratkaisun jälkeen saadun uuden selvityksen johdosta. Kun po. asiaan ei ollut tullut uutta selvitystä, syyttäjän ei olisi tullut rakennuslain säännösten rikkomista koskevasta syytteestä luovuttuaan uudelleen asettaa vastaajia syytteeseen samasta rikoksesta.