Finlex ®

Kunta - Yhdenvertaisuus - Työehtosopimus

Kunnallinen työ- ja virkaehtosopimus ja yhdenvertaisuus

Kantelija sai KVTES:in niin sanottuun lähisukulaismääräykseen perustuen vähemmän palkkaa maatalouslomittajan työstä tyttärensä maatilalla kuin maatalouslomittaja, joka ei ollut määräyksen mukainen tyttären lähisukulainen. Kantelija oli ollut lomittajana työsopimussuhteessa kuntaan. Kantelun kohteena ollut kunta totesi olevansa velvollinen noudattamaan voimassa olevaa KVTES:iä. Apulaisoikeuskanslerin päätöksessä todettiin, että kun kunta maksoi kantelijalle kyseisen määräyksen mukaisena lähisukulaisena vähemmän palkkaa kuin ei-lähisukulaislomittajille, tuli tarkastelun kohteeksi kunnan menettely suhteessa perustuslain sekä yhdenvertaisuuslain ja työsopimuslain takaamaan yhdenvertaisuuteen ja syrjinnän kieltoon sekä toisaalta perustuslain turvaamaan kantelijan oikeusturvaan laillisuusvalvonnallisesta näkökulmasta. Kantelija ei ilmoituksensa mukaan ole ammattiliiton jäsen eli hän on järjestäytymätön työntekijä.

Kuntaa viranomaisena sitoivat perustuslain 6 §:n 2 momentin, yhdenvertaisuuslain 6 §:n 1 momentin ja työsopimuslain 2 luvun 2 §:n 1 momentin syrjintäkiellot, sekä yhdenvertaisuuslain 4 §:ssä säädetty erityinen velvoite edistää yhdenvertaisuuden toteutumista.

Asiassa selityksen ja lausunnon antanut Kunnallinen työmarkkinalaitos totesi lähisukulaislomittajaa koskevasta määräyksestä, että lähisukulaislomittajan työstä, sen ollessa tunneissa tai päivissä mitattavaa, ei välttämättä löydy samoja vaativuutta kuvaavia elementtejä kuin muusta maatalouslomittajan työstä. Apulaisoikeuskansleri oli samaa mieltä kantelijan kanssa siinä, että määräyksessä ei mainittu alemman palkan perusteena työn vaativuutta, vaan kysymys oli pelkästään määräyksessä määritellystä lähisukulaisuussuhteesta ja sen perusteella määräytyvästä palkasta. Määräyksessä ei mainittu mitään maatalouslomittajan työtehtävien laadusta tai vaatimustasosta.

Kiistämätöntä tapauksessa oli se, että lähisukulaisuussuhteen perusteella kantelijalle tai kenelle tahansa vastaavassa asemassa olevalle maatalouslomittajalle maksettiin samasta työstä vähemmän palkkaa kuin ei-lähisukulaiselle. Voitiin katsoa, että asiassa oli esitetty yhdenvertaisuuslain 17 §:n mukaista selvitystä ja syrjintäolettama oli syntynyt. Kunta ei ollut tuonut ainakaan tässä kanteluasian yhteydessä esiin seikkoja, jotka objektiivisesti arvioituina kumoaisivat yhdenvertaisuuslain 17 §:n syrjintäolettaman, eikä myöskään asiassa lausunnon antanut työmarkkinalaitos.

Asiassa ei ollut myöskään tuotu esiin seikkoja, jotka liittyisivät yhdenvertaisuuslain 7 §:n tarkoittamiin sallittuna pidettävän epäsuotuisan kohtelun oikeuttamisperusteisiin. Kun kunta maksoi kantelijalle kyseiseen KVTES:n määräykseen perustuen vähemmän palkkaa kuin samaa työtä tekevälle ei-lähisukulaislomittajille, kunnan menettelyä oli pidettävä sekä perustuslain että yhdenvertaisuuslain syrjintäkiellon vastaisena. Vaikka kantelijan yksilöidysti eri asemaan ja siten epäsuotuisaan asemaan asettaminen konkretisoitui palkan maksamisessa, silti jo lähisukulaismääräys sellaisenaan rikkoi yhdenvertaisuuslain 6 §:n syrjintäkieltoa. Lähisukulaismääräyksessä ei mainittu mitään työtehtävien laatuun ja niiden suorittamiseen liittyvää todellista ja ratkaisevaa vaatimusta, joka tarkoitetaan yhdenvertaisuuslain 7 §:n 1 momentissa. Myös työsopimuslain 2 luvun 2 §:n 1 momentin syrjintäsäännös soveltui tilanteeseen vastaavalla tavalla. Työsopimuslain 2 luvun 2 §:n 3 momentin sallima poikkeama työnantajan työntekijöiden tasapuolisesta kohtelusta ei voinut soveltua tähän tapaukseen, koska kyseisen lähisukulaismääräyksen sisältö ei ottanut huomioon työntekijöiden tehtäviä ja asemaa säännöksessä tarkoitetulla tavalla.

Päätöksessä todettiin, että KVTES:in pätevyyden, voimassaolon, sisällyksen, laajuuden ja tietyn sopimuskohdan oikean tulkinnan arviointi kuuluu työtuomioistuinlain (646/1974) 1 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan työtuomioistuimen toimivaltaan. Ne, jotka eivät ole sopimukseen sidottuja, eivät voi omissa nimissään ajaa kannetta työtuomioistuimessa. Palkanmaksuun tyytymättömällä työntekijällä on mahdollisuus saattaa kysymys työnantajien menettelyn syrjivyydestä yleisen tuomioistuimen tutkittavaksi yhdenvertaisuuslain 6 §:n ja työsopimuslain 2 luvun 2 §:ssä säädettyjen syrjintäkieltojen nojalla, jolloin heidän käytettävissään on mahdollisuus vaatia palvelussuhteestaan johtuvaa taloudellista etua kanteella yleisessä alioikeudessa.

Kunta oli ollut velvollinen noudattamaan voimassa ollutta kunnallista virka- ja työehtosopimusta 2007–2009. Näin menetellessään kunnan oli kuitenkin katsottava menetelleen päätöksessä lausutulla tavalla perustuslain sekä yhdenvertaisuuslain ja työsopimuslain vastaisesti. Apulaisoikeuskansleri saattoi käsityksensä perustuslain sekä yhdenvertaisuuslain ja työsopimuslain vastaisuudesta kunnan tietoon. Hän lähetti päätöksen tiedoksi asiassa selvityksen ja lausunnon antaneelle Kunnalliselle työmarkkinalaitokselle. Apulaisoikeuskansleri pyysi työmarkkinalaitosta ilmoittamaan 30.9.2010 mennessä aiheuttaako päätös toimenpiteitä heidän osaltaan.

Perustuslaki 6 § 2 ja 22 §
Yhdenvertaisuuslaki 4 §, 6 § 1 ja 2, 7 § sekä 17 §
Työsopimuslaki 2 L 2 § 1 ja 3