22.04.2015

Esteellisyys - Kunnanhallitus

Esteellisyyspäätös on perusteltava

Kunnanhallitus oli todennut neljä kunnanhallituksen jäsentä esteellisiksi. Pöytäkirjassa oli tältä osin vain merkintä "kunnanhallitus päättää todeta kaikki esteelliset". Myöskään kunnanhallituksen antamassa selvityksessä ei tuotu lähemmin esiin esteellisyyksien syitä. Apulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti kunnanhallituksen huomiota siihen, että esteellisyyspäätös on perusteltava. Ilman riittäviä perusteluja esteellisyysilmoituksen asianmukaisuutta on mahdotonta arvioida, millä voi olla merkitystä myös muutoksenhaun kannalta. Hyvän hallinnon periaate edellyttää myös kunnalliselta päätöksenteolta objektiivisuutta ja läpinäkyvyyttä.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.