18.5.2022

Perustoimeentulotuki - Viipyminen

Perustoimeentulotukihakemuksen käsittely viivästyi

Apulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti Kansaneläkelaitoksen huomiota toimeentulotuesta annetussa laissa säädettyjen määräaikojen noudattamiseen.

Kantelija oli toimittanut Kelaan perustoimeentulotukensa tarkistamishakemuksen tulojensa muututtua. Lain mukaan päätös kyseisenlaisessa asiassa oli tehtävä viivytyksettä, kuitenkin viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä hakemuksen saapumisesta. Kun Kela oli antanut asiassa päätöksensä vasta kahdeksantena arkipäivänä, oli hakemuksen käsittely viivästynyt sille laissa säädetystä enimmäiskäsittelyajasta. 

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.