23.11.2000

Oikeuskansleri Paavo Nikulan lausunto tasavallan presidentin kanslialle 23.11.2000, dnro 41/20/00

LAUSUNTOPYYNTÖ

Tasavallan presidentin kanslia on 16.11.2000 päivätyssä kirjeessään (TP/1707/2000) esittänyt, että tasavallan presidentit olivat vuosittain antaneet marraskuussa julkaistavan rukouspäiväjulistuksen.

Kuluvan vuoden maaliskuun 1 päivänä voimaan tulleen perustuslain 57 §:n mukaan presidentti hoitaa perustuslaissa tai muussa laissa erikseen säädetyt tehtävät. Rukouspäiväjulistuksen antamista ei ole säädetty tasavallan presidentin tehtäväksi.

Opetusministeriön lähetettyä tasavallan presidentin kanslialle rukouspäiväjulistusta koskevan kirjeen ja muistion tasavallan presidentin kanslia on pyytänyt asiasta oikeuskanslerin lausuntoa.

Lausuntopyynnön liitteenä on mainittu opetusministeriön 14.11.2000 päivätty kirje (Dnro 23/900/2000) ja siihen liitetty muistio. Muistiossa on kerrottu, että rukouspäiväjulistuksen antaminen on perustunut tapaoikeuteen; lainsäännöksiä ei ole. Rukouspäiväkäytännön voidaan katsoa muotoutuneen kiinteäksi instituutioksi Kustaa II Aadolfin vuonna 1614 antamasta säännöstä kahdeksi paasto- ja rukouspäiväksi. Perinne on 1700-luvulla vakiintunut vuosittain vietettäväksi neljäksi rukouspäiväksi. Luterilaisen yhtenäiskulttuurin aikana julistukset koskivat vain evankelis-luterilaista kirkkoa. Rukouspäiväjulistukset on 1980-luvulta lähtien valmisteltu opetusministeriön asettamassa valmisteluelimessä, jossa ovat edustettuina evankelis-luterilainen kirkko, ortodoksinen kirkkokunta, Vapaan kristillisyyden neuvosto, Suomen ekumeeninen neuvosto ja opetusministeriö.

Muistiossa on esitetty rukouspäiväjulistuksen perinteeseen liittyviä näkökohtia uusi perustuslaki huomioon ottaen ja kerrottu aikaisemmin esitetyistä kannanotoista. Muistion liitteenä on rukouspäivätyöryhmän 6.11.2000 päivätty esitys julistukseksi.

LAUSUNTO

Lausuntonani esitän kunnioittavasti seuraavaa.

Tietoteoksissa ja kirjallisuudessa on erilaisia tietoja siitä, milloin rukouspäiviä on ryhdytty viettämään. Yhteistä näille tiedoille kuitenkin on, että kyseessä on vuosisatoja vanha käytäntö. Eräiden ruotsalaisten tietojen mukaan rukouspäiviä on vietetty jo 1200-luvulla ja säännöllisemmin 1540-luvusta lähtien. Erään lähteen (Alla Riksdagars och Mötens Besluth... som ... ifrån år 1521 intil år 1727 giorde/stadgade och beviljade äro... utgifne af And. Anton Stiernman. 1728) Nyköpingin valtiopäivillä hyväksyttiin 7.1.1612 päätös vuosittain koko valtakunnassa tammikuussa pidettävästä rukouspäivästä. Rukouspäivät perustuivat myös kuninkaan päätöksiin. Rukouspäivien viettäminen jatkui Suomessa autonomian aikana muutamaa vuotta lukuun ottamatta. Autonomian alkuaikoina rukouspäiväjulistukset oli laadittu Keisarin ja Suuriruhtinaan nimessä. Myöhemmin ne julisti senaatti. Itsenäisyyden aikana vuosittaiset rukouspäiväjulistukset on antanut senaatti vuonna 1918 ja sen jälkeen valtioneuvosto vuoteen 1931. Tuosta vuodesta lähtien rukouspäiväjulistukset on antanut tasavallan presidentti.

Olen 14.12.1998 eli ennen nykyistä perustuslakia antanut ratkaisun (Dnro 515/1/98) kantelun johdosta, joka koski rukouspäiväjulistusta. Kantelussa oli epäilty, oliko tasavallan presidentillä toimivaltuudet julistuksen antamiseen. Ratkaisussani olen todennut, että vuosittain annetun rukouspäiväjulistuksen laillisuutta on valvonut asianomaisessa presidentin esittelyssä läsnä ollut oikeuskansleri. Asiassa ei ollut ilmennyt mitään sellaista, minkä perusteella oikeuskanslerilla olisi ollut aihetta hallitusmuodon 47 §:ssä tarkoitetun huomautuksen tekemiseen. Perusoikeutena voimassa oleva uskonnon ja omantunnon vapaus on käsitykseni mukaan merkinnyt sitä, että rukouspäiväjulistuksen merkityksen arvioiminen jää jokaisen tekstin lukijan tai kuulijan oman henkilökohtaisen harkinnan varaan.

Niin kuin Kanslian lausuntopyynnössä todetaan, voimassa olevan perustuslain 57 §:n mukaan tasavallan presidentti hoitaa perustuslaissa tai muussa laissa erikseen säädetyt tehtävät. Rukouspäiväjulistuksen antamisesta ei kirjoitetussa laissa ole nimenomaisia säännöksiä. Oikeusministeriössä on ennen perustuslain voimaan tuloa selvitetty perustuslain edellyttämiä muun lainsäädännön muutostarpeita. Tuolloin on päädytty siihen, että asiasta ei ole syytä vastaisuudessakaan säätää (Lainvalmisteluosaston julkaisu 1/1999).

Kiitos-, katumus- ja rukouspäiviä on maassamme vietetty satoja vuosia ja tasavallan presidentti on jo seitsemänkymmenen vuoden ajan antanut rukouspäiväjulistuksen. Julistuksen antaminen on perustunut valtiopäivien ja kuninkaan aiempien päätösten ohella vuosisataiseen tapaoikeuteen eikä nimenomaista lainsäännöstä ole tarvittu. Tämä muodostaa myös perustuslain 57 §:ssä tarkoitettuun lakiin rinnastuvan oikeusperusteen. Tämän johdosta katson, että tasavallan presidentin tehtäviin edelleen kuuluu päätöksen tekeminen rukouspäiväjulistuksesta.

Luonnollisesti tilanne voi muuttua vastaisten lainsäädäntötoimien johdosta. Kanslian lausuntopyyntöön liitetyssä opetusministeriön muistiossa onkin viitattu uskonnonvapauskomitean vielä jatkuvaan työhön. Muistion sivun 3 kohdassa 1 viitattu kantani julistuksen antamisen tahdonvaltaisuudesta on tarkemman selvityksen perusteella täsmentynyt yllä olevaksi. Kiinnitän vielä huomiota siihen, että julistuksen otsikkoon liittyvät sanat "... jotka on koko maassa juhlallisesti vietettävä vuonna..." eivät enää vastanne tosiasiallista tilannetta eivätkä ne myöskään kuulu julistuksen tapaoikeudellisen perinteen ytimeen.

Ottaen huomioon julistuksen hengenelämään rajoittuvan sisällön sekä perustuslain 58 §:n 3 momentin 3 kohdan asia esitellään tasavallan presidentille ilman valtioneuvoston käsittelyä. Käsittelyn oikeusperusta on sama kuin julistuksen antamisen.