20.01.2004

Syyttäjän esteellisyys - Esitutkinnasta tiedottaminen

Syyttäjän esteellisyys

Kantelija arvosteli valtionsyyttäjän menettelyä asiassa, jossa tasavallan presidentin entinen neuvonantaja oli epäiltynä virkasalaisuuden rikkomisesta ja kansanedustaja osallisuudesta entisen neuvonantajan tekoon (ns. Irak-vuotoasia). Kantelija pyysi oikeuskansleria tutkimaan, "onko (------) tullut syyttäjänä esteelliseksi, kun hän on ottanut julkisuudessa kantaa jo ennen syyteharkinnan alkamista yhteen syyteharkinnan kannalta olennaiseen ja riidanalaiseen kysymykseen ja lausunut siitä ennakkokäsityksensä haastatteluissa, jotka on julkaistu lehdissä." Syytteen nostamisen kannalta olennainen seikka oli kantelijan mukaan ollut julkisuuteen annettujen ulkoministeriön salaisiksi luokittelemien tietojen salassa pidettävyys eli se, olivatko ne tiedot, joita presidentin entisen neuvonantajan epäiltiin luovuttaneen kansanedustajalle, niin salaisia, että niiden luovuttaminen on rikos. Kantelija katsoi valtionsyyttäjän ilmoittaneen asiasta oman käsityksensä Helsingin Sanomissa 23.8.2003 julkaistussa haastattelussa. Lisäksi kantelija pyysi tutkimaan, oliko valtionsyyttäjä menettelyllään rikkonut esitutkinnasta tiedottamista koskevia säännöksiä.

Helsingin Sanomissa 23.8.2003 julkaistussa artikkelissa kerrottiin valtionsyyttäjän ottavan ulkoministeriön lausunnon huomioon harkitessaan, oliko tasavallan presidentin entisen neuvonantajan kansanedustajalle luovuttamissa tiedoissa niin salaisia tietoja, että niiden luovuttaminen olisi rikos. Artikkelin mukaan "perjantaina näytti siltä, että (valtionsyyttäjän) mielestä oli". Artikkelissa kerrottiin valtionsyyttäjän lausuneen asiasta seuraavasti: "Minulla ei ole siitä (tietojen salaisuudesta) muuta mielipidettä kuin mitä ulkoministeriö on todennut monta kertaa. Heidän mielestään se on salaista" ja edelleen "se, että niitä (asiakirjoja) julkisuudessakin on käsitelty, ei sitä salaisuutta vielä poista".

Oikeus tietojen antamiseen esitutkinnan vireillä ollessa

Esitutkinnasta ja pakkokeinoista annetun asetuksen 9 §:n mukaan oikeus antaa tietoja esitutkinnasta julkisuuteen on tutkinnanjohtajalla ja hänen esimiehellään sekä esimiehen määräämällä muulla virkamiehellä.

Keskittämällä oikeus esitutkintaa koskevien tietojen antamiseen sitä johtavalle tutkinnanjohtajalle on pyritty varmistamaan se, ettei epäillyn rikoksen tutkinta tietojen antamisen takia vaarannu. Säännöksellä on haluttu varmistaa myös esitutkintalain mukaisen hienotunteisuusperiaatteen noudattaminen tietojen antamisessa. Esitutkintalain 8 §:n 2 momentin mukaan esitutkinta on toimitettava siten, ettei ketään aiheettomasti saateta epäluulon alaiseksi ja ettei kenellekään tarpeettomasti aiheuteta vahinkoa tai haittaa.

Syyttäjän oikeudesta antaa julkisuuteen tietoja asian esitutkintavaiheessa ei ole säädetty erikseen. Poliisin ulkoisesta tiedottamisesta annetussa ohjeessa on korostettu poliisin ja syyttäjän yhteistyötä tiedottamisesta päätettäessä. Ohjeen mukaan "kun tutkittavan rikosasian syyttäjä on poliisin tiedossa, tiedottamiseen liittyvistä sisältö- ja menettelytapakysymyksistä on hyödyllistä neuvotella syyttäjän kanssa etukäteen. Tiedotusvastuu asiassa säilyy kuitenkin poliisilla, ellei muuta sovita. Poliisin toimitettua esitutkintapöytäkirjan syyteharkintaan siirtyy tiedotusvastuu aina syyttäjälle".

Syyttäjän suorittamaa tiedottamista koskevien säännösten puuttumisesta ei oikeuskanslerin mielestä voida tehdä sellaista johtopäätöstä, ettei syyttäjä saisi (ilman tutkinnanjohtajalta erikseen saatua lupaa) lausua mitään asiasta julkisuuteen esitutkinnan toimittamisen ollessa kesken. Tällainen tulkinta sopii huonosti syyttäjälle nykyisin asian esitutkintavaiheessa (muissa kuin yksinkertaisissa asioissa) kuuluvaan aktiiviseen rooliin. Esimerkiksi poliisin ilmoitusvelvollisuutta syyttäjälle sääntelevän esitutkintalain 15 §:n 1 momentin esitöissä (HE 82/1995 vp s.27) on korostettu syyttäjän aktiivisen roolin merkitystä esitutkintavaiheessa. Kyseisten esitöiden mukaan syyttäjän työn kannalta on "olisi eduksi, jos hän jo esitutkintavaiheessa on tietoinen ratkaistavikseen tulevista asioista ja voi myös vaikuttaa tutkinnan suuntaamiseen". Kun syyttäjä on erityisesti julkisuutta kiinnostavissa asioissa ilmeisesti usein hyvin selvillä esitutkinnan toimittamisen tilanteesta ja voi myös tehdä esimerkiksi pakkokeinojen käyttämiseen liittyviä ratkaisuja jo esitutkinnan toimittamisen aikana, olisi jossain määrin epäjohdonmukaista, jos syyttäjä ei saisi lausua mitään julkisuuteen esitutkinnan toimittamisen aikana.

Tällainen lausuntojen antamisen ehdottomasti kieltävä tulkinta sopii myös huonosti yhteen viranomaistoimintaa yleisesti sääntelevän julkisuusperiaatteen kanssa. Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa on korostettu viranomaisten velvollisuutta edistää tiedonsaantia. Lain 17 §:n 1 momentin mukaan viranomainen on tehtäviään hoitaessaan velvollinen huolehtimaan siitä, että tietojen saamista viranomaisten toiminnasta ei lain 1 ja 3 § huomioon ottaen rajoiteta ilman asiallista ja laissa säädettyä perustetta eikä enempää kuin suojattavan edun vuoksi on tarpeellista.

Syyttäjän esitutkinnan toimittamisen aikana itsenäisesti julkisuuteen antamat lausunnot voidaan nähdä ongelmallisina lähinnä silloin, kun niissä tuodaan esiin seikkoja, joilla vaarannetaan esitutkinnasta ja pakkokeinoista annetun asetuksen 9 §:n suojaamien oikeushyvien toteutuminen eli jos tietojen antamisella esimerkiksi vaarannetaan esitutkinnan toimittamista tai loukataan hienotunteisuusperiaatetta. Tässä asiassa ei oikeuskanslerin mielestä ole tullut esiin seikkoja, joiden perusteella voisi katsoa valtionsyyttäjän haastattelulausunnollaan vaarantaneen kyseisen säännöksen suojaamia oikeushyviä.

Valtionsyyttäjän väitetty esteellisyys

Vaikka katsotaan, ettei valtionsyyttäjä ole menettelyllään loukannut esitutkinnasta tiedottamisesta annettuja säännöksiä, on vielä erikseen otettava kantaa siihen, onko valtionsyyttäjä tullut lausuntoja antamalla esteelliseksi toimimaan asiassa syyttäjänä.

Syyttäjän esteellisyydestä säädetään yleisistä syyttäjistä annetun lain 12 §:ssä. Säännöksen 1 momentin 6) kohdan niin sanotun yleisen esteellisyysperusteen mukaan syyttäjä on esteellinen myös, jos "muu kuin 1-5 kohdassa tarkoitettu seikka on omiaan antamaan perustellun aiheen epäillä hänen puolueettomuuttaan asiassa".

Eduskunnan lakivaliokunnan mietinnön (LaVM 20/1996 vp s.5) mukaan "esteellisyysperustetta ei yksilöidä 6 kohdassa kuten momentin muissa kohdissa, jotka kattavat tavallisimmat esteellisyysperusteet. Muut kohdat (1-5) eivät kuitenkaan kata kaikkia tilanteita, joissa syyttäjän puolueettomuus voi vaarantua siinä määrin, että hän on esteellinen käsittelemään asiaa. Siksi tarvitaan yleissäännös tilanteisiin, joissa puolueettomuuden voidaan objektiivisesti arvioiden katsoa vaarantuvan. Arvioinnissa on harkittava, minkälainen suhde syyttäjällä on käsiteltävään asiaan, asianosaisiin tai asiassa muutoin esiintyviin henkilöihin".

Yleislausekkeen tarkoituksena on korostaa julkista valtaa edustavan syyttäjän puolueettomuusvaatimusta. Arvioitaessa sitä, onko syyttäjä menettänyt puolueettomuutensa ei lähtökohdaksi oteta syyttäjän tosiasiallista puolueellisuutta, vaan yleinen käsitys siitä, onko olemassa seikkoja joiden perusteella syyttäjän puolueettomuuden voidaan objektiivisesti arvioiden katsoa vaarantuneen (Frände, Dan: Finsk straffprocessrätt I 1999, s.128-129). Oikeuskirjallisuudessa esitetyn kannanoton mukaan "syyttäjän huomiota herättävistä lausunnoista tiedotusvälineissä voi seurata tällainen vaikutus, vaikkakaan tarkoitus ei ole, että syyttäjien pitäisi pidättyä osallistumasta julkiseen keskusteluun" (Jokela, Antti: Uudistuva rikosprosessi, s.56).

Oikeuskansleri tulkitsi valtionsyyttäjän antamaa selvitystä niin, että hän sinänsä myönsi ottaneensa Helsingin Sanomissa 23.8.2003 julkaistussa artikkelissa kantaa luovutettujen asiakirjojen salassa pidettävyyteen. Valtionsyyttäjä kertoi todenneensa, että kysymys on lain mukaan salassa pidettävistä asiakirjoista. Valtionsyyttäjä kiisti tukeneensa tällä kannanotollaan jompaa kumpaa asianosaista. Valtionsyyttäjä oli mielestään ainoastaan tuonut esiin sen, ettei epäillyn rikoksen asianomistajalla ollut hänen omasta käsityksestä poikkeavaa mielipidettä asiakirjojen salassa pitämisestä.

Viranomaistoiminnassa tulisi oikeuskanslerin mielestä pääsääntöisesti suhtautua pidättyvästi asian sisällöllistä ratkaisua koskeviin kannanottoihin julkisuudessa ennen asian vireille tuloa ja asian käsittelyn ollessa vielä kesken. Tällaiset kannanotot saattavat olla ongelmallisia viranomaisten toiminnan puolueettomuutta kohtaan tunnettavan luottamuksen kannalta. Kannanotot ovat tässä suhteessa yleensä sitä arempia, mitä enemmän niissä otetaan kantaa yksittäisen tapauksen ratkaisuun, eikä esimerkiksi ainoastaan selosteta voimassa olevan lain sisältöä yleisesti. Tätä voidaan soveltaa ainakin lähtökohtaisesti myös syyttäjien toimintaan ennen syyteharkintaa ja syyteharkinnan aikana. On tosin todettava, että syyttäjän käsitys asiasta voi tulla asian vireillä ollessa julkisuuteen tai ainakin asianosaisen tietoon esimerkiksi sitä kautta, että syyttäjä ottaa pakkokeinolain nojalla jo esitutkinnan toimittamisen aikana päätettäväkseen kysymyksen vangitsemisvaatimuksen tekemisestä tai esittää vangitsemisvaatimuksen syyteharkinnan aikana. Täysin ehdottomana tätä sääntöä ei voida muutenkaan pitää. Asian sisällöllinen ratkaisu saattaa esimerkiksi joissakin tilanteissa olla niin selvä, ettei tällaisella kannanotolla käytännössä voida vaarantaa syyttäjän puolueettomuutta kohtaan tunnettavaa luottamusta. Sisällöllistä ratkaisua koskeva kannanotto tulisi kuitenkin aina tehdä niin, että siitä selvästi ilmenee, että kysymys on syyttäjän omasta käsityksestä, eikä siitä, että syyttäjä "yhtymällä" asianosaisen mielipiteeseen asettuu tämän puolelle.

Saadun selvityksen perusteella valtionsyyttäjä on tässä tapauksessa pitänyt ilmoittamaansa kantaa asiakirjojen salassa pitämisestä jonkinlaisena suoraan laista seuraavana "itsestäänselvyytenä", eikä minään varsinaisena kannanottona asian sisällölliseen ratkaisuun. Kysymys asiakirjojen salaisuudesta ratkaistaan oikeusharkintaisesti julkisuuslain nojalla. Pääasiassa tullaan arvioimaan myös asiakirjojen salassapitovelvollisuutta.

Helsingin Sanomissa 23.8.2003 julkaistusta artikkelista on oikeuskanslerin mielestä mahdollisesti saattanut syntyä sellainen käsitys, että valtionsyyttäjä on harkitessaan kannanottoaan asiakirjojen salassa pitämiseen pitänyt olennaisena seikkana asianomistajan käsitystä asiasta. Artikkelissa kerrottiin edellä todetuin tavoin valtionsyyttäjän ottavan ulkoministeriön lausunnon huomioon harkitessaan, oliko tasavallan presidentin entisen neuvonantajan kansanedustajalle luovuttamissa tiedoissa niin salaisia tietoja, että niiden luovuttaminen olisi rikos. Artikkelin mukaan valtionsyyttäjä myös viittasi mielipiteensä osalta siihen mitä asianomistaja on asiasta todennut.

Se, mitä valtionsyyttäjä on haastattelulausunnoillaan tarkkaan ottaen tarkoittanut, jää jossain määrin epäselväksi. Haastattelulausunnot on mahdollista ymmärtää eri tavoin. Lausuntojen tulkinnanvaraisuuden vuoksi valtionsyyttäjän ei oikeuskanslerin mielestä voida ainakaan yksiselitteisesti katsoa menetelleen asiassa tavalla, joka olisi tehnyt hänet esteelliseksi. Kun esteellisyyskysymyksen arvioinnin kannalta merkitykselliset salassapitoon liittyvät seikat tulevat edellä vielä tuomioistuimen ratkaistavaksi, hänellä ei ollut perusteita lausua asiassa enempää.

Oikeuskansleri saattoi edellä syyttäjien julkisuuteen antamien kannanottojen osalta esittämänsä näkökohdat valtionsyyttäjän tietoon.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.