Helsingin HO 15.11.2017 1363

Tarkkailuhaalarin käyttö
Vahingonkorvaus
Euroopan ihmisoikeussopimus - Yksityiselämän kunnioittaminen
Perustuslaki - Oikeus henkilökohtaiseen koskemattomuuteen

A oli suorittaessaan vankeusrangaistusta Helsingin vankilassa vuonna 2012 ollut eristämistarkkailussa perhetapaamisen jälkeen ja joutunut käyttämään niin kutsuttua tarkkailuhaalaria noin neljäntoista tunnin ajan. A vaati korvausta tarkkailuhaalarin käytöstä aiheutuneesta kärsimyksestä. A:n mukaan hänen Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa turvattua oikeuttaan yksityiselämän kunnioittamiseen ja perustuslain 7 §:ssä turvattua oikeuttaan henkilökohtaiseen vapauteen oli loukattu, kun hänen henkilökohtaiseen koskemattomuuteensa oli puututtu ilman laissa säädettyä perustetta.

Hovioikeus katsoi, että tarkkailuhaalarin käyttö ilman laissa säädettyä perustetta oli loukannut Euroopan ihmisoikeussopimuksessa turvattua yksityiselämän kunnioitusta perustuslaissa turvattua oikeutta henkilökohtaiseen koskemattomuuteen. Loukkaus ei myöskään ollut vähäinen. Valtio tuomittiin korvaamaan A:lle aiheutuneesta kärsimyksestä 2.000 euroa.

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 7.9.2016

Kanne

A vaati, että Suomen valtio velvoitetaan korvaamaan hänelle 3.000 euroa hänelle aiheutuneesta kärsimyksestä korkoineen.

Tarkkailuhaalareiden käyttö osana eristämistarkkailua oli ollut lainvastaista ja loukannut Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa turvattua oikeutta nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta. A:lla oli siksi oikeus korvaukseen hänelle aiheutuneesta kärsimyksestä. Korvauksen määrää arvioitaessa tarkkailuhaalareiden käytön todellisella kestolla ei ollut merkitystä. Ulosteiden vuoksi likaisten haalareiden käyttäminen oli erityisen moitittavaa ja loukkaavaa. A oli joutunut ulostamaan tarkkailuhaalareihinsa, joten häneen kohdistunut loukkaus oli erityisen moitittava. A:n vaatima 3.000 euron korvaus hänelle aiheutuneesta kärsimyksestä oli määrältään kohtuullinen.

Vastaus

Vastaaja Suomen valtio vaati, että kanne hylätään ja että A velvoitetaan korvaamaan valtion oikeudenkäyntikulut 2.250,60 eurolla korkoineen.

Jokainen Suomen vankilassa tarkkailuhaalaria käyttänyt vanki ei ollut oikeutettu vastaavaan hyvitykseen kuin minkä Euroopan ihmisoikeustuomioistuin oli samankaltaisessa asiassa tuominnut. Korvauksen määrääminen edellytti vahingonkorvauslain mukaisen perusteen olemassaoloa. Kantajalla ei ollut oikeutta korvaukseen vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n nojalla.

Tarkkailuhaalarin käyttö ei tarkoittanut, että vankia olisi kohdeltu epäinhimillisesti tai halventavasti. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklaa ei ole loukattu. Nykyinen vankeuslaki salli tarkkailuhaalarin käytön laissa säädetyin edellytyksin. Tarkkailuhaalarin käyttö ei ollut kiellettyä, jos vakuuttavat turvallisuusperusteet ovat olemassa.

Jos kantajalla katsottaisiin olevan mahdollisuus korvaukseen väitetyn perus-ja ihmisoikeussopimuksen loukkausten vuoksi, loukkausta oli tällöinkin pidettävä sillä tavoin vähäisenä, ettei se oikeuttanut korvaukseen.

Mahdollisen korvauksen määrä voitiin arvioida vapaudenmenetyksestä maksettavan korvauksen perusteella. Tämänhetkisen korvauskäytännön mukaan korvaus oli 120 euroa vuorokaudelta. Näin arvioituna mahdollisen korvauksen määrä tässä asiassa oli 100 euroa.

Käräjäoikeuden tuomio

Käräjäoikeus hylkäsi kanteen. Käräjäoikeus katsoi, että A:lla ei ollut oikeutta korvaukseen vahingonkorvauslain nojalla. Perus- ja ihmisoikeuksiin kohdistuneen loukkauksen vuoksi voitiin kuitenkin korvata vahinko, vaikka korvausvaatimusta ei voitu tutkia vahingonkorvauslakiin perustuvana, mikäli loukkaus oli riittävän vakava.

Käräjäoikeuden mukaan A:n Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa turvattua oikeutta yksityiselämän kunnioittamiseen oli loukattu, kun hänen henkilökohtaiseen koskemattomuuteensa oli puututtu ilman laissa säädettyä perustetta. Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, että A:lle haalarin käyttämisestä aiheutunut kärsimys ei ollut ollut vähäistä suurempaa. Käräjäoikeus ei pitänyt A:n henkilökohtaiseen vapauteen kohdistunutta loukkausta riittävän vakavana, jotta siitä aiheutunut vahinko olisi tullut korvattavaksi.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Sanna Mänttäri.

Hovioikeuden tuomio 15.11.2017

Valitus

A on vaatinut, että Suomen valtio velvoitetaan suorittamaan korvaukseksi hänelle aiheutuneesta kärsimyksestä 3.000 euroa tai jokin muu kohtuulliseksi katsottava määrä korkoineen 12.2.2014 lukien.

A oli suorittaessaan vankeusrangaistusta Helsingin vankilassa ollut 13.2.2012 kello 18.04 - 14.2.2012 kello 8.00 eristämistarkkailussa perhetapaamisen jälkeen ja joutunut käyttämään niin kutsuttua tarkkailuhaalaria. A oli tarkkailun aikana ulostanut, ja ulostetta oli päätynyt myös haalariin.

A:n Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa turvattua oikeutta yksityiselämän kunnioittamiseen ja perustuslain 7 §:ssä turvattua oikeutta henkilökohtaiseen vapauteen oli loukattu, kun hänen henkilökohtaiseen koskemattomuuteensa oli puututtu ilman laissa säädettyä perustetta. Tarkkailuhaalarin käyttäminen aiheutti hänelle kärsimystä, nöyryytystä ja mielipahaa ja loukkasi hänen oikeuttaan yksityiselämään ja henkilökohtaiseen vapauteen. A ei ollut päässyt wc-tiloihin halutessaan. Lisäksi tarkkailuhaalarin käyttö oli voinut aiheuttaa fyysistä epämukavuutta ja kivun tyyppistä tunnetta siksi, että tarkkailuhaalari esti jalkojen käyttämisen normaalilla tavalla.

Tarkkailuhaalarin käyttö oli kestänyt noin 14 tuntia. Kärsimystä lisäsi se, että A ei voinut tietää, kuinka kauan haalarin käyttäminen tuli jatkumaan. Tarkkailuhaalarin käytöstä oli aiheutunut vähäistä suurempi haitta. Kärsimys voitiin korvata myös perus- ja ihmisoikeuksien loukkaamisen johdosta.

Mikäli A häviäisi asian, ei häntä tullut kuitenkaan velvoittaa korvaamaan valtiolle sen oikeudenkäyntikuluja asiassa, koska oikeudenkäyntiin oli ollut peruste.

Vastaus

Suomen valtio (Rikosseuraamuslaitos) on myöntäen vaatimuksen määrällisesti 100 euron osalta vaatinut, että valitus hylätään ja A velvoitetaan korvaamaan Suomen valtion oikeudenkäyntikulut korkoineen.

A:n vaatimus ei perustunut vahingonkorvauslakiin, minkä vuoksi vaatimus tuli hylätä. Kanne perustui ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan väitettyyn loukkaukseen ja siitä johdettuun vaatimukseen kärsimyksen korvaamisesta. Mikäli korvausvaatimuksen katsottaisiin voivan perustua perus- ja ihmisoikeuksiin kohdistuneeseen loukkaukseen, ei kysymys ollut riittävän vakavasta loukkauksesta, joka oikeuttaisi korvaukseen.

Tarkkailuhaalarin käyttö oli nykyisin voimassa olevan vankeuslain 18 luvun 4 §:n nojalla sallittua tietyissä tilanteissa. Lainsäätäjä ei siten katsonut, että tarkkailuhaalarin käyttö loukkaisi moitittavalla tavalla vangin perus- ja ihmisoikeuksia, jos tarkkailuhaalarin käytölle oli laissa määritellyt perusteet.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio (Lindström ja Mässeli v. Finland, 24630/10, 14.1.2014) perustui siihen, että tarkkailuhaalarin käyttöä ei ollut riittävän yksityiskohtaisesti laintasoisesti säännelty. Kyse oli muodollisesta puutteesta tilanteessa, jossa perusteet tarkkailuhaalarin käytölle nähtiin sinänsä oikeutetuiksi. A:n tapauksessa ei ollut kyse siitä, että tarkkailuhaalarin käyttö ei sinänsä olisi ollut perusteltua. A oli päässyt wc:hen ajoissa.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

A oli olleessaan vankeusvankina Helsingin vankilassa ollut eristämistarkkailussa 13.2.2012 kello 18.04 - 14.2.2012 kello 8.00. A oli joutunut käyttämään eristämistarkkailun aikana tarkkailuhaalaria. Tarkkailujakson aikana A oli myös hieman ulostanut haalariin.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on katsonut tuomiossaan Lindström ja Mässeli v. Finland, 24630/10, 14.1.2014, että tarkkailuhaalarin käyttäminen loukkasi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa turvattua oikeutta nauttia yksityiselämän kunnioitusta, koska sen käytöstä ei ollut säädetty laissa sanotun artiklan 2 kohdan edellyttämin tavoin.

Eduskunnan oikeusasiamies on katsonut ratkaisussaan 31.12.2012 nro 2011/2/10, että silloinen lainsäädäntö ei antanut perusoikeusrajoitusten täsmällisyys- ja tarkkarajaisuusvaatimusten kannalta hyväksyttävällä tavalla valtuutta haalarin käyttöön.

Asiassa on kysymys siitä, onko A oikeutettu korvaukseen Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan ja Suomen perustuslain 7 §:n 1 ja 3 momentin loukkauksen nojalla.

Asian arviointi

Hovioikeus katsoo käräjäoikeuden tavoin, että A:lla ei ole asiassa oikeutta vahingonkorvaukseen vahingonkorvauslaissa säädettyjen perusteiden nojalla.

Hovioikeus toteaa, että perustuslain 22 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Säännös edellyttää, että tulkintatilanteissa lainsoveltaja tulkitsee lakia tavalla, joka edistää perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13 artiklan mukaan jokaisella, jonka sopimuksessa tunnustettuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava käytettävissään tehokas oikeussuojakeino kansallisen viranomaisen edessä siinäkin tapauksessa, että oikeuksien ja vapauksien loukkauksen ovat tehneet virantoimituksessa olevat henkilöt. Oikeussuojakeinot määräytyvät kansallisen oikeusjärjestyksen mukaan, mutta niiden tulee olla tehokkaat sekä käytännössä että oikeudellisesti (Sürmeli v. Saksa 75529/01, 8.6.2006, kohta 98).

Oikeuskäytännössä on pidetty mahdollisena aineettoman vahingon korvaamista edellä mainittujen säännösten nojalla perus- ja ihmisoikeusmyönteisen laintulkinnan avulla myös ilman nimenomaisen säännöksen tukea, kunhan vahingonkorvausvastuulla on riittävä oikeudellinen peruste (KKO 2008:10, kohdat 9 ja 21, KKO 2011:38, kohdat 11, 15 ja 16 sekä KKO 2012:81, kohta 16).

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on katsonut, että tarkkailuhaalarin käyttö ilman laissa säädettyä perustetta on loukannut Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa turvattua yksityiselämän kunnioitusta. Tarkkailuhaalarin käyttö ilman laissa säädettyä perustetta on loukannut myös perustuslaissa turvattua oikeutta henkilökohtaiseen koskemattomuuteen. Käsillä olevassa asiassa loukkaus ei myöskään ole ollut vähäinen siten, että pelkkä loukkauksen toteaminen olisi riittävä hyvitys. Hovioikeus katsoo, että A:lla on oikeus saada korvausta loukkauksesta hänelle aiheutuneesta kärsimyksestä.

Hovioikeus toteaa, että tarkkailuhaalarin käytöstä säädetään nykyisin laissa. Kanteessa mainittu yksityiselämän kunnioituksen loukkaus on perustunut siihen, että tarkkailuhaalarin käytöstä ei ollut tapahtumahetkellä säädetty laissa. Tapahtumahetkellä aiheutunutta perus- ja ihmisoikeusloukkausta ei Suomen valtion esittämin tavoin poista se, että vankeuslaki nykyisin sisältää säännöksen tarkkailuhaalarin käytöstä ja tarkkailuhaalarin käyttö ei siksi ainakaan tällä perusteella enää ole ristiriidassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan kanssa.

Korvausmäärä

Perus- ja ihmisoikeuksien loukkauksesta tuomittavan korvauksen osalta ei ole tarpeen arvioida sitä, onko kärsimys aiheutunut vahingonkorvauslaissa tarkoitetusta henkilövahingosta tai onko se vahingonkorvauslaissa tarkoitettua loukkauksen aiheuttamaa kärsimyskorvausta. Korvauksen määrää arvioitaessa merkitystä on annettava loukkauksen ja sen aiheuttamien seuraamusten vakavuudelle ja kestolle (KKO 2016:20 kohta 38).

Kansallisen hyvityksen tulee olla määrältään riittävä, jotta loukkauksen kohteeksi joutunutta henkilöä ei voida enää pitää ihmisoikeusloukkauksen uhrina. Esimerkiksi oikeudenkäynnin viivästyessä hallituksen esityksen laiksi oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi mukaan hyvityksen tulee vastata ihmisoikeustuomioistuimen määräämää hyvitystä (HE 233/2008 vp s. 17 ja 25).

A:n tarkkailuhaalarin käytön neljäntoista tunnin kesto on ollut huomattavasti lyhyempi kuin tapauksessa Lindstöm ja Mässeli v. Suomi, jossa tarkkailuhaalarin käyttö oli kestänyt toisen vangin osalta kolme ja toisen seitsemän vuorokautta. Toisaalta merkitystä on annettava myös loukkaukselle itselleen riippumatta sen kestosta. Hovioikeus arvioi loukkauksesta johtuvan kohtuullisen korvauksen määräksi 2.000 euroa.

Suomen valtio velvoitettiin korvamaan A:lle korvauksena yksityiselämän kunnioituksen loukkaamisesta aiheutuneesta kärsimyksestä 2.000 euroa korkoineen.

Asian ovat ratkaisseet:
hovioikeudenneuvos Petri Leskinen
hovioikeudenneuvos Pekka Haapaniemi
hovioikeudenneuvos Arja Mäki

Valmistelija:
hovioikeuden esittelijä Kalle Mäenpää

Ratkaisu on yksimielinen.

Vailla lainvoimaa. (KKO määräpäivä 15.1.2018)

Finlex ® är en offentlig och gratis internettjänst för rättsligt material som ägs av justitieministeriet.
Innehållet i Finlex produceras och upprätthålls av Edita Publishing Ab. Varken justitieministeriet eller Edita svarar för eventuella fel i innehållet i databaserna, för den omedelbara eller medelbara skada som orsakas av att felaktig information används eller för avbrott i användningen av eller andra störningar i Internet.