Yksityistä koskevan asian käsittely hallintokanteluna
- Asiasanat
- Hallintokantelu, Hyvä hallinto
- Tapausvuosi
- 2020
- Antopäivä
- Diaarinumero
- OKV/59/1/2019
- Ratkaisija
- Apulaisoikeuskansleri
Yhdenvertaisuusvaltuutettu käsitteli kantelijan syrjintää koskevan yhteydenoton hallintokanteluna. Kyseistä asiaa ei olisi voinut kuitenkaan käsitellä hallintolaissa tarkoitettuna hallintokanteluna, koska kysymys oli yksityistä toimijaa eli sanomalehteä koskeneesta asiasta.
Hallintokantelun käsittelyssä on hallintolain mukaan kysymys viranomaisen, siihen palvelussuhteessa olevan tai muun julkista hallintotehtävää hoitavan lainvastaisen menettelyn tai velvollisuuden täyttämättä jättämisen valvonnasta. Apulaisoikeuskansleri kiinnitti ratkaisussaan yhdenvertaisuusvaltuutetun huomiota näihin seikkoihin.