04.12.1998

Poliisin menettely - Esitutkinnan suorittaminen - Tutkinnan viivästyminen

Esitutkinnan viivästyminen

Poliisilaitokselle tehdyssä rikosilmoituksessa oli epäilty ilmiannetun syyllistyneen varkauteen ja herjaukseen. Poliisilaitos ei ollut, asianomistajan kiirehtimisistä huolimatta, ryhtynyt asiassa toimenpiteisiin ennen kuin vasta yhden vuoden yhdeksän kuukauden kuluttua, jolloin parin päivän aikana oli kuulusteltu rikoksesta epäiltyä, asianomistajaa ja yhtä todistajaa. Esitutkintapöytäkirja oli toimitettu syyttäjälle, joka oli syyteharkinnassaan katsonut varkautena ilmoitetun teon näpistykseksi ja herjauksena ilmoitetun teon solvaukseksi. Syyteoikeus näistä teoista oli ollut vanhentunut jo silloin, kun esitutkintapöytäkirja oli tullut syyttäjälle.

Poliisin menettelystä tehtyyn kanteluun antamassaan ratkaisussa apulaisoikeuskansleri on kiinnittänyt tutkinnan suorittaneen rikosylikonstaapelin ja tutkinnanjohtajana toimineen komisarion huomiota poliisin velvollisuuteen suorittaa esitutkinta ilman aiheetonta viivästymistä.

EsitutkintaL 6 §

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.