01.10.2015

Hallintoasia - Hallintolaki - Viipyminen

Asian viipyminen

Kantelija oli pyytänyt potilasasiakirjoissaan olevien merkintöjen korjaamista. Kaupungin terveyspalveluiden johtaja oli kieltäytynyt korjaamasta merkintöjä, mutta ei ollut antanut henkilötietolain mukaista kieltäytymistodistusta ennen kuin vasta runsaan 10 kuukauden kuluttua ensimmäisestä korjauspyynnöstä ja sen jälkeen, kun apulaisoikeuskansleri oli pyytänyt asiassa selvitystä. Apulaisoikeuskansleri totesi, että asian käsittely ei ollut tapahtunut ilman aiheetonta viivytystä, minkä vuoksi hän kiinnitti terveyspalveluiden johtajan huomiota hallintolain 23 §:n 1 momentin säännökseen hallintoasian käsittelemisestä ilman aiheetonta viivytystä.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.