12.12.2019

Hyvä hallinto - Vastaus - Julkisuuslaki

Asiakirjapyyntöjen käsittely

Apulaisoikeuskansleri antoi sekä kaupunginjohtajalle että tarkastusjohtajalle huomautuksen julkisuuslain vastaisesta menettelystä. Kaupungin menettelyn vuoksi asiakirjapyyntöjen käsittely oli kestänyt 1,5 vuotta.

Lisäksi kaupungin huomiota kiinnitettiin julkisuuslain mukaiseen velvollisuuteen huolehtia siitä, että kaupungin palveluksessa olevilla on tarvittava tieto käsiteltävien asiakirjojen julkisuudesta sekä tietojen käsittelystä ja antamisesta.

Hallinto-oikeus oli syksyllä 2017 palauttanut kantelijan asiakirjapyynnön kaupunginjohtajalle uudelleen käsiteltäväksi. Asiakirjapyyntö koski kaupungin sisäisen tarkastuksen yksikön tarkastusraportteja. Hallinto-oikeuden päätöksen lainvoimaistuttua kantelija oli lähettänyt keväällä 2018 sähköpostia sekä kaupunginjohtajalle että tarkastusjohtajalle ja tiedustellut, milloin hänelle toimitetaan kyseessä olevat asiakirjat, sekä esittänyt uuden asiakirjapyynnön.

Kantelun tutkimiseksi apulaisoikeuskanslerille antamassaan selvityksessä kaupunki ilmoitti, että se valmistelee tarkastusraporttien luovuttamista koskevan valituskelpoisen päätöksen viipymättä vuodenvaihteessa 2018-2019. Oikeuskanslerinviraston esittelijä tiedusteltua asian tilannetta syyskuussa 2019 ilmeni, että kaupunki ei ollut tehnyt asiassa päätöstä.

Kaupunki ilmoitti lisäselvityksessään ja lausunnossaan, että se oli jäänyt odottamaan apulaisoikeuskanslerilta ohjeistusta tai linjausta siihen, miten julkisuuslakia tulisi tapauksessa soveltaa. Kaupunginjohtaja oli lopulta tehnyt julkisuuslain mukaisen valituskelpoisen päätöksen asiassa lokakuussa 2019 ja kantelijalle oli luovutettu tämän pyytämät asiakirjat siten, että niistä oli peitetty salassa pidettävät kohdat.

Apulaisoikeuskansleri totesi, että kantelun vireilläolo oikeuskanslerinvirastossa ei ole oikeudellinen peruste jättää noudattamatta hallinto-oikeuden lainvoimaista päätöstä ja julkisuuslakia. Lisäksi, jo ennen oikeuskanslerinviraston selvityspyyntöä asian käsittely oli kestänyt yli kuusi kuukautta ilman, että asiakirjoja olisi luovutettu tai asiassa olisi tehty valituskelpoinen päätös.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.