12.12.2005

Kahdessa oikeuskanslerinvirastossa omana aloitteena tutkittavaksi otetussa tapauksessa oli kysymys Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen hätäkeskuksen ja poliisin toiminnasta yleisellä paikalla avun tarpeessa ollutta ihmistä koskeneiden hätäilmoitusten johdosta. Tapauksissa hätäkeskus oli arvioinut, että kysymys oli poliisille kuuluvista tehtävistä, jotka eivät edellyttäneet sairaankuljetusyksikön hälyttämistä.

Ensimmäisessä tapauksessa talvi-iltana esikaupunkialueella ulkoilutiellä sairauskohtauksen saanut mies oli kuollut ennen sairaankuljetusyksikön tai poliisipartion saapumista paikalle. Sairaankuljetusyksikkö oli saapunut vasta asiaa koskeneen toisen hätäilmoituksen jälkeen lähes neljäkymmentä minuuttia ensimmäisestä hätäilmoituksesta, jonka pelastuslaitoksen hätäkeskus oli ohjannut poliisitehtävänä poliisilaitoksen hälytyskeskukseen. Poliisipartio puolestaan oli lähtenyt tehtävälle vasta sairaankuljetusyksiköltä tulleen potilaan kuolemaa koskeneen ilmoituksen jälkeen.

Toisessa tapauksessa pelastuslaitoksen hätäkeskukseen oli tullut yhdeksän ilmoitusta torilla makaavasta mieshenkilöstä ennen kuin poliisipartio saapui paikalle noin tunti ensimmäisen ilmoituksen jälkeen. Hätäkeskus oli hälyttänyt poliisipartiolta saamiensa tietojen perusteella sairaankuljetusyksikön, joka oli kuljettanut miehen sairaalaan.

Apulaisoikeuskansleri totesi ratkaisussaan, että kerrotussa ensimmäisessä tapauksessa hätäkeskuspäivystäjän tekemä arvio osoittautui jälkikäteen arvioiden vääräksi: kysymyksessä ei ollut poliisitehtävä vaan kiireellisen ensihoitojärjestelmän sairaankuljetusyksikön hälyttämistä edellyttänyt tehtävä. Kun tapausta koskevia hätäpuhelutallenteita ei kuitenkaan enää ollut tallella otettaessa asia oikeuskanslerinvirastossa tutkittavaksi eikä siten ollut varmaa selvitystä tiedoista, joiden perusteella hätäkeskuspäivystäjä oli joutunut arvionsa tekemään, ei tapauksessa ollut perusteita arvioida, oliko hätäkeskuspäivystäjä toiminut ilmoittajalta saamiensa tietojen edellyttämällä tavalla ja asiaa koskevien ohjeiden mukaisesti. Apulaisoikeuskansleri yhtyi kuitenkin sisäasiainministeriön poliisiosaston näkemykseen, että huomioon ottaen vuoden- ja vuorokaudenaika olisi kysymyksessä olleen henkilön turvallisuudesta ja terveydentilasta huolehtiminen edellyttänyt viranomaisilta ripeämpää toimintaa riippumatta siitä, oliko kysymyksessä sairauskohtaus vai pelkkä päihtymys.

Jälkimmäisessä tapauksessa ei asiaa jälkikäteen arvioituna ollut perusteita pitää hätäkeskuspäivystäjän tekemää arviota vääränä. Apulaisoikeuskansleri yhtyi kuitenkin sisäasiainministeriön poliisiosaston mainitusta tapauksesta esittämään näkemykseen, että henkilön turvallisuudesta ja terveydentilasta huolehtiminen olisi tässäkin tapauksessa edellyttänyt viranomaisilta ripeämpää toimintaa. Hän totesi lisäksi, että käsityksellä viranomaisten toiminnasta kyseisenlaisten ilmoitusten johdosta saattaa jopa olla vaikutusta ihmisten alttiuteen reagoida yleisillä paikoilla havaitsemiinsa avun tarpeessa oleviin lähimmäisiin. Tietoisuus siitä, että viranomaisapua saattaa joutua odottamaan toista tuntiakin, voi olla omiaan tosiasiallisesti vähentämään halua puuttua asiaan.

Apulaisoikeuskanslerin mukaan on ilmeistä, että hälytystehtäviä on selvityksissä esitetyllä tavalla välttämätöntä priorisoida resurssien tarkoituksenmukaiseksi ja mahdollisimman tehokkaaksi kohdentamiseksi. Arvio avun kiireellisyydestä joudutaan hätäkeskuksessa tekemään yleensä pelkkien puhelimitse saatujen tietojen varassa. Ratkaisussaan apulaisoikeuskansleri kiinnitti huomiota siihen, että ilmoittajan antamilla tiedoilla tai esittämillä käsityksillä - tai hätäkeskuspäivystäjän otaksumalla - avun tarvitsijan päihtymystilasta näkyy kyseisten tapausten valossa olevan arvioinnissa varsin suuri merkitys. Hän totesi, että mainitunkaltaisiin olettamiin rakentuvan yleistävän päättelyn vaarojen tiedostaminen on ensisijassa päivystäjien ammattitaitoa koskeva ja siten lähinnä koulutuksellinen kysymys. Laillisuusvalvonnallisesti voidaan vain todeta, että päihtyneisyys tai sitä koskeva olettama on sellaisenaan oikeudellisesti tarkastellen kritiikille altis peruste kiireellisen sairaankuljetuksen tai ensihoidon tarvetta määriteltäessä.

Tapaukset eivät antaneet aihetta muihin toimenpiteisiin kuin että apulaisoikeuskansleri saattoi päätöksessään esittämänsä näkökohdat hätäkeskustehtävät tapausten jälkeen kunnalliselta pelastuslaitokselta saaneen Hätäkeskuslaitoksen sekä sisäasiainministeriön pelastus- ja poliisiosastojen tietoon.