Finlex - Etusivulle
Valtioneuvoston oikeuskansleri

18.2.2020

Valtioneuvoston oikeuskansleri

Valtioneuvoston oikeuskanslerin ja apulaisoikeuskanslerin ratkaisuja

Kunnan menettely viesteihin vastaamisessa

Asiasanat
Hyvä hallinto, Neuvonta, Vastaus
Tapausvuosi
2020
Antopäivä
Diaarinumero
OKV/295/1/2019
Ratkaisija
Apulaisoikeuskanslerin sijainen

Kunta oli vastannut kantelijan lähettämiin venesataman rakennelmia ja maanomistussuhteita koskeneisiin sähköpostiviesteihin neljä kertaa. Se oli kerrotun jälkeen jättänyt vastaamatta kantelijan asiaa koskeneisiin uusiin viesteihin, vaikka kantelija oli ilmoittanut odottavansa niihin vastausta.

Saadun selvityksen mukaan kunnassa oli oletettu, että asia oli jo käsitelty loppuun aiemmalla viestien vaihdolla. Lisäksi uusia viestejä oli pidetty provokatiivisina niissä esitettyjen kohtuuttomina pidettyjen vaatimusten vuoksi.

Apulaisoikeuskanslerin sijainen totesi ratkaisussaan, ettei hänellä ollut perusteita kyseenalaistaa kunnan arviota siitä, etteikö kantelijan asiaan olisi hänelle annetuissa vastauksissa jo otettu riittävästi kantaa. Hyvän hallinnon vaatimuksia olisi vastaamatta jättämisen sijaan kuitenkin paremmin toteuttanut menettelytapa, jossa kantelijalle olisi ilmoitettu, että asiaan on kunnan näkemyksen mukaan jo vastattu riittävästi ja että sen käsittely on päättynyt. Asia ei antanut aihetta muihin toimenpiteisiin kuin että apulaisoikeuskanslerin sijainen saattoi mainitun näkemyksen kunnan tietoon.

Sivun alkuun