21.06.2010

Poliisi - Syyttäjä - Esitutkinta

Oikeuskanslerin päätös huumepoliisiasiassa

Oikeuskansleri antoi kesäkuussa 2010 päätöksensä poliisi- ja syyttäjäviranomaisten menettelystä niin sanotussa huumepoliisiasiassa.

Poliisin ylijohtona toiminut sisäasiainministeriön poliisiosasto pyrki vuonna 2007 selvittämään huumepoliisiyksiköiden yhteistyöongelmia. Olennaisena osana tätä selvitystyötä oli Helsingin poliisilaitoksen huumerikosyksikön toiminnan selvittäminen. Selvitystyötä tehtiin ensisijaisesti käymällä keskusteluja eri poliisilaitosten ja keskusrikospoliisin yksiköiden kanssa. Keskusteluista laadittiin erillisiä muistioita. Poliisiosasto toimitti tämän selvitystyön perusteella koottua aineistoa Valtakunnansyyttäjänvirastolle syksyllä 2007. Asiakokonaisuuteen tutkinnanjohtajaksi määrätty valtionsyyttäjä teki joulukuussa 2007 päätöksen esitutkinnan toimittamisesta. Esitutkinta valmistui marraskuussa 2008 ja asia siirtyi syyteharkintaan.

Poliisi- ja syyttäjäviranomaisten menettelystä edellä mainitussa asiakokonaisuudessa tehtiin oikeuskanslerille yhteensä seitsemän tutkintapyyntöä/kantelua. Lisäksi Valtakunnansyyttäjänvirastolle tehtiin kaksi kantelua, jotka siirrettiin oikeuskanslerin käsiteltäväksi, koska ne koskivat samaa asiakokonaisuutta.

Oikeuskansleri tutki antamassaan 77-sivuisessa päätöksessä poliisi- ja syyttäjäviranomaisten menettelyä esitutkinnassa sekä poliisiviranomaisten esitutkinnan aloittamista edeltänyttä menettelyä. Näiltäkin ajanjaksoilta kyse oli oikeuskanslerin kannanotoista, jotka hänen tehtävänsä viranomaistoiminnan laillisuusvalvojana rajasivat. Päätöksessään oikeuskansleri ei esimerkiksi ottanut kantaa sellaisiin väitteisiin, jotka koskivat seikkoja, joiden arvioiminen viime kädessä kuului tuomioistuimen tehtäviin.

Poliisiviranomaisten osalta oikeuskansleri tarkasteli ennen kaikkea sisäasiainministeriön poliisiosaston vuonna 2007 suorittamaa selvitystyötä. Kantelijat katsoivat, että poliisiosaston selvitystyössä ei noudatettu esitutkintalain säännöksiä, ja että selvitystyötä ei johdettu virallisen syyttäjän toimesta. Kantelijoiden mukaan oli ongelmallista, että poliisiosasto hankki mainitsemistaan yhteistyöongelmista ensin varsin laajalla selvitystyöllä tietoja ja vasta sen jälkeen siirsi asian syyttäjän arvioitavaksi. Tutkintaa ei kantelijoiden mukaan voida käynnistää esiselvittelyllä ja toimenpiteillä, joiden perusteeksi ilmoitetaan hallinnon sisäinen tarkastus taikka laillisuusvalvonta.

Oikeuskansleri arvioi päätöksessään ensisijaisesti sitä, minkälaisista toimenpiteistä poliisiosaston selvitystyössä oli kyse ja olivatko toimenpiteet lainmukaisia ja muutoinkin asianmukaisia lähinnä suhteessa syyttäjän johtamaan poliisirikostutkintaan ja sen aloittamiseen. Asiassa ei oikeuskanslerin mukaan ilmennyt, että poliisiosasto olisi menetellyt suorittamassaan selvitystyössä lainvastaisesti tai jättänyt velvollisuutensa täyttämättä. Poliisiviranomaisten näkemystä, että poliisin ylijohdon määräämä poliisiosaston suorittama selvitystyö oli poliisiorganisaation sisäistä laillisuusvalvontaa, johon poliisiosastolla oli toimivalta, ei oikeuskanslerin mielestäni voitu pitää lainvastaisena. Ei myöskään voitu osoittaa, että asiassa olisi rikottu esitutkintalain 14 §:n 2 momentin säännöstä, jonka mukaan poliisimiehen tekemäksi epäillyn rikoksen esitutkintaa johtaa aina virallinen syyttäjä lukuun ottamatta rikesakkoasiana ja rangaistusmääräysmenettelyssä käsiteltäviä asioita.

Erikseen oikeuskansleri totesi, että kantelijoiden esittämä arvostelu poliisiosaston suorittamasta selvitystyöstä kohdistui monilta osin toiminnan rakenteisiin, ja arvostelu oli osin perusteltua. Hallinnollisen selvittelyn lopettamisen ja esitutkinnan aloittamisen ja siihen liittyvien alkuselvittelyjen välisen rajanvedon tekeminen voi olla varsin ongelmallista erityisesti selvitettäessä poliisimiehen menettelyä, koska esitutkinnan aloittamiskynnyksen ylittymisestä päättää syyttäjä. Käsillä olevassa asiassa suoritetun selvitystyön ongelmallisuutta lisäsi muun ohella se, että tapauksen kaltaisesta laillisuusvalvonnasta ja sen suorittamisesta ei ollut varsinaisia menettelysäännöksiä. Tilannetta ei oikeuskanslerin mukaan voitu pitää sen paremmin laillisuusvalvontaa suorittavan viranomaisen kuin laillisuusvalvonnan kohteen oikeusturvan kannalta tyydyttävänä. Päätöksessään oikeuskansleri pyysi tämän vuoksi sisäasiainministeriötä ilmoittamaan mahdollisista toimenpiteistään asiassa vuoden 2010 loppuun mennessä.

Edellä esitetyn lisäksi oikeuskansleri otti poliisiviranomaisten menettelyn osalta päätöksessään kantaa muun muassa kantelijoiden arvosteluun siitä, että poliisiosaston selvitystyön yhteydessä käydyistä keskusteluista tehdyt äänitykset oli hävitetty, sekä kantelijoiden väitteisiin siitä, että keskusrikospoliisin poliisimiehet olisivat vuonna 2001 menetelleet vastoin peitetoimintaa ja valvottua läpilaskua koskevia säännöksiä, määräyksiä ja ohjeita.

Kantelijat arvostelivat asiassa lukuisia niin esitutkinnassa käytettyjä yleisiä menettelytapoja kuin yksittäisiä, lähinnä tutkinnanjohtajana toimineen valtionsyyttäjän suorittamia tai suorittamatta jättämiä toimenpiteitä. Kantelijoiden mukaan esitutkinnassa oli rikoksista epäiltyjen oikeusturvaa vakavalla tavalla vaarantaen menetelty sekä esitutkintaa ohjaavien yleisperiaatteiden että sitä nimenomaisesti koskevien säännösten ja määräysten vastaisesti.

Poliisimiehiä oli epäiltynä esitutkinnassa kaiken kaikkiaan toista kymmentä ja osa heistä oli varsin korkeissa virka-asemissa. Annetuissa selvityksissä tuotiinkin useassa yhteydessä esille, että epäillyt olivat kokeneita poliisimiehiä, joten he olivat hyvin tietoisia oikeuksistaan esitutkinnassa. Tällaiselle seikalle voitiin oikeuskanslerin mukaan antaa tiettyä yleistä rajallista merkitystä, mutta selvää ennen muuta on, että epäillyn oikeuksien turvaamiseksi säädetyt säännökset ja määräykset koskevat kaikkia epäiltyjä riippumatta esimerkiksi heidän koulutuksestaan ja käytännön kokemuksestaan.

Oikeuskanslerin mukaan menettely esitutkinnassa oli joiltakin osin kritiikille altista ja moitittavaakin. Mitään erityisen vakavaa epäiltyjen oikeusturvaa vaarantavaa ei kuitenkaan ilmennyt. Monilta osin kyse oli siitä, ettei esitutkinnassa menetelty suoraan lainvastaisesti, mutta toisenlainen menettely olisi ollut oikeudellisesti perustellumpaa.

Päätöksessään oikeuskansleri saattoi tutkinnanjohtajana toimineen valtiosyyttäjän tietoon esittämänsä näkökohdat tutkintaryhmän kokoonpanosta, tutkinnanjohtajan käyttämiä ilmaisuja koskevat näkökohdat sekä näkökohdat, jotka koskivat lisätutkintapyyntöihin tehtyjen päätösten perusteluja. Oikeuskansleri muun ohella myös kiinnitti tutkinnanjohtajana toimineen valtionsyyttäjän huomiota esittämiinsä näkökohtiin, jotka koskivat todistajan kutsumista kuulusteluun. Erikseen oikeuskansleri saattoi tapahtuma-aikana Valtakunnansyyttäjänviraston syyteasiainyksikön päällikkönä toimineen valtionsyyttäjän tietoon esittämänsä näkökohdat koskien varovaisuutta annettaessa yleistettäviä kriittisiä näkemyksiä konkreettisesti vireillä olevan esitutkinnan aikana.

Oikeuskanslerin päätös (OKV/186/1/2008 ym., anonymisoitu versio) on kokonaisuudessaan luettavissa oikeuskanslerinviraston internetsivuilla.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.