Finlex - Etusivulle
Valtioneuvoston oikeuskansleri

30.6.2022

Valtioneuvoston oikeuskansleri

Valtioneuvoston oikeuskanslerin ja apulaisoikeuskanslerin ratkaisuja

Tartuntatautilain väliaikainen muuttaminen

Asiasanat
Terveydenhuolto, Valtionavustus, Hallintopäätös
Tapausvuosi
2022
Antopäivä
Diaarinumero
OKV/1623/21/2022
Ratkaisija
Oikeuskansleri

Oikeuskansleri antoi lausunnon hallituksen esityksestä, jossa ehdotettiin tartuntatautilakiin säännöksiä koronvirusepidemian kiihtymisen varalta. Oikeuskansleri oli aiemmin tarkastanut esityksen ja katsonut, että sitä ei voida ilman jatkovalmistelua antaa eduskunnan käsiteltäväksi.

Esityksen mukaan kunta tai aluehallintovirasto voisi rajoittaa ravintoloiden toimintaa ja eräiden tilojen käyttöä muun muassa sillä perusteella, että rokotteiden teho olisi heikentynyt. Sääntely ei oikeuskanslerin mukaan täyttänyt täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden vaatimuksia. Lisäksi oli arvioitava, soveltuiko tällainen päätöksenteon peruste kunnan ja aluehallintoviraston harkittavaksi.

Yrityksille ehdotettiin oikeutta korvaukseen, jos niiden tiloja suljettaisiin tai liiketoimintaa muuten merkittävästi rajoitettaisiin viranomaisten päätöksillä. Oikeuskansleri piti tarpeellisena, että ehdotuksen suhde valtionavustuksia koskevaan muuhun lainsäädäntöön ja valtion talousarvioon selvitetään.

Sivun alkuun