10.03.2014

Esitutkinta - Perusteleminen - Poliisi

Esitutkintapäätöksen perusteleminen

Tutkinnanjohtaja oli esitutkintapäätöksessään perustellut väitetyn todistajan perättömän lausuman oikeudessa tutkimatta jättämisen sillä seikalla, että käräjäoikeuden päätöksestä oli valitettu hovioikeuteen ja asian oikeuskäsittely oli siten keskeneräinen.

Apulaisoikeuskansleri totesi, että tutkinnanjohtajan päätös oli virheellinen. Esitutkintalain mukaan poliisin on toimitettava esitutkinta, kun on syytä epäillä, että rikos on tehty. Sillä seikalla, onko käräjäoikeuden päätöksestä valitettu hovioikeuteen, ei ole merkitystä arvioitaessa onko rikosta syytä epäillä. Lähtökohtaisesti ei ole estettä tutkia epäiltyä perätöntä lausumaa tuomioistuimessa, vaikka kyseisen tuomioistuimen ratkaisuun olisi haettu muutosta ylemmältä tuomioistuimelta. Tutkinnanjohtaja ei ollut esitutkintapäätöksessään ottanut kantaa siihen keskeiseen kysymykseen, oliko ilmoitettua rikosta syytä epäillä tapahtuneen.

Apulaisoikeuskansleri kiinnitti vastaisen varalle tutkinnanjohtajan huomiota esitutkintalain noudattamiseen.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.